“Jo joutui armas aika ja suvi suloinen! Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon! Se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon!
Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa puut metsän huminoivat, taas lehtiverhossa! Se meille muistuttaapi, hyvyyttäs, Jumala! Ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta!
Taas linnut laulujansa visertää kauniisti! Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni sä liitä myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias Hän on!”
Yhä vain, vuodesta toiseen, tuo kesäinen virsi sykähdyttää sydäntä ja lämmittää sekä liikuttaa mieltä. Suvivirsi symboloi minulle kesäloman alkua, Suomen luonnon kauneutta – se on ylistys Jumalan hyvyydelle, rakkaudelle ja armolle! Ala-asteelta lähtien aina lukion loppuun saakka olen saanut laulaa Suvivirttä kevätjuhlissa eikä siihen koskaan kyllästy!
Nyt, kun omista opiskeluvuosistani on jo jonkin verran aikaa, seuraan kuitenkin joka vuosi vahvasti mukana eläen, miten sisarusteni, ystävieni ja tuttavieni lapset siirtyvät luokka-asteelta toiselle, valmistuvat ylioppilaiksi tai johonkin ammattiin, ja aina minä tunnen pakahduttavaa ylpeyttä heidän puolestaan! On niin ihanaa seurata, miten itselle niin rakkaat lapset, nuoret ja nuoret aikuiset kukin löytävät vuorollaan paikkansa ja unelmansa tässä elämässä! Tällaisena päivänä nousee esiin niin valtava kiitollisuus Jumalalle heidän jokaisen yksilöllisistä saavutuksista kuin myös harras rukous Jumalan puoleen ja toivo siitä, että Hän varjelee näiden ihmistainten opintopolkuja parhaalla mahdollisella tavalla, ettei kukaan heistä joutuisi hukkaan nykymaailman paineiden, odotusten ja vaatimusten myrskyissä, vaan säilyttäisi aina uskon ja luottamuksen siihen, mikä on kaikkein tärkeintä: Jumalan tunteminen, rakkaus, ilo ja rauha. Nykyaikana on myös entistä tärkeämpää muistaa, että raha ei tuo onnea ja että kaikki maallinen mammonasta alkaen on katoavaa, rahaa ja titteleitä ei saa täältä mukaansa, mutta se, miten kohtelet muita ihmisiä, rakkaimpiasi, läheisiäsi, lemmikkejäsi, eläimiä yleensä, se jättää jäljen, joka muistetaan ikuisesti: “Jos olet tuonut iloa yhdellekin ihmiselle elämäsi aikana, silloin elämäsi on ollut elämisen arvoista!” (L.M. Montgomeryn, mm. Anna- ja Runotyttö-kirjat, päiväkirjamerkintä).
Tänä keväänä minulla ei ollut perhepiirissäni luvassa ylioppilasjuhlia, mutta sain kuitenkin suureksi ilokseni kutsun erään rakkaan ystäväni ylioppilasjuhliin. Emmi on ihastuttava nuori tyttö ja tuore ylioppilas, joka on toiminut satunnaisesti henkilökohtaisena avustajanani koulunkäynnin ohessa 15-vuotiaasta saakka. Emmin työ minun avustajanani alkoi kesätyönä ja koska meillä meni niin hyvin ja tulimme hienosti toimeen, päätimme yhdessä, että Emmi jatkaa työskentelyä henkilökohtaisen avustajan sijaisena mahdollisuuksien mukaan, koulunkäynti edellä tietenkin! Sillä tiellä siis edelleen ollaan ja tänään, 1.6.2024 sain sitten kunnian olla mukana juhlimassa Emmin ylioppilasjuhlia suurta iloa ja ylpeyttä tuntien!
Minun liikuntarajoitteisuuteni on sellaista laatua, että minua ei esimerkiksi tarvitse nostella, joten en vaadi henkilökohtaisilta avustajiltani mitään ammatillista tai lääketieteellistä koulutusta: pääasioita ovat halu auttaa muita ihmisiä ja oppia uusia asioita, sekä tietysti eläinrakkaus, sillä enhän minä voisi ottaa työntekijäkseni ihmistä, joka ei pidä koirista ja hoitaisi Charly-koiraanikin vain velvollisuudesta! Ei, minun avustajani täytyy pitää koirista, oikeasti nauttia niiden hoitamisesta, jolloin esimerkiksi Charlyn kanssa yhdessä touhuaminen on yksinomaan hauskaa eikä sen ansiosta tunnu ensinkään työltä. Nämä taidot muun muassa Emmi-ystäväni omaa!
Myös Charly-koirani pitää Emmistä kovasti, joten kun kerroin Charlylle aamulla meneväni tänään Emmin ylioppilasjuhliin, Charly innostui kovasti ja olisi tullut mielellään mukaan juhlimaan. Se loukkaantuikin minulle suuresti, kun sanoin sille, että tilaisuuden luonteen huomioiden en voinut ottaa sitä mukaan, mutta että välittäisin siltä Emmille rakkaat terveiset. Siihen Charly-kullan täytyi tyytyä, sillä jonkunhan oli jäätävä kotivahdiksi minun ja avustajani ollessa poissa. Koska Charly vaistosi erikoistilanteen, se kulki kannoillani koko aamupäivän ja seurasi silmä tarkkana juhliin valmistautumiseni joka ikistä vaihetta. Vaikka Charly ei tullutkaan itse mukaan juhlaan, laitoin onnittelukorttiin mukaan itseoikeutetut terveiset myös siltä!
Juhlat olivat ihanat: tapasin ihania, sydämellisiä ihmisiä, ruoka ja herkut olivat erinomaisia, tunnelma oli lämmin ja välitön. Emmin itsensä ja hänen läheistensä pitämien puheiden aikana liikutuin niin, että meinasin ruveta vollottamaan, kun eläydyin niin voimakkaasti puheiden sanomaan, olin niin ylpeä ja onnellinen Emmin puolesta, kun olen niin pitkään seurannut hänen koulutaivaltaan ja ollut hengessä voimakkaasti mukana niin ajatuksin kuin rukouksinkin! Eikä eläytymisessä ja herkkyydessä ole mitään pahaa, ne ovat hienoja ominaisuuksia!
“Sä oot mun, kun valot on sammuneet, sä oot mun, kun pöytiä siivotaan, sä oot mun, se mitä viivan alle jää, voin luottaa ystävään, sä luokseni jäät!” (Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani: “Ystävänpäivä“)
“Oi Jeesus Kristus jalo, Sä kirkas paisteemme! Sä sydäntemme valo, ain asu luonamme! Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme!”
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tällä kertaa! Sydämelliset onnittelut vielä kerran kaikille uusille ylioppilaille, ammattiin valmistuneille ja lukuvuotensa päättäneille opiskelijoille, isoille ja pienille! Beataleea ja Charly-koira toivottavat vielä lopuksi kaikille ihanaa ja siunattua, aurinkoista kesää! Muistakaa ulkoilla, uida, syödä jäätelöä, levätä, nautiskella ja lukea (viimeksi mainittu on kirjastovirkailijan henkilökohtainen, ystävällinen, mutta sangen voimakas suositus: kirjan kun voi ottaa mukaan melkein minne vain!)