Innokkaat pyöräilijäveljekset Elia, 11, ja Miio, 9, ovat saapuneet äitinsä Jenna-Miia Poikolan kanssa Vihtavuoren urheilukentälle. Siellä on hyvä kokoontua ennen pyöräretkeä, sillä täältä pääsee monipuolisiin pyöräilymaastoihin.
”Nämä ovat sekä maasto- että katupyöriä”, Jenna-Miia Poikola osoittaa kolmea hienosti sinisävyisinä heijastelevaa polkupyörää.
Vihtavuoren ympäristössä on paljon luontoa ja metsää, ja niiden halki risteileviä katuja ja pyöräteitä. 15 kilometrin päähän Jyväskylään Poikolat eivät ole vielä pyöräilleet, mutta muualle pidempiäkin reissuja on jo tehty.
”Nää pyörät saatiin noin vuosi sitten ja joka päivä on pyöräilty. Kouluunkin, vaikka sinne saisi olla enemmänkin matkaa kuin kaksi kilometriä”, Elia kertoo.
Temppurata tarjolla
Matkapyöräilyn lisäksi Vihtavuoren pyöräily- eli temppurata kiinnostaa poikia.
”Siellä kierretään rataa tiettyyn suuntaan ja sitten on ylä- ja alamäkiä, vähän sellaisia kuin skeittirampeissa”, Elia selostaa.
Hän kertoo pitävänsä vauhdista ja jyrkistä alamäistä.
”Minä kyllä tykkään ihan tasaisesta vauhdista”, pikkuveli Miio huikkaa väliin.
”Miio meneekin välillä niin hiljaa”, Elia sanoo ja esittää, miten Miio tasapainoilee pyöränsä kanssa.
Nyt pojat laskevat kuitenkin yhdessä vauhdilla hiekkatietä alas. Onko oranssi kypärä alhaalla ennen sinistä? Ei väliä, pyöräilyn riemu välittyy leveistä hymyistä. Näyttää siltä kuin nuoret tomcruiset olisivat harjoittelemassa temppuradalle. Tämän kuullessaan Elia nauraa ja poseeraa heti kuvaajalle tomcruisemaisen hymyn.
Urheilukentän laita on täynnä positiivista energiaa eikä ihme: molemmilla pojilla on todettu adhd ja aktiivisille pojille liikunta on luontainen tapa elää.
Joustava harrastus
”Olimme kokeilleet pojille eri harrastuksia, mutta heillä ei tuntunut mielenkiinto kestävän pitkään”, äiti kertoo. ”Mietimme, olisiko pyöräily sellainen harrastus, mikä kiinnostaisi, kun isäkin kävi paljon pyöräilemässä. Syntyi ajatus, että pyöräilystä voisi tulla yhteinen harrastus meille aikuisille ja lapsille.”
Elialle ja Miiolle ei sovi kovin hyvin toiminta, johon mennään määräaikana, koska heidän vireystasonsa vaihtelee jatkuvasti.
”Pyöräily antaa pojille vapauden valita, milloin liikkua. Saa myös itse päättää, minkä lenkin tekee”, Jenna-Miia kertoo.
Vihtavuoren maisemissa voikin valita vaativampaa maastoa tai sitten perusmaantiepyöräilyä, jos haluaa vain tuulettua.
”Pojat liikkuvat ja touhuavat yleensä koko päivän ja menevät aikaisin nukkumaan. He tarvitsevat paljon virikkeitä ja toimintaa arkeen, ja hyvän pyörän omistaminen on suonut sen.”
Pyörät Tukilinjalta
”Elian ADHD-sopeutumisvalmennuskurssilla saimme tietoa Tukilinjasta ja sen jakamista apurahoista”, Jenna-Miia Poikola selvittää.
Aluksi kaksi poikaa ja äiti saivat Tukilinjalta apurahat polkupyörien hankintaan. Nyt on myös isosisko Mette saanut Tukilinjalta apurahan pyörään. Hänelläkin on todettu adhd. Tänään Mette ei ole mukana, koska on käymässä Särkänniemessä.
”Kun Metellä ei ollut omaa pyörää, hän lainasi välillä minun. Mutta jokaisella pitää olla oma pyörä, josta itse huolehtii”, Elia selvittää.
Elia ja Miio alkavat esitellä vaihteiden toimintaa ja tutkia, ovatko pyörät tarpeeksi puhtaita. Toki rapa roiskuu – nytkin välillä aurinko paistaa ja sitten taas sataa ja tuulee. Hyvistä pyöristä pidetään kuitenkin hyvä huoli.
Aikaa yhdessäoloon
Pyöräily on vienyt mennessään äidinkin:
”Siinä voi olla ulkona luonnossa ja harrastaa yhdessä perheen isompien lasten kanssa. Se kiehtoo, että saa itse päättää, milloin ja miten pyöräilee.”
Iloiset irtiotot yhdessä ovat tärkeitä 11-lapsisessa perheessä. Pyöräillessä vanhemmat voivat antaa huomiota myös yhdelle lapselle kerrallaan.
”Monesti luonnossa vaikeistakin asioista on helpompi puhua. Samalla saa omankin mielen vireäksi ja liikuntaa elämään.”
Uusi liikuntamuoto on rohkaissut myös kokeiluihin:
”Teimme nyt kesällä Elian ja Meten kanssa pyöräilyreissun Äänekoskelle serkkujen luokse. Se on ollut pisin yhdessä tekemämme matka, yhteen suuntaan noin 35 kilometriä”, Jenna-Miia kertoo.
”Ja minä pidin huolen eväistä! Vissyvettä ja kuntopatukoita piti ainakin olla”, Elia huikkaa.
Pelikone jää toiseksi
Elia vinkkaa kuvaajalle, että pelikoneella pelaaminenkaan ei enää niin kiinnosta. kun pääsee ulos pyöräilemään.
”Meillä pidetään välillä pelitaukoa, jos tuntuu, että lapsilla alkaa olla jatkuvasti pleikkari mielessä. Silloin kannustetaan tekemään muita asioita”, äiti kertoo.
Hän on huomannut, että kun jaksaa olla ehdoton pelaamattoman viikon kanssa, lapset saattavat pari päivää kokeilla ja kysellä, mutta alkavat sitten keksiä muuta tekemistä. Ja siinähän pyörät jo odottavat innokkaita polkijoita.