“Minä syötän ja sinulta menee ohi. Silmä tarkkana palloon: Silmä – Pallo – PALLOSILMÄ! Meneekö juju perille, vitsi, meinaan, niin, mitä?!”
Voisin puhua tenniksestä koko yön: Aina löytyy joku näkökulma, uusi pelaaja, suosikkipelaajien edesottamukset, iänikuinen väittely kaikkien aikojen parhaasta tennispelaajasta… Yritän nyt kuitenkin pitää aiheen maltillisissa uomissa, jotta te, rakkaat lukijani, ette tylsistyisi. Uskokaa tai älkää, tennis on niin kiehtova laji, niin mielenkiintoinen, etten oikein osaa selittää sitä. Laji tuli sydämeeni ja osaksi elämääni ikään kuin varkain, pikkuhiljaa ja jäädäkseen, niin kuin minun perheenjäseneni ja minut tuntevat ystäväni hyvin tietävät.
Se alkoi sateesta. 2000-luvun alussa, kun ei ollut vielä maksukanavia ja neloskanava oli ilmestynyt kanavavalikkoon vuonna 1998, juuri tämä neloskanava näytti kisalähetyksiä Wimbledonin tennisturnauksesta Lontoosta, Englannista. Muistan, että lapsuudessani vietimme aurinkoiset kesäpäivät perheen kesken lähes poikkeuksetta ulkona pelaten, leikkien ja omalla uimarannalla uiden, saunoen ja syöden hyvin. Vastaavasti sadepäivinä tai sään ollessa muuten epävakainen, katsoimme sisarusteni kanssa aika paljon televisiota, jos ja kun ei parempaakaan tekemistä keksitty. Tyypillisesti juhannuksen jälkeinen viikko, eli aika kesäkuun lopusta heinäkuun alkuun oli usein sateista aikaa ja silloin oli aina myös Wimbledonin tennisturnauksen aika. Minä itse aloin seurata tennistä puolivahingossa, koska sisareni katsoivat sitä. Tällaisesta sadepäivien tavasta muodostui esimerkiksi minulle ja kaksoissiskolleni sekä muutamille isoille sisaruksilleni rutiini, josta on tullut minulle vuosien saatossa yksi kesän ehdottomista kohokohdista!
Ihmisen, joka ei tunne tenniksen sääntöjä, voi olla vaikea ymmärtää pelin kiehtovuutta. Minäkin muistan, miten 2000-luvun alkuvuosina katsellessani Wimbledonin tennisturnausta en ymmärtänyt pisteiden laskua ollenkaan: Mieleeni on jäänyt kaikumaan jo edesmenneen tennisselostajan, Heikki Hedmanin (1940-2022) rauhallisen asiallisella selostustyylillä ilmoittama pistetilanne pelin sisällä “15-30“. Muistan pitkään ihmetelleeni, mitä kyseiset numerot tarkoittavat. Ensin ajattelin niiden ilmaisevan kellonaikaa, mutta koska sama numeroyhdistelmä toistui pelin aikana yhä uudestaan, tajusin, että kyse ei voinut olla kellonajasta. Rehellisesti voin sanoa, että tajusin numeroiden lopullisen merkityksen vasta seurattuani Wimbledonin tennisturnausta noin kaksi vuotta. Kun pisteenlaskusysteemin lopulta tajuaa, tenniksen seuraaminen on mielestäni sangen helppoa, yksinkertaista ja mielenkiintoista: lajin pariin voi parhaimmillaan uppoutua täysin useiden tuntien ajaksi!
Muistan vielä tänäkin päivänä, kesäkuussa vuonna 2024, ensimmäisen televisiosta näkemäni tennisottelun: se oli Wimbledonin naisten semifinaali vuonna 2000. Vastakkain ottelussa olivat nyt jo elävien tennislegendojen asemaan kohonneet tennissiskokset Venus (s. 1980) ja Serena (s. 1981) Williams. Williamsin sisarukset jäivät helposti mieleeni paitsi taidokkaan pelaamisensa niin myös erottuvan ääntelynsä vuoksi: molemmat näet karjaisivat voimakkaasti aina lyödessään palloa. Vuosien varrella seuratessani tennistä olen huomannut, että useat naiset toimivat samoin. Naisten voimakas ääntely palloa lyödessä on seikka, joka herättää keskustelua puolesta ja vastaan: Joidenkin ihmisten, kuten minun itseni, mielestä naisten voimakas ääntely on osa opittua pelitapaa, persoonallinen lisä, josta pelaajan helposti tunnistaa, ja josta ei niin vain opetella pois. Jotkut ihmiset taas pitävät naisten voimakasta ääntelyä yksinomaan ärsyttävänä ja häiritsevänä osana peliä. Toki miespelaajat ääntelevät myös, mutta he tuntuvat tekevän niin lähinnä poikkeustilanteissa: mitä tiukempi tilanne sitä voimakkaampaa ääntely on. Minun mielestäni naisten ääntelyä kritisoitaessa tulisi myös ottaa huomioon se seikka, että naiset todennäköisesti ilmaisevat ääntelyllään myös sitä voimaa, jonka he palloa lyödessään lataavat siihen. Miehet ovat luonnostaan vahvempia ja voimakkaampia kuin naiset, joten heidän ei tarvitse käyttää voimaa niin paljon lyödessään palloa.
