Mustaa tuhkaa leijailee ilmassa. Taivas on harmaa. Seison hylätyn koulurakennuksen edessä. Se on yksikerroksinen, mutta laaja punatiilinen kompleksi, jota syleilee paksu usva. Kaikki ikkunat ovat hajalla ja seiniä koristavat mustat riimukirjoitusgraffitit. Koulurakennusta ympäröi rikkinäinen asfaltti ja sen halkeamista hohtaa sinistä valoa. Taustalla horisontissa kävelee sata metriä korkeita tikku-ukkoja, joilla on päässä hirven sarvet. Otan taskustani esiin lakritsipiipun, sellaisen, missä on niitä rakeita pesässä. Laitan sen suulleni ja imeskelen sitä hetken.
Takaisin kotona. Reilun viikon mittainen “joululoma” oli paikallaan. Unirytmi kääntyi paremmaksi. Sain viettää aikaa perheen kanssa. Mutta… tunnustan. Olen syyllinen. Aikataulut pettivät… hieman.
Pääovien yläpuolella on metallinen kyltti, jonka teksti on kulunut miltei kokonaan pois. Siitä voi tunnistaa vain ensimmäiset neljä kirjainta: VAAR. Astun pääovista sisään. Ne narisevat ja maalihiutaleet rapisevat irti.
Kovat olivat puheet ja aikeet, mutta nyt pitää vain puskea eteenpäin. Vielä kovemmin.
Saavun luokkahuoneeseen. Se on täynnä oppilaita, jotka pilkkaavat pientä poikaa. Taustalla tilannetta seuraa mustan savun ympäröimä mies. Sillä on päässä silmälasit, jotka hohtavat sinistä valoa. Oppilaat alkavat tönimään poikaa. Luokkahuone muuttuu. Nyt sen keskellä on yksi pulpetti, jossa pieni poika istuu. Hänen vierellä on sama mustan savun ympäröimä mies. Mies osoittaa karttakepillä kohti seinää, johon on kirjoitettu hohtavan sinisin kirjaimin Isä meidän -rukous. Poika yrittää opetella ulkoa rukousta. Mies ottaa pojan hartioista kiinni ja alkaa hieromaan niitä voimakkaasti. Joka kerta, kun poika lausuu rukouksen väärin, mies puristaa voimakkaammin pojan hartioista. Se aiheuttaa kovaa kipua ja poika yrittää päästä irti miehen otteesta.
Dokumentin leikkaus jatkuu viikon verran. Tämä on pelastettavissa, ei paniikkia.
Olen hämärässä ruokalassa. Lattialla on haljenneita tarjottimia ja vääntyneitä aterimia. Melkein kaikki pöydät ja tuolit ovat rikottu. Pieni poika istuu yhden ehjän pöydän äärellä. Hän katsoo edessään olevaa lautasta ja mukia. Molemmat ovat täynnä harmaata velliä. Mustan savun ympäröimä mies tulee pojan taakse ja ottaa hänen käsistä kiinni. Mies pakottaa pojan syömään. Poika yrittää syödä, yökkäillen. Mies vapauttaa pojan kädet ja alkaa hieroa pojan hartioita. Poikaan sattuu jälleen, ja mies alkaa hymyillä.
Uusivuosi? No, katsotaan.
Kävelen käytävällä, jota koristaa lukuisat hämähäkinverkot. Sen päädyssä on toinen mustan savun peittämä, tällä kertaa valkoviiksinen mies, joka on nostanut pienen pojan korvasta ilmaan. Poika huutaa kivusta. Miehen kasvot ovat vääntyneet vihaiseen irvistykseen.
Miksi ihmeessä minä tulin tänne, kaukaiseen menneisyyteen?
Valkoviiksinen mies huomaa minut ja laskee pojan alas. Sitten se lähtee perääni. Kiihdytän askeleita.
Astun pääovista ulos ja jatkan matkaani kohti valopilaria. Pidän askeleeni nopeana. Valkoviiksinen mies tulee ulos myös. Se irvistää vihaisesti ja kiihdyttää askeleitaan. Pysähdyn ja käännyn katsomaan kiukkuisena tätä valkoviiksistä, mustan savun ympäröimää miestä. Kohotan oikean käteni ylös ja napsautan sormia. Koulurakennus ja mies katoavat. Puren hampaitani yhteen. Sitten huokaisen syvään.
Viimeinen kerta kun käyn täällä, vannon sen.
Astelen päättäväisesti valopilariin.