Ihme ja kumma! - Tukilinja

Olen ymmyrkäisenä asioista, joita on yllättäen tapahtunut elämässä. Nimenomaan iloisista ja eteenpäin vievistä jutuista. Pitkään jatkunut erittäin raskas elämänvaihe näyttää vihdoin muuttuneen selkeämmäksi, helpommaksi ja kevyemmäksi. Olen tännekin kirjoittanut sairauksistani, kovista kivuista, flunssasta sekä siitä etten ole saanut sellaista apua, jota tarvitsisin. Kaikki ongelmat ja haasteet eivät toki ole yhtäkkiä vain hävinneet. Kun on paljon mm.sairauksia, elo on usein hyvinkin vaihtelevaa. Tämän blogin päivittäminen säännöllisesti on esim.osoittautunut haastavaksi yläkropan kipujen vuoksi.

Vaikka olen taipuvainen murehtimaan ja pelkäämään pahinta, olen viime aikoina onnistunut myös luomaan positiivisia toiveita ja intentioita tulevaisuudelle. Olen osannut muotoilla toiveeni ja tavoitteeni esimerkiksi näin: ”toivoisin saavani elämääni lisää turvallista kosketusta” tai ”toivoisin, että elämässäni olisi merkityksellisiä ihmissuhteita”, sen sijaan, että jatkuvasti hokisin itselleni esim. sitä, että en halua olla yksin. Olen kyennyt tavoittamaan ne asiat, joita todella syvästi kaipaan ja tarvitsen voidakseni paremmin. Tämän jälkeen olen sisukkaasti pyrkinyt miettimään, miten saisin kyseisiä asioita lisää elämääni. Vaikka matkan varrella on ollut paljon mutkia ja olen ollut eksyksissä, olen kulkenut eteenpäin.

Iloisten asioiden suma:

Viime viikolla sain kuulla, että pääsen 10 kerran psykofyysiseen fysioterapiaryhmään. Vaikka tämä ei nyt ole juuri sitä, mitä tarvitsisin niin olen tästä kuitenkin kiitollinen. Tärkein tavoitteeni tämän ryhmän kohdalla on, että oppisin hiukan lisää itsesäätelyä ja rentoutumista ihmisten seurassa. Korona-aika pahensi sosiaalisten tilanteiden pelkoani niin paljon, että saan helposti paniikkioireita jopa läheisten ihmisten kanssa. 10 kertaa on toki vähän enkä odota ihmeitä. Pienikin askel eteenpäin olisi hieno homma.

Sain myös yllättäen ajan kunnalliseen fysioterapiaan. En edelleenkään tiedä, kuka on ajan minulle varannut. Epäilen kuitenkin, että avunpyyntöni reumapolille saattoi johtaa siihen, että sieltä työntekijä olisi varannut minulle ajan. Joka tapauksessa olen iloinen, että pääsen vihdoin fysioterapiaan. Toivon, että kohdalleni osuisi terapeutti, joka ottaa huomioon kokonaisuuden sekä minun tämänhetkiset voimavarani. Tässä kohtaa huomaan kyllä pelon hiipivän mukaan kuvioihin, sillä minulla on ikävä kyllä kosolti huonoja kokemuksia fysioterapiasta muualla kuin Turun FysioR-hoitolaitoksessa. Yritän olla pelkäämättä pahinta ja toivoa parasta.

Keskiviikkonan 22.3 alkoi Mielenterveyden Keskusliiton järjestämä etäryhmä Luovuutta keskellä viikkoa. Olin jo unohtanut, että olin hakenut kyseiseen ryhmään, kun sähköpostiini tupsahti tieto siitä, että minut on valittu mukaan. Olen kaivannut luovuutta lisää elämääni. Ollessani jumitilassa itseni kanssa luovuus jumiutui myös. Minulla on kotona paljon erilaisia materiaaleja, joita pystyisin käyttämään. En vain ole saanut tartuttua toimeen, jonka lisäksi sisäinen kriitikkoni on päässyt valloilleen. Oli aivan ihanaa päästää talviunilla uinunut luovuus ja innostus valloilleen jo tämän ensimmäisen kurssikerran myötä. Ryhmän tuella on ihmeellinen vaikutus sekä sillä, että luovuudelle on aikaa. Tänään minulla oli luonnoskirja mukana retkellä. Piirtelin vähän, mitä sattuu ja kirjoitin lyhyesti fiiliksiä. Samalla kuulin, kuinka sulava lumi valui virtana alas ojassa ja korpit raakkuivat taivaalla. Aurinko lämmitti poskia ja navakka tuuli puri paljaita sormia. Todellista mindfulnessia.

Eikä tässä vielä todellakaan kaikki. Pääsin viime viikon perjantaina vihdoin ja viimein Perjantaitansseihin, joihin olen halunnut mennä jo liki vuoden ajan. Turkuun muutto teki osallistumisen huomattavan helpoksi. Kyseessä on tietoisen tanssin tapahtuma. Tila on turvallinen ja hyväksyvä. Illan aikana kokoonnuttaan alkuun piiriin, jossa kerrotaan oma nimi ja parilla sanalla fiiliksistä. Järjestäjistä joku kertoo lyhyesti, mitä illan aikana tapahtuu ja yhteiset pelisäännöt. Sitten aloitetaankin tanssimatka, joka taisi kestää reilun tunnin. Matkaa voi tehdä siten, mikä itselle parhaiten sopii. Itsensä ilmaisu eri tavoin on sallittua. On ok itkeä, nauraa, olla vihainen, polkea jalkaa, leikkiä…Kunhan muistaa huomioida myös muut ettei esim.karju täyttä kurkkua