Ensimmäisen näkemäni tennisottelun voitti lopulta Venus Williams. Hän meni siis Wimbledonin naisten loppuotteluun vuonna 2000 ja sai siellä vastaansa maannaisensa, yhdysvaltalaisen Lindsay Davenportin (s. 1976), joka oli jo kokenut Grand Slam –voittaja (Wimbledon, 1998). Venus Williams voitti tuon ottelun, ensimmäisen Grand Slaminsa, ja voiton myötä hänestä tuli minulle ensimmäinen aidosti ihailemani tennispelaaja. Venus Williams voitti Wimbledonin jälkeenpäin vielä ainakin 2 kertaa peräkkäin, kaikkiaan hän voitti Wimbledonista 5 kaksinpelimestaruutta, yhteensä hänelle kertyi uransa aikana 7 naisten kaksinpelin Grand Slam -turnausvoittoa, Wimbledonin lisäksi 2 mestaruutta kotiturnauksessa, Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa, joka pelataan viimeisenä vuoden kaikista neljästä Grand Slam -turnauksesta (tammi-helmikuun vaihteessa pelataan Australian avoimet, touko-kesäkuun vaihteessa Ranskan avoimet, kesä-heinäkuun vaihteessa Wimbledon ja elo-syyskuun vaihteessa US OPEN).
Alkuvuosina seuratessani tennistä katselin yksinomaan Wimbledonin tennisturnausta. Sitä oli helppo seurata, sillä koululaisen näkökulmasta Wimbledon tuli juuri sopivaan aikaan, kesälomalla. Ensimmäiset pari-kolme vuotta seurasin aktiivisesti lähinnä naisten tennistä, kunnes kuvioihin ilmestyi muuan Roger Federer (s. 8.8.1981), sveitsiläinen tennistaituri ja nykyisin lajin elävä legenda, minun mielestäni ehdoton kaikkien aikojen paras tennispelaaja ikinä!
Muistan ikuisesti, miten ikään kuin vahingossa tulin seuranneeksi Wimbledonin miesten kaksinpelin loppuottelua vuonna 2003, jolloin vastakkain olivat siis Roger Federer ja australialainen Mark Philippoussis (s. 1976). Roger Federerillä oli silloin pitkä, poninhännälle ulottuva tukka. Vaikka minä en yleensä pidä pitkätukkaisia miehiä komeina, Roger Federer säväytti minua heti alussa. En osaa tarkalleen sanoa, vetosiko hänessä alun alkaen niinkään poikkeuksellinen lahjakkuus, vai oliko se sittenkin sympaattisen nöyrä, kiitollinen ja iloinen olemus, joka huokui Roger Federeristä voittajahaastattelun aikana Wimbledonin kaksinpelimestaruuden ratkettua hänen edukseen… Niin tai näin, mutta tuosta Roger Federerin vuoden 2003 Wimbledonin voitosta alkoi fanitus ja ihailu, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä ja ulottuu myös tennismaailman ulkopuolelle. Roger Federeristä tuli siis lopulta koko 2000-luvun alun menestynein tennispelaaja: hän voitti Wimbledonin yhteensä 5 kertaa peräkkäin vuosina 2003-2007, päästen näin tasoihin ruotsalaisen tennislegenda Björn Borgin (s. 1956) kanssa, joka voitti Wimbledonin 5 kertaa peräkkäin vuosina 1976-1980. Björn Borg oli finaalissa myös vuonna 1981, mutta hänen voittoputkensa katkaisi tuolloin muuan amerikkalainen nuorukainen, “You can’t be serious!!!”- lausahduksestaan muistettava John McEnroe (s. 1959). Roger Federerkin oli Björn Borgin tavoin Wimbledonin finaalissa 6 kertaa peräkkäin, mutta hänen kuudennen peräkkäisen mestaruutensa esti hänen pahin kilpailijansa, espanjalainen Rafael Nadal (s.1986). Vuoden 2008 Wimbledonin miesten kaksinpelin finaalia pidetään vielä tänäkin päivänä, vuonna 2024, yhtenä kaikkien aikojen parhaista Wimbledonissa pelatuista finaaleista: siitä tuli 5-eräinen kamppailu sadetaukoineen kaikkineen, ja se päättyi Roger Federerin fanien näkökulmasta Federerin katkeraan tappioon viidennen erän katkaisupelissä (tie-break) luvuin 7-9. Muistan edelleen elävästi tuon ottelun itselleni mukanaan tuoman jännityksen, kun me kaksoissiskoni kanssa jännitimme ottelua täysin sydämin, vaikka emme nähneetkään ottelua kokonaan (maksukanavat olivat siihen aikaan jo niin yleistyneet, että ottelun yhä vain jatkuessa lähetys siirrettiin MTV3:n maksuttomalta kanavalta maksulliselle MTV3 MAX-kanavalle), ja sitten lopulta myös sen tyhjyyden tunteen, kun Roger Federer hävisikin kyseisen finaaliottelun, vieläpä niinkin tiukasti: Olo oli silloin sama kuin ilmapallo olisi puhkaistu silmieni edessä tai aivan kuin joku olisi lyönyt minulta nyrkillä mahasta ilmat pihalle… On toki muistettava, että tennis on vain peliä, mutta kun johonkin asiaan todella uppoutuu, kun jotain pelaajaa todella kannustaa, onnen ja pettymyksen tunteet koetaan hyvin voimakkaasti. Tunnustan toki ehdottomasti Rafael Nadalin pelillisen lahjakkuuden ja kaikenlaiset meriitit tenniksen saralla, mutta minä en voi mitenkään pitää hänestä, koska hän on suosikkipelaajani pahin kilpailija.
