Tuuli viskoo pilvenriekaleita taivaalla ja nostattaa Näsijärven ulapalle vaahtopäitä, mutta Tampereen Rauhaniemen uimarannalla kesäinen iltapäivä on suojaisa. Rantaan on kokoontunut iloisesti hälisevä porukka. He ovat lähdössä vesille melontaseura Tampereen Vihurin vapaaehtoisten kanssa.
Soveltavan melonnan iltoihin on helppoa saada seuran vapaaehtoisia mukaan, sanoo järjestelyistä vastaava Petra Peltoniemi.
“Kun tänne on tullut yhden kerran, niin haluaa tulla uudestaan.”
Idean toiminnan käynnistämisestä toi Vihuriin Tuomo Vuohensilta, joka teki Tampereen ammattikorkeakoulussa fysioterapian opinnäytetyönä oppaan MS-kuntoutujien melonnanohjaajille. Yhteistyökumppanina oli Pirkanmaan neuroyhdistys.
Tukilinja mukana
Tukilinja oli mukana vakiinnuttamassa toimintaa myöntämällä vuonna 2015 Vuoden toimija -palkintoapurahan soveltavan kaluston hankintaan. 10 000 euron apurahalla seura sai hankittua tarpeellisia välineitä ja järjestettyä ensimmäisen soveltavan melonnan peruskurssin Pirkanmaan neuroyhdistyksen jäsenille. Heitä on toiminnassa yhä mukana.
Vihurin varapuheenjohtaja ja kurssijaoksen vetäjä Ville Mantere on toiminut soveltavan melonnan kursseilla jo kahdeksatta vuotta. Hän kertoo, että yhdistyksen soveltavan melonnan kursseille on ollut kysyntää paljon enemmän kuin kalusto on antanut myöten ottaa osallistujia mukaan.
Nyt tilanne on kuitenkin kohentunut:
“Tukilinjalta saamamme apurahan avulla hankimme tänä vuonna kaksi uutta soveltavaan melontaan sopivaa kajakkia. Lämmin kiitos tästä Tukilinjalle.”
Vapaaehtoiset apuna
Muutaman sadan metrin päässä Vihurin vajalla käy vilske. Vapaaehtoiset seuran jäsenet laittavat varusteita ja kajakkeja lähtökuntoon. Jokaisella liikuntarajoitteisella melojalla on oma kortti, johon on merkitty hänelle parhaiten sopiva kajakki ja mela, millaiset melontaliivit hän tarvitsee ja laitetaanko kajakkiin erityisiä tukia.
Kortissa lukee myös, mitä soveltavan melonnan peruskurssin osioita osallistuja on suorittanut vai onko hänellä peruskurssi jo kokonaan hallussa.
Turvamelojia mukana
Soveltavan melonnan illoissa on yleensä 9–12 osallistujaa ja vähintään saman verran seuran kouluttamia vapaaehtoisia ohjaajia ja turvamelojia. Heitä tarvitaan näin monta, koska kurssilaiset jaetaan useaan melontaryhmään, joilla jokaisella on oma ohjelma ja vauhti.
”Osallistujien melontakapasiteetti vaihtelee melko paljon, mutta tavoitteemme on tarjota mahdollisimman monelle omien kykyjen mukainen melontatapahtuma”, Ville Mantere kertoo.
Turvallisuus ennen kaikkea
Uudet osallistujat suorittavat kesän aikana Suomen melonta- ja soutuliiton Meloja 1 -peruskurssin, jolla opitaan paitsi melonnan alkeet myös tärkeimmät turvallisuustaidot ja -periaatteet. Kurssin suorittaneet saavat kortin, joka todistaa heidän melontataitonsa eurooppalaiseen EPP-järjestelmään (Euro Paddle Pass) kuuluvissa maissa esimerkiksi välineiden vuokraustilanteissa.
Koska osallistujilla on sairaudesta tai vammasta johtuen liikunnallisia haasteita, Vihurissa kiinnitetään turvallisuuteen aivan erityistä huomiota. Seura on sopinut Tampereen kaupungin liikuntatoimen kanssa siitä, että se saa käyttää Rauhaniemen uimarannan reunaa melonnan harjoitteluun.
