Vuosi vaihtuu ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta vuosi on antanut todella paljon, tyttärestä kuoriutui reipas ekaluokkalainen ja hän pitää koulunkäynnistä kovasti. Samalla olen menettänyt tänä vuonna enemmän mitä ikinä ja mua sattuu enemmän mitä ikinä.
Luopumisen tuska
Sitä aina sanotaan, että kun eläimen ottaa, tietää sen, että niistä joutuu luopumaan… mutta eihän sitä todellisuudessa tiedä, tai tiedosta.
En itse ainakaan 30-vuotta sitten ajatellut, että mä joutuisin yhtäkkiä “rytinällä” luopumaan useista; lemmikeistä, jotka on olleet hyvin tiukasti hitsaantuneena omaan elämään, työkavereista, joiden kanssa on tuhansia tunteja tehty yhdessä töitä, perheenjäsenistä, joista suurin osa on kulkenut samaa matkaa kanssani lähes 70% koko elämäni ajasta, eläimistä, jotka ovat olleet. ainoa asia, millä on oikeastaan ollut merkitystä.
Koira on eläin joka elää yleensä kovin vähän aikaa, mutta koiransa menettäneetkin tietää miltä se tuntuu. Tuntuu siltä kuin sydän revittäisiin omasta rinnasta riekaleiksi, eikä se syvällä sielussa viiltävä tuska ei vaan meinaa loppua millään… samalla tuntuu siltä, kuin puolet ruumiista tai joku raaja yhtäkkiä puuttuisi, on jotenkin vajavainen ilman rakasta eläinystävää ja ihan “yksin”, tyhjän päällä ja rikki.
Mutta yli 20- tai 30- vuotinen yhteinen taival ja siitä irtautuminen menee ainakin itsellä aivan omiin svääreihin. Tällä hetkellä ollaan niissä mietteissä, että kunhan eläinvanhukset tästä loppuu, uusia ei enää tule. Luopuminen on niin kamalaa, niin lopullista ja musertavaa.
Pitkä yhteinen taival
Toisaalta tiedostan myös sen, olen ollut todella onnekas, ja saanut viettää eläinten kanssa todella rikasta ja pitkää yhteistä elämää. Ei se ole itsestään selvyys, että sulla on tallillinen samoja hevosia sen 20-30vuotta.
Kaikki nämä vuosikymmenet olen käytännössä päivittäin ollut heidän kanssaan läsnä. Tai sen verran olen tänä aikana ollut pois, että olen kaksi kertaa ollut viikon sairaalassa, kerran viikon Saksan reissulla ja muutamia satunnaisia viikonloppuja pois – mutten edes joka vuosi. Ollaan siis oltu aika hitsaantuneina toisiimme.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Tässä pikkuhiljaa voi alkaa pohtia minkälaista elämää sitä haluaisi sitten elää, jos et ole käytännössä lemmikkien vuoksi sidottuna kotiin.
Haluaako alkaa elää urbaania kaupunkielämää vai erakoitua syvälle metsän uumeniin kelohirsiseen mökkiin. Oman toimintakyvyn rajoitteissa pitäisi varmaan valita ensimmäinen vaihtoehto, jotta palvelut olisi lähempänä, mutta en vielä ollenkaan tiedä miten voisin elää kaupunkiympäristössä edes kohtuullista elämää, koska siellä on niin paljon muita ihmisiä.
Onneksi asia ei vielä ole ajankohtainen. Sen lisäksi, että kotoa löytyy vielä muutama lemmikki, tarvitsee lapsi pysyvyyttä elämään. Eikä olisi oikein repiä lasta uusiin ympyröihin, vain siksi että äiti haluaa kokeilla viihtyykö keskustan sykkeessä.
Pimu pelästytti
Vuoden viimeisellä viikolla Pimu-koira säikäytti oikein kunnolla. Hän on jo melko iäkäs. Pimu on 13 vuotta ja 8 kuukautta vanha. Samalla ollen vanhin tämän rotuinen koira meillä ikinä, edeltäjät ovat päässeet vain keskimäärin 11-12 ikävuoteen.
Tasapaino-ongelma
Pimu alkoi kallistaa päätään oikealle ja askel alkoi haparoida. Päästessämme eläinlääkäriin koira käveli kuitenkin jo ongelmitta omin jaloin. Pimulla oli ilmeisesti ikään liittyvä vestibulaarisyndrooma.
Luulimme, että koira jää sille tielleen, mutta näillä oireilla ja koiran sen hetkisellä tilalla on todennäköisesti itsestään rajoittuva tilanne ja koiran ennuste on sen suhteen melko hyvä.
Kohti vuotta 2023
Lippu on kaikesta huolimatta pidettävä korkealla ja on suunnattava katse kohti alkavaa vuotta.
Kävimme naapurikunnassa katsomassa yleisölle järjestetyn ilotulitusnäytöksen. Itse en niin raketeista perusta, mutta tyttäreni ei ole koskaan ennen nähnyt raketteja. Päätimme mennä katsomaan näytöstä, koska ehkä joidenkin vuosien päästä perinteisiä ilotulitusnäytöksiä ei ole enää missään.
Kotikaupungissa alkoi tänään noin viikon kestävä valoshow, jonka onneksi pystyi kiertämään autolla läpi. Itse ei olisi kävellen selvinnyt reissusta läpi kaupungin keskustan.
Hyvää ja edellistä parempaa vuotta 2023 just sulle!
Artikkelikuva: Heidi Rannikko