Tuon vuoden 2008 pettymykseen päättyneen Wimbledonin finaalin jälkeen sain onnekseni kuitenkin nähdä Roger Federerin voittavan Grand Slam -turnauksia vielä monenmonta kertaa: hän voitti Wimbledonin vielä kolme kertaa, vuosina 2009, 2012 ja 2017, Ranskan avoimet hän voitti urallaan vain kerran, vuonna 2009, Australian avoimet 6 kertaa, vuosina 2004, 2006, 2007, 2010, 2017 ja 2018 ja US OPENIN 5 kertaa, vuosina 2004-2008. Tunnustan rehellisesti itkeneeni ilosta jokaisen näkemäni voitokkaan ottelun jälkeen, ehkä onnellisimmillani hänen voitoistaan olin vuoden 2009 Ranskan avointen miesten finaalin ratkettua, sillä tiedän, kuinka kovasti hän sitä voittoa haki (vuoden 2009 Ranskan avointen voiton myötä Roger Federer jää historiaan pelaajana, joka on voittanut kaikki Grand Slam -turnaukset vähintään kerran) sekä vuoden 2017 Wimbledonin voiton aikana, jolloin kukaan asiantuntija ei enää oikeastaan uskonut Roger Federerin voittavan yhtä ainutta Grand Slam -turnausta. Roger Federer voitti uransa aikana yhteensä 20 Grand Slamia, viimeiseksi niistä jäi vuoden 2018 Australian avointen voitto, hänen ollessaan 36-vuotias. Grand Slam -turnausten lisäksi Roger Federer on voittanut 103 ATP -turnausta, nelinpelin olympiakultaa maanmiehensä ja ystävänsä Stanislas “Stan” Wawrinkan (s. 1985) kanssa Pekingistä vuonna 2008, kaksinpelin olympiahopeaa Lontoosta vuonna 2012 ja Davis Cup –mestaruuden Sveitsin joukkueessa vuonna 2014.
Roger Federer lopetti aktiiviuransa tennisammattilaisena vuonna 2022.
Miesten puolella Roger Federer oli siis ehdoton suosikkipelaajani, mutta naisten puolella suosikeissa on ollut enemmän vaihtelua: mainittakoon nimeltä esimerkiksi venäläinen Maria Sharapova (s. 1987), serbialainen Ana Ivanovic (s. 1987), tanskalainen Caroline Wozniacki (s. 1990), espanjalainen Garbiñe Muguruza (s. 1993) ja kanadalainen Eugenie Bouchard (s. 1994).
Nyt, kun Roger Federer ei ole enää pelikarkeloissa mukana, toivon vilpittömästi menestystä erityisesti sellaisille nuorille miespelaajille, kuten Grigor Dimitrov (Bulgaria, s. 1991), Stefanos Tsitsipas (Kreikka, s. 1998), Matteo Berrettini (Italia, s. 1996), Jannik Sinner (Italia, s. 2001) ja Alexander “Sasha” Zverev (Saksa, s. 1997). Täytyy kyllä sanoa, että toivon totisesti näkeväni Roger Federerin tulevaisuudessa valmennusroolissa tenniksen Grand Slam -turnauksen katsomossa, jonkun lahjakkaan tulevaisuuden tennistähden valmentajana!
Huh, juttua riittäisi, mutta joskus täytyy osata lopettaa. Wimbledonin tennisturnaus kolkuttelee kulman takana (turnaus pelataan 1.-14.7.2024) ja sitä odotellessa juhlitaan juhannusta, syödään hyvin, luetaan kirjoja, ehkä katsotaan hyviä tv-sarjoja ja elokuvia, pelataan pelejä ja vietetään aikaa perheen, ystävien ja lemmikkien kanssa!
Ihanaa, aurinkoista, siunattua, lämmintä ja ikimuistoista juhannusta 2024 kaikille!
Lähtölaskenta Wimbledonin tennisturnauksen alkuun voi alkaa: C’moooon!!!