Tasainen ja loiva ranta tarjoaa vakaan lähtöpaikan. Laiturin reunalta ei ole muutenkaan helppoa mennä kiikkerään kajakkiin, joten kajakit hinataan ensin vajalta Rauhaniemen rantaan. Siellä jokaista autetaan tarvittaessa siirtymään turvallisesti kajakin penkkiin. Ennen lähtöä vastuuohjaajat varmistavat vielä, että jokainen istuu tukevasti ja mukavasti. Yksikään osallistuja ei melo yksin, vaan vieressä tai mukana kajakissa on aina Vihurin vapaaehtoinen turvameloja.
Rannalla arvostetaan vapaaehtoisten tekemää työtä.
“Kyllähän niillä on iso vastuu, kun me vajakit lähdetään kajakeilla”, joku vääräleuka huikkaa.
Ja eikun menoksi
Tuulinen sää ei pelota lähtijöitä. Heistä on vain kivaa oppia melomaan aallokossa.
Kun kajakit on saatu vesille, melojat ryhmittyvät kuuntelemaan vastuuohjaaja Ville Mantereen ohjeita. Kaikki eivät lähde ulapalle keikkumaan, vaan jäävät melomaan Rauhaniemen venesataman aallonmurtajan suojiin. Kokeneemmat, joilla taito riittää, tekevät pidemmän reissun Rauhaniemen ympäri. He sopivat, että juoma- ja huilaustauko pidetään Koukkuniemen poukamassa.
Muutama vapaaehtoinen jää rantaan vartioimaan tavaroita. Vahtipenkillä kilisevät kutimet ja juttu lentää.
Seikkailu aallokossa
Reilun tunnin jälkeen kajakit palailevat takaisin rantaan. Innosta puhkuen osallistujat kertovat, kuinka jännää oli meloa aallokossa:
“Pidin kiinni niin paljon kuin rystysistä lähti ja luotin vaan, että ei kai me tässä kaaduta, kun ei muutkaan.”
Toiseen kajakkiin ristiaallokko oli heittänyt vettä sisään, mutta nyt se vain naurattaa:
“On vähän lapsellinen olo, kun housut kastui.”
Moni kertoo myös, kuinka melonnan jälkeen päässä usein keinuttaa jonkin aikaa.
“Olen nauttinut tästä paljon. Tulee kunnon endorfiinipöllyt ja aika unohtuu. Ihana happimyrkytys”, sanoo Tarja Määttänen, joka on melonut jo monta vuotta.
Harjoittelusta rohkeutta
Katja Peltonen on ensimmäistä kesää mukana. Tänään hän on päättänyt harjoitella, kuinka pelastaudutaan kaatuneesta kajakista. Harjoitusta kutsutaan reskuttamiseksi. Se tehdään sen verran matalassa vedessä, että ohjaajat Petra Peltoniemi ja Elina Niemi ylettyvät seisomaan tukevasti pohjassa ja auttamaan tarvittaessa. Ennen reskutusta Katja käy kaatumisen ja kajakista irrottautumisen vaihe vaiheelta läpi yhdessä Peltoniemen ja Ville Mantereen kanssa.
Sairaudesta johtuen kylmä vesi voi lisätä lihasjänteyttä. Silloin ei ole helppoa päästä nopeasti ulos istuinaukosta varsinkaan, jos aukkopeite pitää irrottaa ensin. Nyt harjoitus tehdään ilman peitettä.
Voittajan olo
Kuten oikeassakin tilanteessa, kaatuminen käy niin nopeasti, ettei siinä ehdi miettiä mitään. Katja nousee kuitenkin omin voimin samantien pintaan. “Olit niin rohkea, menit tosta noin vaan! Tulit hyvin siihen sivuun. Ilmeisesti jalat vaan tuli ulos sieltä”, kehuu Peltoniemi.
Katja myöntää, että häntä kyllä aluksi pelotti, mutta nyt tuntuu jo ihanan virkeältä.
“Menen vaihtamaan vaatteita”, hän sanoo ja kahlaa rantaan.
“Tuli voittajaolo!”