Mielekkään asumisen mahdollisuudet, onko niitä?
Monikohan vammautunut voi itse päättää itselleen sopivimman asumismuodon? Tai päättää siitä, miten virikkeellisessä omaa kiinnostusta tukevassa paikassa voi elää? Tätä asiaa olen itse usein pohtinut. Nykyään jo onneksi on erilaisia asumisratkaisuja tarjolla aiempaa enemmän. Mutta onko silti riittävästi? Millaisessa ympäristössä sinä haluaisit asua?
Itselle suurin kauhu olisi joutua kaupunkiympäristöön, tai edes lähiöön asumaan. Ääniyliherkkyyden vuoksi en juurikaan siedä ylimääräisiä ääniä, kuten soran rapinaa ohi kävelevien kenkien alla tai ohi kiitävän auton huminaa, ruohonleikkurista puhumattakaan. Kaivonkansien kolahdukset auton renkaisiin osuessa riipii sydänjuuria myöten, en tottunut niiden ääniin vaikka asuin lähes 10 vuotta tien vieressä, jossa oli ajokaistalla kaksi kaivon kantta.
Luonnon rauha, paras rauha
Omakaan asuinympäristö ei ole itselle tällä hetkellä ihanteellisin, päästäkseni itselle optimaaliseen rauhaan, pitäisi äänirakoa olla lähimpään tiehen vähintään ehkä kilometri. Nautin eniten siitä, että voin “vain olla” hiljaisuudessa ja tarkkailla eläimiä. Voisin miltei loputtomasti vain katsella, kun eläimet touhuaa omia juttujan yksin tai laumassa. Mikäli tulisi itselle joskus esimerkiksi palveluasuntoon muuttaminen eteen, toivoisin saavani asua niin, että eläimiä voisi seurata vähintään ikkunan takaa päivittäin.
Iltaisin ja öisin kun tienoo on täälläkin hiljentynyt, on ympäristössä hyvinkin virikkeellinen luontolive katsomo. Välillä hieman liiankin, sillä etenkin suurimmat sorkkajalat, hirvet, peurat ja kauriit välillä yrittävät tehdä liian läheistä tuttavuutta meidän eläintemme kanssa ja aika-ajoin, on aidat niiden vuoksi kovilla. Muutama viikko sitten yritti yksi valkohäntäkauris hypätä kaksimetrisen verkkoaitamme yli, siitä onneksi pääsemättä. Päivittäin näkyy pihapiirissä tai sen lähellä vähintään metsäkauriita, usein myös valkohäntäkauriita sekä hirviä.
Muita luonnon antimia
Pihapiirissämme vierailee usein myös lumikoita. Supikoira sekä kettu kulkee kotitietämme pitkin melko usein. Oravat vipeltävät korkeissa puissa päivittäin, aiheuttaen mekastaessaan hieman päänvaivaa myös meidän koirillemme.
Ilveksiä olemme nähneet kotimme lähistöllä useamman kerran, jotka ovat yllättävänkin ison kokoisia. Olin aiemmin luullut niitä paljon pienemmiksi.
Poju koiramme on pitänyt varikset melko hyvin poissa pihasta, mutta nyt ilmeisesti hänellä ei mielestään ole ollut riittävästi vahdittavaa, koska hän on muutamia kertoja vienyt jonkin “syötin” tarjolle pihaan, mennen itse piiloon vaanimaan tätä “herkkupalaa”. Variksen lentäessä syötin luo, Poju juoksi haukkuen paikalle, ja ajoi variksen pois. Muutaman päivän jälkeen varikset ottivat opikseen, eivätkä enää langenneet Pojun heille asettamaan ansaan.
.