Varoitusmerkit vilkkuvat näytöillä. Ohjaamo tärisee voimakkaasti. Joulupukki on vyöttänyt itsensä kiinni istuimeen ja pitää tiukasti kiinni ohjaussauvasta. Hän huutaa samalla toiselle joulupukille, joka istuu hänen vieressä omalla istuimellaan. Tämä joulupukki huutaa kiukkuisena takaisin ja osoittaa sormellaan eteenpäin.
Heidän takanaan seisoo viisi muuta huutavaa joulupukkia, jotka yrittävät pitää kiinni jostain etteivät lennä takaseinälle. Joulupukkien takana on mies, joka yrittää kaikin voimin edetä kohti alusta ohjaavaa joulupukkia. Hänen vierellään on nainen, joka huutaa paniikissa ja on syöksymässä selin kohti takaseinää. Molemmilla on päällään vain alusvaatteet. Ulkona näkyy valojuovien täyttämä tunneli, jonka läpi he syöksyvät.
Ohjaamon ovi aukeaa. Astelen sisään teekupin kanssa. Mies puskee joulupukkien läpi. Tämä avaruusalus on matkustamassa valoa nopeammin, ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa. Sen neitsytmatkan piti olla vuosisadan tapahtuma, mutta siitä tulikin yksi isoimmista mysteereistä, joita tiedämme. Se on mielenkiintoinen esimerkki harmillisten sattumusten sarjasta. Otan hörpyn teekupista. Vähän niin kuin tämä viikko.
Keskiviikkona onnistuin saamaan dokumenttielokuvan leikkauksen hyvälle mallille. Dokumenttielokuvaa varten kuvatut viisitoista taiteilijahaastattelua ovat värimäärittelyä ja äänitöitä vaille valmiita. Vielä on kohtauksia, joita täytyy leikata valmiiksi, mutta nyt on eniten aikaa vievät vaiheet tehty.
“Tässä on vielä mahdollisuus”, totesin itselleni hiki otsalla.
Aikaa jäi vielä kirjoittaa viikon ensimmäinen blogi. Siitäpä se harmillisten sattumusten sarja lähti liikkeelle.
Mies lähestyy joulupukkia, joka ohjaa alusta. Vielä muutama metri. Nojaan rauhallisesti ohjaamon takaseinään ja otan toisen hörpyn teekupista.
Työkoneeni alkoi oikuttelemaan ja tehtäväprioriteetit muuttuivat. Näiden ongelmien selvittelyssä menikin pari päivää. Onneksi olen kaljupäinen, muuten olisin repinyt hiukseni. Nyt homma jatkuu, kompromissiratkaisulla, mutta niin kuin Freddie Mercury sanoi; the show must go on.
Mies saapuu alusta ohjaavan joulupukin luokse, joka alkaa läpsimään häntä epätoivoisesti yhdellä kädellä, yrittäen samalla ohjata alusta. Mies saa istuimen vyön lukon auki – joulupukki lentää kirosanojen saattelemana kohti takana olevia joulupukkeja. Koko ryhmä syöksyy törmäyksen voimasta takaseinälle, naisen seuraksi. Syntyy mittava sanasota; nainen vastaan seitsemän joulupukkia. Mies taistelee itsensä istuimelle ja yrittää tarttua kiinni kojetaululla olevasta kahvasta. Hänen täytyy kerätä kaikki jäljellä olevat voimansa onnistuakseen tässä.
Perjantaina olikin sitten lauttasaaressa putkivuoto ja täten vedejakelu keskeytetty. Ei suihkua, ei hampaiden pesua, ei ruoanlaittoa eikä vessassa käyntiä. Korjauksessa kesti noin 11 tuntia. Tilanteen pelasti pienet illanistuijaiset työpaikalla. Pääsin suihkuun ja viettämään aikaa mielenkiintoisten ihmisten parissa. Pienen pieni irtiotto koneen ääreltä. Valonsäde pimeydessä. Tässä oli vain muutama, pieni ongelma; pelkään puhumista muille. Pelkään epäonnistuvani jopa keskusteluissa. Sulkeudun usein itseeni ja aiheutan hämmennystä. En voi sille mitään.
Yritin parhaani.
Mies kurottaa kädellään kohti kahvaa. Hänen näkönsä hämärtyy. Nainen ja seitsemän joulupukkia huutavat toisilleen ja välillä ulkona näkyvälle valotunnelille. Mies menettää lopulta tajunsa.
Valkoinen sukkula syöksyy valotunnelin läpi. Yhtäkkiä valojuovat katoavat ja pimeys ympäröi sukkulan. Sitten kaukaisuudessa näkyy hohtava valopilari, minkä leveys on miljoonia kilometrejä. Sukkula katoaa sen syövereihin.