Tyttären koulussa oli ensimmäiset livejoulujuhlat kolmeen vuoteen ja ne vedettiin perinteisen suomalaisen kaavan mukaan. Meille nämä joulujuhlat oli tässä asetelmassa ihan ensimmäiset!
Joulujuhlaperinteitä
Lapset esittivät muun muassa perinteisiä joululauluja, Lucia-näytelmän sekä Jouluevankeliumin. Jokainen oppilas teki loistavan roolisuorituksen.
Esitykset olivat todella liikuttavia. “Paatuneenkin” äidin silmäkulma oli kostua liikutuksesta esityksien katsomisen lomassa.
Vieraita Korvatunturilta
Joulupukki ilmestyi paikalle. Hän oli kuulemma parkkeerannut rekensä koulun pihaan.
Joulupukki korosti jouluna antamisen ilon tärkeyttä… antoi toisille sitten lahjoja tai vaikka seuraa. Hän kertoi, että erityisesti joulunaikana pitäisi huokua ihmisissä epäitsekkyys sekä aito välittäminen.
Kun ei halua olla itse vaivaksi…
Laskin sen varaan, että kun on vain lyhyt siirtymä parkista sisälle ja sisällä istumapaikka, niin selviän ilman mitään apuvälineitä. Kuinkas sitten kävikään?
Esityksen loppuun asti selvisin hyvin, tuolilla istuen. Muutama seisomaan nousu tiettyjen laulujen aikana muiden mukana teki “pientä” epävarmuutta oloon, kun ei ollutkaan mitään tukea mihin nojata
Esitysten loputtua kävimme vielä tyttären luokassa glögin ja piparin kera. Luokan tuolit oli siirretty esiintymispaikalle, joten vapaita tuoleja ei luokassa ollut, mihin olisi voinut istahtaa. Ajattelin kuitenkin selviäväni, kun vähän nojaan pöytään.
Pöytä oli kuitenkin hieman matala, ja totesin, että pakko on päästää putoamaan itseni polvilleen, koska seisaallaan en enää pysy, etten ainakaan täydestä korkeudesta kaadu. Lopulta muutaman sekunnin polvillaan olon jälkeen tuli totaali valuminen “keitettynä spagettina lattialle”, kun lähti navan alta viimeinenkin tunto sekä pito.
Opettaja huomasi minut lattialla ja sanoi, että tuolikin kyllä saa. Kiitin tarjouksesta, mutta lattiallakin oli ihan “jees” olla. Todellisuudessa en olisi sieltä tuolille edes siinä hetkessä päässyt.
Mielessäni mietin, että joko tulee päivystyskeikka selkäleikkaukseen, koska tuntoa ei meinannut millään saada palaamaan jalkoihin sen vertaa, että sieltä pääsisi könyämään ylipäänsä ylös. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.. hieman epämääräisen liikeradan siivittämänä lattialta lopulta taas noustiin !
Muistojen kartuttamista
Yhtä pientä lattialla käymistä lukuun ottamatta oli erittäin onnistunut ja liikuttava reissu kaikin puolin!
Vanhemmille, läheisille ja lapsille itselleen kertyy tällaisista tapahtumista ihania muistoja.
Parasta pienissä kyläkouluissa on niistä huokuva yhteisöllisyys.
Kaikki tuntevat lähes kaikki ja jo se tuo lapsille omalta osaltaan erittäin hyvän pohjan kasvaa sekä oppia turvallisessa ympäristössä!