Sisältövaroitus: itsemurhapuhe, itsensä satuttaminen, itseinho. Älä lue pidemmälle, jos näistä aiheista lukeminen tekee pahaa.

 

Alkuun heti myös huomautus: Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, ota heti yhteyttä ammattiauttajaan. Hyvä kanava on erityisesti nuorille tarkoitettu Sekasin 24/7 -chat: https://sekasin247.fi/ tai Suomen Mielenterveysseuran päivystyspuhelin numerossa 09 2525 0111. Lue täältä lisää: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-keskusteluapua-numerossa-09-2525-0111

Kuluvalla viikolla oli maailman itsemurhien ehkäisypäivä, 10.9. Olen kirjoittanut aiheesta 10.9.2016 Facebookissa omille kavereilleni näin, Santtu oli silloinen avopuolisoni:

“World Suicide Prevention Day. Tiesittekö että semmonen on? Että se on tänään? No nyt tiedätte.

Mäpä kerron teille vähän itsemurhasta.

Oli syksy 2014, mä olin kesän lopussa lopettanut masennuslääkityksen vähän vahingossa ja omin päin (älkää tehkö niin) ja yllättäen syyskuun loppua kohden kaikki menikin päin v*ttua. Mä romahdin aika täysin. Yritin vähän aikaa käydä töissä, mutta lokakuun loppupuolella löysin itseni nieleskelemästä itkua Mellunmäen Ärrän takahuoneesta, jotta pystyisin palaamaan kassalle, ja vihdoin suostuin sairaslomalle. Meni marraskuun puoliväliin ennen kuin sain ajan lääkärilleni, eikä kukaan päivystyslääkäri suostunut myöntämään mulle uutta reseptiä ennen sitä.

Mulla on aika vähän muistikuvia niistä muutamasta viikosta. Lähinnä mielessä on siinä kohtaa vain mustaa ja yksittäisiä tapahtumia tai mielikuvia. Eikä sitä oikein voi ees kuvailla muuten sitä olotilaa. Se tuntui mustalta. Mä viilsin itseäni kerran, kun olin niin epätoivoinen, että se meni mun terävien esineiden pelon ohi. Muuten mä raavin ja löin itseäni, nipistin, revin hiuksia. Samaan aikaan olisin halunnut että joku näkee ne jäljet ja auttaa mua, mutta kuitenkin hävetti niin paljon, etten pystynyt sanomaan kellekään, ja piilottelin mustelmia. Mun tietääkseni edes Santeri ei ollut tietoinen asiasta, ja se sentään asuu mun kanssa!

Mä olin epätoivoinen, kuten sanottu. Musta tuntui, että olis kaikille vaan helpointa, jos mä kuolisin pois. Ettei kenenkään tarvitse lainata mulle rahaa, etten mä veis turhaan esim lääkärin aikaa, ettei mua tarvis hävetä, kun mä en masennukseltani osannut käyttäytyä niin kuin ihmiset yleensä käyttäytyy. Oon kuullut, että itsemurha on itsekäs teko, koska se tekijä ei ajattele muuta kuin omaa tuskaansa. Paskat. Mä ainakin ajattelin olevani niin arvoton ja nolo ja epäonnistunut ihminen, että mun kuolema olis vaan helpotus kaikille. Itsekästä oli se, että mä olin elossa.

Mun pelastus oli lääkkeet ja lääkärihoito. Sit kun aivokemiat saatiin taas rullaamaan, alkoi olo hiljalleen parantua. Joskus tammikuussa mä olin siinä kunnossa, että kuvittelin voivani palata töihin. Toisin kuitenkin lopulta kävi, ja se Mellunmäen vuoro jäi mun Ärrä-urani viimiseks. Marras-joulukuun 2014 jälkeen mä oon aina kuitenkin halunnut elää.

Häivähdyksiä siitä pahasta olosta tulee välillä, jos joku asia kuormittaa ennalta arvaamatta tosi paljon. Ne on kuitenkin tosi ohimeneviä ajatuksia, joihin mä osaan suhtautua rationaalisesti. Masennus mulla ei enää ole itsemurhahakuista. Jotenkin siitä syksystä jäi käteen se, että “asioilla on tapana järjestyä” kuten sekä mun äitini että anoppini sanovat.

Mä olin vähän aikaa varma, ettei elämällä oo mulle enää mitään uutta tarjottavaa. Että tulevaisuus olisi kodittomuutta ja rahattomuutta ja pelkkää mustaa epätoivoa. Mä oon onnekas, että oon vielä tässä. Että Santtu patisti mut sillon hoitoon ja piti huolta. Kaikilla ei oo Santtua.”

