Blogilinjalla: Beataleea

Arjessa ja juhlassa, ilossa ja surussa…

On ollut aikojen alusta, kun villikoirat päättivät pitää ihmisen puolta; haukkua vaaroja, olla kaverina leikeissä ja lohduttaa, kun hänellä on murheita: Olla ihmisen paras ystävä!”

Tämä lause vanhasta koko perheen elokuvasta “Kotia kohti – uskomaton seikkailu (1993) kuvaa ihmisen ja koiran ystävyyttä parhaimmillaan. Juuri sellainen ystävä Charly on ollut minulle!

 

Olen joka päivä niin onnellinen ja kiitollinen Charlysta!

 

Kuluneen viikon maanantaina 8.4.2024 vietimme Charlyn kanssa yhteistä vuosipäivää, sillä Charly muutti minun luokseni asumaan 8.4.2021. Siitä on siis kolme kokonaista vuotta, kun sain Charlyn itselleni ja silti tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen! Miten nopeasti aika lentääkään… Vuosipäivän aikana hellittelin Charlya tavallista enemmän, lauloin sille ja muistelin yhteisiä kokemuksiamme. Charly on edelleen hiukan arka ja pelokas, ominaisuus, joka varmasti jää sille koko loppuelämäksi muistona huonoista kasvattajakokemuksista, mutta tosiasia on, että se on rohkaistunut ja reipastunut paljon siitä, millainen se oli muuttaessaan minun luokseni: Ellei ole tuntenut Charlya 2-vuotiaasta saakka, nykyään sitä ei välttämättä enää tunnistaisi samaksi koiraksi, niin paljon se on muuttunut parempaan päin!

Kuluneiden vuosien aikana olemme kokeneet Charlyn kanssa kaikenlaista, mutta todellisen arvonsa ja merkityksensä Charly osoitti minulle vuoden 2023 lopulla, kun minun perhettäni kohtasi yksi suurimmista menetyksistä, jonka ihmiselämässä voi kokea: Minulle niin rakas, ihana kaunis siskontyttäreni, vanhimman sisareni keskimmäinen lapsi Isabel eli “Bella” kuoli 23-vuotiaana keuhkokuumeen ja pitkittyneen päihdeongelman seurauksena lokakuussa. Rakkaan Bellan kuolema oli minulle niin kova isku, että ilman Charly-koirani apua, tukea, sanatonta rakkautta ja ymmärrystä, en olisi kestänyt sitä surua, vaan olisin romahtanut ihan täysin. Charly oli ensimmäinen, joka tuli lohduttamaan minua heti kuullessani Bellan kuolemasta, ennen kuin olin edes ehtinyt sanoa mitään ääneen. Omassa järkytyksen ja lamaannuksen turruttamassa tilassani minulle oli todella lohdullista, kun sain vain pidellä Charlya sylissäni ja vuodattaa kyyneliäni sen lämpimälle turkille. Charly oli vierelläni näkemässä ja valvomassa öisin, kun itkin itseni uneen ja toivoin herääväni pitkästä painajaisunesta. Nyt, kun tuosta sydäntä särkevästä tapahtumasta on kulunut muutama kuukausi, suru on asettunut rauhalliseen uomaansa sydämeeni ja se oireilee kipuna aina silloin tällöin, mutta onnelliset muistot Bellasta kulkevat mukanani elämäni loppuun asti ja suurimpana lohtunani on tietenkin usko ja toivo siitä, että kerran me kohtaamme toisemme iankaikkisessa elämässä, Jumalan luona taivaassa!

 

Tämän kokemuksen minä halusin nyt teille jakaa, koska se antoi minulle konkreettisen todisteen siitä, miten eläinystävä auttaa suurten surujen ja elämän mullistusten keskellä. Niin kuin olen usein KELA:n virkailijoillekin sanonut: “Ilman koiriani olisin jossain mielisairaalassa!” (Puhun koirista nyt monikossa, koska samanlaisia seura- ja terapiakoiria aikaisemmat koirani, maltankoirat Besto ja Panu olivat minulle).

Seuraavaksi minua odottaa illanvietto rakkaan, ihanan veljentyttäreni Liljan, 10v. kanssa, joka tuli minun ja Charlyn luokse yökylään viettämään laatuaikaa meidän kanssamme. Luvassa on ainakin Barbie-leikkejä, Disney-elokuva ja todennäköisesti vielä jokin Harry Potter -elokuva. Kaiken tämän tohinan keskellä yritämme myös ehtiä hieman ulkoilemaan Charly-koiran kanssa. Charly muuten innostuu ulkoilusta toden teolla aina näin keväisin, kun kaikenlaiset uudet hajut, tuoksut ja luonnon ihmeet pistävät esiin lumen alta. On niin ihanaa, kun tulee kesä!

On todella mukavaa ja antoisaa jakaa Charly-koiran ja minun yhteistä arkea teidän kaikkien kanssa. Kuulemiin taas pian!

Beataleean ja Charlyn vuosipäivä 8.4.2024

 

PS. Onko teillä, rakkaat lukijat, mahdollisesti ehdotuksia siitä, mistä aiheista voisin vielä tulevaisuudessa kirjoittaa? Uskon olevani hyvä keksimään aiheita myös itse, sillä minulla on vilkas mielikuvitus ja paljon mielenkiinnon kohteita, joten aiheet eivät hetkessä lopu, mutta minusta olisi silti mukava kuulla teidän mielipiteitänne. Mukavaa keväistä viikonloppua!