Ciao a tutti! = Hei kaikille
Olen jo pitkään sanonut, että sydämeni on puoliksi italialainen. Olen Suomessa syntynyt ja Suomi on minulle kotimaana hyvin rakas ja tärkeä, mutta Italia, italian kieli ja kulttuuri, ovat olleet intohimoinen osa elämääni jo niin pitkään, että koen palan sydämestäni kuuluvan sinne.
Innostukseni italian kieleen sai alkunsa lauluista, tai oikeastaan laulajasta. Olin melkein 11-vuotias, kun näin ensimmäistä kertaa televisiossa mainoksen Laura Pausinin levystä Tra te e il mare vuonna 2000. Laulu kuulosti mukavalta ja kieli kauniilta ja laulajan levyä mainostettiin usein sen syksyn aikana televisiossa, joten se jäi mieleen. Seuraavana vuonna, eli vuonna 2001, ilmestyi kokoelmalevy The Best of Laura Pausini, joka sisälsi kaksi aivan uutta kappaletta, E ritorno da te ja Una storia che vale. Kyseisiä kappaleita soitettiin niin paljon radiossa, että ne sinetöivät päätökseni tutustua lähemmin tähän upeaääniseen ja kauniiseen laulajaan. Niinpä lainasin ensi töikseni muutaman Lauran ensimmäisistä levyistä kouluni kirjastosta ja aloin kuuntelemaan niitä kotona lähes tauotta, istuen tuntikausia mankan ääressä ja opetellen hartaasti laulujen sanoja ulkoa samalla oikeaa ääntämistä harjoitellen. Muistan monet 13-14-vuotiaana opettelemani Laura Pausinin laulut ulkoa vielä tänäkin päivänä.
Kun olin jonkin aikaa kuunnellut Laura Pausinin musiikkia ja ihastunut hänen lauluihinsa, halusin todella oppia ymmärtämään, mistä niissä oli kysymys, mitä niissä todella laulettiin. Olen lähtökohtaisesti sen verran kielitaitoinen, että ymmärsin laulujen olevan pääasiassa rakkauslauluja, mutta halusin päästä pintaa syvemmälle. Aloin haaveilla mahdollisuudesta opiskella italian kieltä. Onnekseni italian kielen alkeita pystyy harjoittelemaan aika pitkälti täysin itsenäisesti, sillä italian kielessä sanat lausutaan suurimmaksi osaksi niin kuin ne kirjoitetaankin. Yläasteella ollessani minun koulussani ei ollut mahdollisuutta opiskella italiaa vieraana kielenä eikä liioin lukiossakaan, joten tyydyin opiskelemaan italiaa vapaa-ajallani ihan itse. Jouluna 2004 pyysin kummeiltani lahjaksi suomi-italia-suomi-sanakirjan ja aloin sen avulla opettelemaan kieltä hitaasti mutta varmasti, sanan sieltä toisen täältä: Se oli hidasta, mutta palkitsevaa ja kiehtovaa työtä ja iloitsin aina kovasti oppiessani jotain uutta. Vuosien varrella italialaisen musiikin tuntemukseni on vain kasvanut ja olen löytänyt kuunneltavakseni sellaisia artisteja kuten Eros Ramazzotti, Anna Tatangelo, Marco Mengoni, Studio 3, Toto Cutugno, Gigi D’Alessio, Riccardo Fogli ja monia, monia muita. Kuka voisikaan unohtaa esimerkiksi Andrea Bocellin iki-ihanaa klassikkoa, Con te partiro?
Rakkauttani ja innostustani italian kieltä kohtaan kasvatti entisestään vuonna 2006 Suomeen rantautunut italialainen historiallinen draamasarja Ihana Elisa (Elisa di Rivombrosa, 2003-2007). Sarja tuli kerran viikossa, sunnuntaisin, YLE TV1:ltä klo 21.00-21.45. Tuona aikana minä, kaksoissiskoni ja äitini istuimme melkein poikkeuksetta television ääreen jännittyneinä saamaan selville, millaisia käänteitä Elisan (Vittoria Puccini) ja Fabrizion (Alessandro Preziosi) rakkaustarinassa tapahtui… Ihanaa Elisaa oli sananmukaisesti ihanaa, joskin katkeransuloista seurata, varsinkin loppua kohti, mutta otin suurella ilolla vastaan YLE Areenan tarjoaman nostalgiamatkan, toisin sanoen uusintakierroksen, kun sarja ilmestyi katsottavaksi sinne kesällä 2022. Mainittakoon vielä, että innostuksemme Ihana Elisa -televisiosarjaa kohtaan oli niin suuri, että käydessämme yhdessä äitini, isäni ja kaksoissiskoni kanssa Italiassa vuonna 2008, ajoimme asuntoautolla katsomaan sarjan kuvauspaikkana toiminutta linnaa (tosin vain ulkopuolelta, sillä sisälle ei saanut mennä). Oli se silti aika taianomaista! Ihanan Elisan saaman suosion jälkeen YLE:llä alkoi jonkinlainen Italia-buumi, jolloin italiankielisiä sarjoja tuli järjestäen yksi toisensa perään, ja minä katsoin mahdollisuuksien mukaan ne kaikki. Tällaisia sarjoja olivat esimerkiksi Ihanan Elisan tytär (La figlia di Elisa: Ritorno a Rivombrosa), Kunnian hinta (Orgoglio), Haukka ja kyyhkynen (Il Falco e la Colomba), Capri, Rossella ja Isä Matteon tutkimuksia (Don Matteo).
Viralliset italian kielen opinnot pääsin kuitenkin aloittamaan Tampereen työväenopistossa vasta vuonna 2014. Meglio tardi che mai, eh? = Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Kävin italian tunneilla säännöllisesti kerran viikossa seitsemän vuoden ajan, kunnes korona-pandemia levisi maailmalla ja lähiopetus korvattiin etäopiskelulla, jolloin sitten huomasin, ettei etäopiskelu ole minun juttuni ja jättäydyin suosiolla pois kurssilta. Jatkan kuitenkin edelleen italian kielen opiskelua ja harjoittelua itsekseni pitääkseni kielitaitoa yllä.
Koirani Charly osallistuu myös vaihtelevan aktiivisesti italian kielen opiskeluuni, sillä olen opettanut sille kaikki keskeisimmät käyttämäni komennot suomen lisäksi myös italian kielellä. Charly ymmärtää myös, kun sanon sille: “Aspetta un attimo!” = “Odota hetki!” tai lenkillä ollessamme käskyn: “Corri, veloce!” = “Juokse, nopeasti!” Kutsun Charlya arjessani usein myös muutamilla hellittelynimillä, kuten “Tesoro” = “Kulta, aarre, rakas”, “Piccolo” = “Pieni” tai “Cucciolo” = “Pentu, poikanen”. Usein Charly vastaa hellittelyyn hymyllä, kerjäämällä rapsutuksia tai antamalla pusun.
Huh, tekisi mieli kertoa teille vielä kaikenlaista, mutta nälkä kurnii mahassa ja täytyy tässä ehtiä kaupassakin käydä. Italialainen ruokakulttuuri on aivan oma lukunsa, aihe, josta minullakin olisi paljon sanottavaa, mutta ei voi kertoa kaikkea kerralla: Jätetään jotain vielä varastoonkin. Niin kuin minun isälläni on tapana sanoa: “Jos ei juttua tuu, niin seuraava esiintyjä!”
Teemaan sopivasti päätän kirjoitukseni toivotukseen: Arrivederci! = Näkemiin! Hei, Mambo, Mambo italiano, hei Mambo…
