Muutin eilen uuteen kotiin. Tämä oli neljäs muutto reilun kolmen vuoden sisään. Muutot eivät ole tapahtuneet mitenkään kevein perustein tai mielin. Ensimmäinen muutto johtui avioerosta. Toinen siitä, että asuntooni satoi sisään. Kolmannesta aivan ihanasta kodistani jouduin muuttamaan naapureiden metelöinnin vuoksi. Kävin pitkällisen valitusprosessin, joka päättyi, kuten usein tälläiset tilanteet päättyvät. Viimeiseen kotiin muutin siis pakoon meteliä. Asunto, johon muutin oli muutoin sopiva, mutta jouduin muuttamaan paikkakunnalle, joka ei ollut paras mahdollinen autottomalle liikuntarajoitteiselle monisairaalle. Eilen muutin takaisin alueelle, jonka koen kodiksi. Tämän asunnon energia tuntuu myös hyvältä. Muutos on kuitenkin valtava, erityisesti ottaen huomioon viime aikojen muut suuret muutokset ja terveyden romahtamisen.
Nyt, jos koskaan kaipaisi sitä, että saisi käpertyä turvalliseen syliin lepäämään ja elpymään. Tänään jo käärin itseni peittomereen vahvistaakseni turvan kokemusta. Olen kiitollinen itselleni siitä, että pidän itsestäni hyvää huolta ja pyrin antamaan itselleni asioita, joita tarvitsen. Kaikkia perustarpeita on vain vaikea yksin täyttää.
Toivon hartaasti, että tämä koti olisi sellainen, jossa saisin asua rauhassa pitkään. Kerätä voimia ja asettua. Vaikka olin rättiväsynyt eilisen muuton jäljiltä niin jaksoin viedä itseni Katariinanlaaksoon kävelylle. Keli oli yksi lemppareistani. Lunta satoi vaakasuorassa niin ettei meinannut eteensä nähdä. Pidän kyseistä keliä hyvin voimaannuttavana. Tunnen, kuinka tuuli tarttuu minuun ja voin jopa nojata sitä vasten. Myrsky voi yrittää kaataa minut, mutta pysyn pystyssä ja juurrutan itseni entistä enemmän maahan. Näen myös ikkunoistani mäntyjä, jotka huojuvat tuulen voimasta ja rauhoittavasti kauas horisonttiin. Tätä näkymää kelpaa tuijotella mm. aamukahvia hörppiessä.
Toivon myös, että sairauteni hiljalleen rauhoittuisivat, kun turvan tunne vahvistuu ja asetun taloksi uuteen kotiin. En muista, milloin olisin viimeksi nukkunut kuutta tuntia enempää. Useimpina öinä nukun 4-6 tuntia koiran unta, lääkkeillä. Olo on sen mukainen. Kivut pahenevat unettomuuden myötä. Tulee noidankehä, jossa sairaudet pahenevat pahenemistaan. Se on turhauttavaa, sillä teen paljon, jotta voisin paremmin.
Viime viikolla jaksoin tehdä jooga-harjoituksen ja meditaation päivittäin. Vaikka ne eivät auttaneetkaan nukkumaan, ne auttoivat minua pysymään jotenkin järjissäni ja elämään arvojeni mukaan. Huomisesta lähtien koitan taas saada rutiineja rakennettua.
Erityismainintana on todettava, että olen valtavan kiitollinen siitä, miten moni ystävä ja kaveri tuli eilen auttamaan minua muutossa. Parhaimmillaan meitä taisi olla kymmenen henkeä sekä vanhoja ystäviä, että uusia kamuja. Ilman heitä ei muutto olisi onnistunut!
Tähän(kin) elämän hetkeen sopii Eeva Kilven aivan ihastuttava runo:
Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan
Pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
puhuttelen itseäni ystävällisesti ja
ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen, minä
luotan sinuun.