Syksyn 2016 jälkeen on tullut hetkiä, jolloin en ole halunnut olla elossa. Enkä tiedä, onko se nyt mitään elämää, että vain tuijottaa seinää päivästä toiseen, välillä kääntää kylkeä ja tuijottaa kattoon, ja joskus saa itsensä ylös sängystä niin, että pääsee käymään vessassa. Tai vaan hukuttaa ongelmansa alkoholiin ja irtosuhteisiin – siinä on jo yritystä.

Mutta hei! Asioita, jotka minut on pelastanut: kaverit tuli siivoamaan kämppäni, joku keitti joskus minulle kahvit, kukaan ei sanonut että “miks sun kämppä on tällänen sikolätti”, vaikka hävettikin päästää ihmisiä ovesta sisälle, joku jakoi jonkun hassun meemin tai söpön koirakuvan minulle, naurettiin ja itkettiin yhdessä (hyvin usein kyllä humalassa), joku sanoi että olen kaunis ja joku toinen että fiksu tai kiva, ja välillä joku käytti koiran ulkona puolestani. Tutustuin uusiin ihmisiin, joista tuli osa jokapäiväistä elämääni, joistain läheisempiä ja joistain niitä, joille angstata töissä, kun tänään ei kiinnosta yhtään tai asiakas oli tyhmä.

Koska elämä on tällaista, minun on todella vaikea uskoa, että olisin nyt jotenkin kuivilla vesillä, ja ettei koskaan enää ikinä tulisi sellaista aikaa, että tuijotan vain seinää ja mietin, kuka korjaisi koirankakat lattialta, kun en halua nousta sängystä. (Koira kakkasi lattialle, koska se oli stressaantunut – varmaan, koska olin itse niin huonossa kunnossa. Sain kuitenkin sen verran irti itsestäni, että käytin koirat ulkona edes sen verran, että ne pääsi tarpeilleen, jos en sen enempää kyennyt. Ja tosiaan osasin pyytää siihen apua, että joku silloin tällöin tuli käymään koirien kanssa pidemmällä lenkillä.)

Nyt juuri on todella vaikeaa ja vastenmielistä ajatella sitä, miten huonossa kunnossa olen ollut. Ja kun niistä lääkkeistä oli tuossa aikaisemmin puhe, niin ilman niitä tuskin olisin tässä enää. Lääkkeet vie oireet pois, ei paranna sairautta – mutta koska terapia on niin kallista ja vie todella paljon aikaa, niin lääkkeet on paras, mitä tässä kohtaa on tarjolla. Jos minulla olisi mahdollisuus terapiaan ylipäänsä, tarvitsisin todennäköisesti lääkkeet, jotta olisin tarpeeksi toimintakykyinen siellä käymään edes.

Mutta siis. Pitäkää huolta läheisistänne. Sinun ei tarvitse olla seurustelukumppani tai kukaan niin läheinen ihminen. Voit olla jonkun ihmisen pelastus ihan vain kaverina tai tuttuna. Minusta yksiä parhaita asioita on se, kun joku kaveri lähettää esimerkiksi meemin tai koirakuvan, koska sillä tuli minä siitä mieleen. Tai sitten toinen, mikä lämmittää, niin tietenkin kommentit ja tykkäykset päivityksiini. Vaikka aina en jaksakaan tai muistakaan vastata kaikille.

Tee tänään vähintään yksi hyvä työ ja muista jotakuta kaveria, tuttua, ystävää tai vaikka vierasta ihmistä.

Voit myös laittaa kommentteihin koira- tai kettukuvan, koska koirat ja ketut ovat lemppareitani!

Alla on kuva toisiksi uusimmasta tatuoinnistani, jonka otin kesällä ja kävin juuri korjailemassa, joten se näyttää vähän hassulta. Kyseessä on puolipiste eli semicolon. Tatuoinnista ja kampanjasta löytyy netistä tietoa englanniksi, kun hakee hakusanoilla “project semicolon” tai #projectsemicolon.

