Realismi ei voi koskaan kertoa sitä, mitä tunnen ja koen, vaan se pitää kertoa fiktion ja vertauskuvien avulla. Tämä alkaa olemaan jo tavaramerkkini. Seuraava tarina on tiivistelmä yhdestä kohtauksesta, joka kuuluu kirjasarjaan mitä kirjoitan. Se sopii mielestäni tällä hetkellä hyvin siihen, mitä tunnen ja koen.
15020 HE
Sisäinen Rengas on asteroidivyöhykkeen tilalla oleva massiivinen rakennelma, jossa suurin osa Hopeisen Joen eliitistä asuu. Sen syövereissä on laaja viemäriverkosto, jossa on käynnissä etsintäoperaatio.
Viemäriverkostossa etsijöitä pakenee Nervia Voxen, nainen toisesta galaksista. Sotilas ja äiti – nyt orja, joka pakenee kaappaajiaan Merriman Soltomin kanssa. Hän on Domoksen Ristin pappi, joka on kääntynyt omiaan vastaan, koska näki Nerviassa jotain, mitä ei uskonut koskaan näkevänsä uudelleen – merkin siitä, että synnit voidaan antaa anteeksi.
He ovat joutuneet piiritetyiksi ja taistelevat henkensä edestä – Nervia mustalla miekallaan, jonka terän reunat hohtavat punaisena, ja Merriman plasmakiväärillään. Kolmimetriset taistelurobotit lähestyvät molempia. Tilanne on toivoton. Merriman saa osuman luodista ja kaatuu tajuttomana maahan. Ympärillä räjähtelee ja ilmassa leijuu kipinöitä.
“Miksi taistelet vastaan, senkin kapinen koira?” jyrähtää yksi taisteluroboteista Nervialle.
“Koska sankarit eivät luovuta koskaan!” huutaa naisen ääni kauempaa.
Taistelurobotit kääntyvät kohti äänen lähdettä. Suuri sähköenergian muodostama shokkiaalto syöksyy niitä kohti. Sitten kaikki pimenee.
Kaikki taistelurobotit ovat sammuneet ja seisovat hiljaa pimeydessä. Noble Lady, mystinen supersankari valkoisen hohtavassa taisteluhaarniskassaan leijuu ilmassa gynoidi Millian Ardithin kanssa. Noble Ladyn selästä purkautuu valokaaria, jotka hiljalleen vaimenevat. Molemmat laskeutuvat varovaisesti maahan. Noble Ladyn taistelukypärän valot syttyvät päälle ja ne valaisevat pelokkaan Nervian. Millian Ardith kävelee rauhallisesti tajuttoman Merrimanin luokse. Nervia kohottaa miekkansa Noble Ladya kohti.
“Me emme ole vihollisia, vaan ystäviä”, Noble Lady rauhoittelee.
“Valetta! Ystävyys ja hyvyys ovat vihoviimeisiä asioita, mitä tämä galaksi pitää sisällään!” Nervia huutaa ääni väristen.
Miekka murisee Noble Ladylle, kuin vahvistaakseen Nervian mielipidettä.
“Olet oikeassa, me olemme täällä muuttamassa sen. Sinä kuulut tähän muutokseen”, Noble Lady toteaa.
Nervia on hyvin väsynyt, hän on taistellut kahdessa galaksissa kolmen päivän ajan. Hänen taisteluhaarniskansa on täysin rikki ja vartalo täynnä verta vuotavia haavoja. Noble Lady astuu lähemmäs Nerviaa. Millian Ardith nostaa Merrimanin olkapäälleen, joka herää ja säikähtää Milliania.
“Minähän en taiselematta luovuta!” huutaa tokkurainen Merriman ja menettää tajuntansa uudelleen.
“Sinun sisällä sykkii se, mitä tämä galaksi tarvitsee kipeästi – hyvyyttä”, jatkaa Noble Lady lempeällä äänellään.
Musta miekka lopettaa murisemasta. Nervian silmät kostuvat. Hänen molemmat sydämensä hakkaavat tiheään tahtiin.
“Tiedätkö mitä tarvitset, rakas ystävä?” Noble Lady kysyy.
Nervia puistelee päätään ja perääntyy. Noble Lady on enää vain muutaman askeleen päässä Nerviasta. Nervian sisällä kasvaa paniikki – hän ei tiedä mitä tehdä.
“Kuka tämä henkilö on, joka piilottaa kasvonsa tuon kauniin taisteluhaarniskan sisälle? Miten hän osaa puhua minulle juuri oikeilla sanoilla?” Nervia kysyy itseltään.
Nervia lopettaa perääntymisen. Hän ei jaksa taistella enää.
“Halauksen… tosi ison halauksen”, Noble Lady vastaa kuiskaten.
Nervia melkein naurahtaa ehdotukselle, mutta samalla hänen sydämensä hakkaavat niin lujaa, että ne meinaavat lentää ulos hänen rinnastaan.
“Kuuntele häntä! Sinulla ei ole mitään pelättävää”, Millian Ardith anelee Nervialta.
Mustan miekan terä lopettaa hehkumasta punaisena. Miekka muuttuu mustaksi savuksi ja katoaa Nervian kädestä. Nervia on hämillään – miekka ei koe tätä kaksikkoa enää uhaksi.
“Uskallanko luottaa heihin?” Nervia kysyy jälleen itseltään.
Jokin syvällä hänen sisällään kuiskaa myöntävästi. Nerviaa huimaa. Hänen jalkansa muuttuvat veltoksi. Sitten hän kaatuu Noble Ladyn syliin.
Nervia Voxen alkaa itkemään ja halaa tiukasti Noble Ladya. Hän itkee huutaen, kuin päästäen ulos kaiken sen, mitä on kokenut ja kärsinyt. Hän huutaa kuolleen tyttärensä nimeä. Nervia on yksin tässä universumissa – hänen kotiplaneettansa on tuhottu. Hänestä on tullut lajinsa viimeinen edustaja. Nervia tipahtaa polvilleen ja Noble Lady pitää tiukasti hänestä kiinni.
“Minä tiedän, kuinka ilkeä paikka tämä galaksi on, mutta nyt voit unohtaa sen kaiken hetkeksi” rauhoittelee Noble Lady.
Hänen taisteluhaarniskansa koneisto tuottaa lämpöä Nervian shokissa olevalle vartalolle. Sen luoma ääni kuulostaa rauhoittavalta ja matalalta kehräykseltä. Nervian on vaikea pitää itkuisia silmiään auki.
Lopulta Nervia sulkee silmänsä. On aika nukkua rauhassa, ilman pelkoa.