Jopas on onnettomuus syönyt energiaa ja fokusta. Vietän todella paljon ainaa yksinäni, ja nyt toisaalta sitä aikaa sairaslomalla on, muttei se tunnu täysin ”omalta ajalta.” Ei minun elämältäni. Sellainen tälli tuo onnettomuus oli. Rakastan kyllä yksinoloa, olenhan maailmaakin kiertänyt nuoresta asti yksin.
Fun fact aiheesta; olen asunut Suomen lisäksi viidessä eri maassa ja käynyt lähes viidessätoista ja ollut lentokoneessa tasan kolmesti niin, että joku on matkustanut koneessa kanssani.
Vaikka rakastan yksinoloa, rakastan myös ihmisiä. Inspiroidun ihmisistä. Mun kirjoitukset tulevat ihmisistä. Ne ovat ihmisläheisiä. Voin kirjoittaa matkailusta ja luonnon upeudesta milloin vain, tai runoja rakkaudesta. Voin kirjoittaa, miltä ahdistus tuntuu tai kaivaa menneitä. Kyllä saisin tekstiä, mutta kun minulle sen merkitys on niin kovin tärkeää. Ja tieto siitä, että sinä luet. Ja että voin auttaa, inspiroida ja kertoa, että sinäkin selviät. Sinäkin saat kaiken sen, mistä haaveilet.
” I still remember the times I prayed for the things I have now / Muistan yhä ajat, kun rukoilin asioista, joita minulla on nyt”
Tämä on mielestäni yksi kauneimmista lauseista ja levännyt tiiviisti olkapäälläni silloin, jos viimeisen viiden vuoden ajan elämässäni on ollut vastoinkäymisiä ja ahdistus koettanut iskeä tonttiin.
Ainoa asia, joka korvaan särähtää tänä päivänä on se sana ”things / asiat”. No joo, fluent englanti, enkä löydä sille parempaa sanaa. Se voisi olla korvattu sanalla ”inner peace / sisäinen rauha”, ihan vain koska usein me ihmiset tuppaamme ajattelemaan, että onni tulee kun minulla on asia X, työpaikka X tai kun X tapahtuu tai pääsen paikkaan X. Ne ovat nimenomaan niitä Asioita. Mitä vanhemmaksi tulee, enemmän haluaisi karistaa kaiken maallisen pois.
Ja voi pojat, ei minunkaan mieleni mikään sisäisen rauhan maestro ole. Ja tänäkin päivänä usein mieleni kallistuu haaveilemaan jostain Asiasta, ja lupaa onnen sen jälkeen. Pyrin vain olla uskomatta siihen ja keskittymään jälleen sisälleni. Ja näin onnettomuuden jälkimainingeissa kaikkine vammoineni voin kertoa, että joinain päivinä en nimittäisi mieltäni edes noviisiksi mitä tulee sisäisen rauhan tavoitteluun. Mieleni lupaa kovin, kuinka onni tulee kun parantuminen on tapahtunut. Mutta siinähän viestii minulle. Mieli saa olla noviisi, sinä itse voiden olla maestro.
Unelmia taasen saa ja pitää olla, haaveet ovat niitä, jotka taluttavat eteenpäin. Myös silloin, kun ahdistaa. Aina taluttanutkin. Asioiden pakoon juoksussa ja unelmien toteuttamisessa on suuri ero. Myös ahdistuksesta kärsivällä on oikeus toteuttaa unelmiaan ilman, että se nähdään asioiden pakoon juoksuna. Oikeus repäistä rikki kahle nilkastasi, joka on muodostunut ahdistuksen ja sängyn jalan välille, vetääkseen sinut niin pohjalle kun suinkin saa. Kaikkein tärkeintä on AINA se, että kuuntelet, miltä sinusta tuntuu. Uskot mahdollisuuksiin, toivot hyvää ja rakastat paljon.
Kiitos sinulle rakas ahdistus, kun olet kulkenut kanssani tänne asti. Enää en rukoile sinua poistumaan. Sinullakin on koti minussa. Se, että rukoilisin poismenoasi, jotta onni tulisi, on Asia, joka ei palvelisi minua.
Mitkä ovat sinun Asioita ja mitkä sinun Unelmiasi?