Kuten monista aiemmissa postauksissa olen viitannut siihen, minulla oli “elämä ennen vammautumista” ja “elämä vammautumisen jälkeen”. Varmaan monelle muullekin tuttu tilanne, jos oma toimintakyky radikaalisti aiemmasta muuttuu.
Elämä muuttui yhdessä päivässä erilaiseksi
Olin “aiemmassa elämässä” viihtynyt aamusta iltaan töissä, vailla vapaa päiviä. Sitten yhtäkkiä ei ollutkaan kuin aikaa… ja rikkinäinen kroppa kovien kipujen kera. Se oli melkoinen elämänmuutos pelkästään, sen lisäksi että jatkoin “uutta elämää” myös uudessa roolissa, äitinä.
Aiemmassa elämässä pidin tietokonetta, somea ja sen sellaisia todellisina turhakkeina. Muistan pudistelleeni päätä sille, että jotkut ihmiset “näkee kavereita tietokoneella”. Ajatus sellaisesta toiminnasta tuntui täysin absurdilta!
Sitä myös aina sanotaan, että ihmisillä pitää olla säästöjä sen verran, että pärjää 3-6 kuukauden ajan normaalien menojensa kera. Tätä suosittelevat ei ehkä huomioi sitä, että Suomessa on käytännössä mahdollista pudota “tukien väliseen kuiluun”, niin, ettet ole oikeastaan mihinkään oikeutettu.
Niitä säästöjä pitäisi jokaisella periaatteessa olla miltei “loppu elämäksi”, jos sä et syystä tai toisesta voi tai halua luopua sun ihan “koko elämästä”.
Aiemmin bloggasin muun muassa väliinputoajan työllistymisen hankaluudesta sekä siitä miten voit olla liian sairas työhön mutta ilman riittävää vikaa tai vamma liian terve eläkkeelle tai sairaslomalle.
Tukilinjan tietokone- apuraha tuli taloon
Vuonna 2021 oli siinä mielessä hyvin merkittävää, että sain Tukilinjalta apurahan tietokoneeseen! Suoraan sanottuna, en olisi koskaan itse sijoittanut rahaa tietokoneeseen, ainakaan kohtalaisen hyvään tietokoneeseen, koska pidin sitä tavallaan turhakkeena ja hyvin kalliina sellaisena. Turhakkeena, jota kuitenkin jollain tasolla ihminen nykypäivän tarvitsee, halusi tai ei. Ilman konetta on ainakin asioiden hoitaminen nyky-yhteiskunnassa todella vaikeaa!
Tietokoneen kautta minulle aukeni koko maailma! Siihen asti olin käytännössä “kököttänyt metsän keskellä” ja vauva- ja taaperotreffeillä, eläimiä “lähinnä omaksi” mielenvirkeydeksi hoidellen. Olihan sekin hyvin tärkeää ja ainutlaatuista aikaa toki!
Elämältä kuitenkin puuttui ikään kuin uusi suunta ja tavallaan tulevaisuuden taloudellinen turvallisuus, sillä terveydentilan vuoksi entiseen elämään ja työuraan ei olisi enää paluuta.
Tukilinjan tietokoneapurahan lisäksi merkittävä “oman elämänsuunnan pelastusrengas” tuli Suomen Paralympiakomitean taholta, sillä heidän kauttaan sain apurahan pararatsastuksenohjaajan opintojen suorittamiseen. Mistään niin sanotuilta “virallisilta tahoilta” ei minkäänlaista tukea kuntoutumiseen tai uuden työuran kehittämiseen ole herunut.
Koko maailma avautui virtuaalisesti
Tietokoneen saamisen myötä aloin verkostoitua virtuaalisesti. Löysin myös aivan vahingossa nykyisen työnantajani, jonka kokemusasiantuntijakoulutukseen osallistuin. Tein syksyllä 2021 ensimmäiset kokemusasiantuntijakeikkani. Minusta kehittyi myös melko nopeasti “super etäilijä”, joka alkoi kulkea netissä sujuvasti “alustalta toiseen”.
Kuljin silti kaikkiaan melko pitkällisen tien kohti työllistymistäni. Jatkaen kuitenkin sinnikkäästi kohti tavoitteita, vaikka joka taholta tunnuttiin lyövän kapuloita rattaisiin. Niitä kapuloita tuli niiltä tahoilta, joiden pitäisi mielestäni auttaa ihmisiä uuden elämän alkuun.
Aloitin harjoittelijana – harjoitteluun pääsykin oli tuskastuttavan byrokratian vuoksi hankalaa ja aluksi hyvin epävarmaa. Harjoittelun päätyttyä jatkoin vertaistoiminnan koordinaattorin hommissa. Siirryin hallinnon ja viestinnän assistentiksi ja nyt vaihdoin työtehtäviäni lennosta, jatkaen töitäni kokemustoiminnan kehittäjänä!
Tämän hetkisessä työssäni on parasta se, että ainakin haluan uskoa voivani osaltani nyt rakentaa myös muille ihmisille vähän parempaa maailmaa! Jotenkin itse ajattelen, että tämä uusi matka – kohti uutta erilaista työuraa on nyt tavallaan vasta alkanut!
Olen määräaikaisessa työsuhteessa marraskuun loppuun asti – sen jälkeen jää vielä nähtäväksi mikä on suunta siitä eteenpäin! Tavoitteita kohti ainakin on tarkoitus suunnata!
Kuvitus : Jenny Eräsaari