Lyhyesti kuitenkin suomeksi: Puolipiste on välimerkkinä tietynlainen tekstuaalinen väline. Sitä tekstissään käyttäessään kirjoittaja ajatteli ensin jättävänsä lauseen kesken, mutta päätti sittenkin jatkaa sitä. Tässä tatuoinnissa tätä käytetään elämän vertauskuvana: tautoinnin ottaja on jossain vaiheessa halunnut tai ehkä jopa yrittänyt päättää elämänsä, mutta elämä on sittenkin jatkunut. Noilla yllämainituilla hakusanoilla löytyy myös paljon kuvia erilaisista puolipistetatuoinneista. Omani otin tällaisena, koska kirkkaan oranssi ja kirkkaan vihreä ovat lempivärini. Kävin ottamassa kuvan yhdellä lempitatuoijallani Helsingissä, vaikka sen olisi saanut täältä Tallinnasta varmasti halvemmalla, koska halusin kuvasta myös oman näköiseni, ja tällä kyseisellä tatuoijalla on todella kiva tyyli. Kyseinen tatuoija on myös kampanjoinut välillä näkyvästikin mielenterveysasioiden näkymiseksi, ja halusin tukea sitä toimintaa. Sanoin hänelle, että haluan hänen tyylisiään roiskeita ja nämä värit, ja hän piirsi kuvan. Jos kiinnostaa, niin Facebookissa hänet löytää nimellä Tua Tattoo, ja Instagramissa tua_tattoo.

Ja vielä lopuksi: törmäsin tässä viikolla myös yhteen todella hyvään päivitykseen Instassa aiheeseen liittyen. Siinä lueteltiin 50 tapaa ilmaista jollekulle, että välittää ilman, että kysyy häneltä, mitä kuuluu. Tässä linkki, mutta suomennan tähän vielä vapaasti kököllä englannin kielen taidollani.

1. Jaa hänelle jotain, mikä sai sinut ajattelemaan häntä
2. Kerro, että sinulla on ikävä
3. Kysy hänen mielipidettään uudesta kappaleesta, jonka kuulit
4. Muistuta häntä, että hän ei ole yksin
5. Kysy, onko hän katsonut uutta suosittua tv-sarjaa
6. Kerro hänelle, että hän voi halutessaan jutella kanssasi
7. Kysy, voitko auttaa missään asiassa
8. Muistuta, että häntä rakastetaan
9. Kysy jostain hänen viimeaikaisesta päivityksestään somessa
10. Tiedosta, että hänellä ei ole helppoa
11. Kysy, onko hän kuullut uuden biisin, josta tykkäät
12. Jaa hänelle uutinen, josta hän saattaisi olla kiinnostunut
13. Tarjoudu tekemään jokin palvelus
14. Tägää hänet somessa
15. Kysy, olisiko hänellä aikaa kahvitella
16. Kerro hänelle jokin kiva muisto, joka sinulla on hänestä
17. Lähetä jokin kuva, jota rakastat
18. Tiedosta hänen vahvuutensa
19. Jaa hänelle hyviä uutisia elämästäsi
20. Lähetä hassu meemi
21. Kerro, että sinulla on ikävä
22. Kysy jostain, mitä hän jakoi somessa
23. Lähetä hänelle kukkia
24. Ilmaise kiitollisuutta, että sinulla on hänet elämässäsi
25. Kehu häntä
26. Kerro hänelle, mitä hän sinulle merkitsee
27. Toivota hänelle mukavaa päivää
28. Kehu hänen jakamaansa selfietä
29. Tiedosta ne hyvät asiat, joita hän on tehnyt
30. Kiitä häntä ilosta, jota olet saanut häneltä
31. Rukoile hänen puolestaan
32. Lähetä söpö GIF-kuva
33. Kysy haluaisiko hän katsoa kanssasi elokuvan
34. Kerro että et malta odottaa näkeväsi hänet
35. Kiitä, että hän on edelleen siinä
36. Kysy hänen mielipidettään jostain uutisesta
37. Kysy hänen mielipidettään vaatteistasi tai lookistasi
38. Lähetä hänelle kirja, josta tykkäät
39. Kerro visti
40. Kerro, että hän riittää sellaisena kuin on, myös huonoina päivinä
41. Onnittele häntä voitosta
42. Lähetä rakkaus-gif
43. Kysy, onko hän seurannut urheiluulajia. josta pidät
44. Vakuuta, että et aio jättää häntä
45. Kysy, haluaako hän lähteä kävelylle
46. Muistuta häntä hyvästä vitsistä, jonka hän on kertonut aikaisemmin
47. Lähetä hänelle e-kortti
48. Kerro hänelle, kuinka paljon rakastat häntä
49. Soita hänelle
50. Kiitä häntä hänen uskollisuudestaan vuosien varrella.