Kävin matkan aikana läpi tunteiden kirjon. Sain vapautettua patoumia, joita kehooni oli kertynyt. Oli kertakaikkiaan ihmeellistä kyetä liikkumaan vapaasti, ilman kipua. On vaikea käsittää, mitä tapahtui, että tälläinen oli mahdollista. Tein tanssimatkaa tovin myös muiden osallistujien kanssa. Kahden osallistujan kanssa kehittyi myös kosketusyhteys. Voi, miten se tekikään hyvää. Eheytti ja korjasi. Olen kaivannut sitä, että saan tanssia muiden kanssa ja myös niin, että tanssin parin kanssa. Oi, että!!! Kun matka tuli päätökseen, kokoonnuttiin vielä piiriin, jossa oli mahdollisuus halutessaan jakaa jotain matkastaan. Sekin vapautti, kun sain jakaa yli 30 ihmiselle kokemuksestani. Kokea yhteenkuuluvuutta ryhmän kanssa. Tälläiset tilaisuudet todella kannattelevat minua ja palauttavat uskoa ihmisyyteen. Tanssi on lisäksi ollut olennainen osa elämääni jollain tavoin lapsesta lähtien ja on minulle yksi tärkeimmistä itseilmaisu keinoista.

Viikonloppuna oli lisäksi Reiki 1-kurssi, johon ilmoittauduin vain jokunen päivä ennen kurssin alkua. Intuitioni ohjasi minut kurssille ja hyvä niin. Tutustuin reikiin parisen vuotta sitten, kun sain kurssin vetäjältä reikihoidon lahjaksi. Silloin koin tosi hämmentäviä asioita, jotka itseasiassa sysäsivät isoja muutoksia liikkeelle elämässäni. Parin vuoden aikana olen tutustunut pariin reikihoitajaan ja saanut kokea hoidon vaikutuksia sekä tutustunut tähän menetelmään. Olen kuitenkin ollut myös skeptinen ja osittain olen edelleen. Tarvitsen lisää vakuutuksia erityisesti, mitä tulee itsehoitoon.

Suurin syy mennä kurssille oli se, että oppisin pitämään itsestäni entistäkin parempaa huolta, arvostamaan ja rakastamaan itseäni ehdoitta. Kurssin jälkeen suositellaan, että itsehoitoa toteutetaan tunti päivässä. Huomaan, että minun on ollut vaikeaa löytää tämä aika itseni kanssa hiljaa olemiselle ja itseni hoitamiselle sekä koskemiselle. Olen kaivannut kosketusta muilta ja samalla osittain unohtanut, että oma kosketus on aina saatavilla. Toki on niin ettei se täysin korvaa muilta saatua kosketusta. Koen tärkeäksi, että oppisin nauttimaan omasta kosketuksestani ja kokemaan sen rauhoittavan ja parantavan voiman. Itsehoitoa aloittaessani sanon itselleni hiljaa mielessä, että toivon itselleni elämänenergiaa, valoa ja rakkautta. Tämän jälkeen sanon vielä, että minussa on valo ja rakkaus. Toivon ja uskon, että kunhan opin löytämään enemmän rauhaa ja turvaa itsestäni, minun on helpompi olla läsnä muille ja toteuttaa omaa tarkoitustani. Pitää huolta muista itseni lisäksi.

On kyllä kertakaikkisen ihanaa kokea näitä iloisia asioita. Nautin myös suunnattomasti kevään etenemisen seuraamisesta luonnossa. Linnut ovat olleet jo joitain viikkoja selkeästi aktiivisempia ja liverryksen määrä on lisääntynyt huimaa vauhtia. Luonnon seuraaminen kietoo oman itsen kyseiseen hetkeen ja muistuttaa elämän luonnollisesta syklisyydestä. Ihminen taitaa olla niitä ainoita olentoja, jotka ovat vieraantuneet luonnollisten syklien mukaan elämisestä yhteiskunnan vaatimusten vuoksi sekä luontoyhteyden heikettyä osalla ihmisiä.

Minua lohduttaa ajatus sykleistä. Pimeyden jälkeen koittaa valon aika, ennemmin tai myöhemmin vaikka välillä usko meinaakin loppua. Kevätaika saattaa olla ristiriitaista elimistölle, ainakin omalleni, kun aurinko tekee hiukan ylivirkeäksi ja osa itsestä on vielä talviunilla. Tästä syystä olen tehnyt lähes päivittäin restoratiivista joogaa, jotta meno ei lähde ihan liian villiksi.

Lisääntyvä valo ja luonnon herääminen tukevat unelmien, tavoitteiden ja toiveiden toteutumista konkreettisesti. Jos on malttanut hyödyntää talven pimeyttä sisäänpäinkääntymiselle ja hidastamiselle sekä oman elämänsä tarkastelulle, on voinut tehdä sekä luopumistyötä, että luoda toiveita tulevalle. Kevät ja kesä taasen ovat oivaa aikaa toteuttaa asioita. Luonnon energia tukee tälläistä toimintaa. Jos sen sijaan paahdamme täysille hetkestä, päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, voimme kadottaa yhteyden todelliseen itseemme ja muihin. On äärimmäisen tärkeää pysähtyä oman ytimensä äärelle vaikka se voi olla pelottavaakin. Oma itse on se elämän tärkein ihminen, jonka kanssa viettää jokikisen elämänsä hetken. Siispä on tärkeää tuntea tämä ihminen perinpohjin ja kysellä kuulumisia itseltään rehellisesti ja myötätunnolla.

Sykleistä ja muutoksen pysyvyydestä nousi mieleeni runo, jonka olen kirjoittanut 2021 ollessani itsekseni mökkeilemässä. Runo on alunperin julkaistu Moniääniset lehdessä 2/21. https://moniaaniset.fi/app/uploads/2021/03/lehti-2_2021_digi.pdf