Noin 30-vuotias hoikka mies harmaassa t-paidassa istuu pihalla. Taustalla kesäinen puu lehtineen ja harmaa pihamuuri. Miehen ilme on vakava.

Nuori mies Vinnytsjasta

Kun epävarmuus tulevaisuudesta ja läheisten turvallisuudesta piinaa, tärkeintä on välttää joutilaisuutta, sanoo kuuro pakolainen Ukrainasta, Nazarii Savistkyi.

TEKSTI JA KUVA Heini Saraste

Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 5/2022

Ukrainalainen Nazarii Savitskyi, 28, vammautui kuuden kuukauden iässä kovan kuumeen ja hoidon seurauksena. Vanhemmille annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko poika kuolisi tai hän saisi lääkettä, jonka seurauksena saattoi olla kuuroutuminen.

Nazarii on kotoisin Länsi-Ukrainasta pienestä Nemyrivin kylästä. Koulunsa hän kävi Vinnytsjassa kuurojen koulussa. Sen jälkeen hän suoritti sosiaalialan koulutuksen, missä hän erikoistui terveydenhoitoon ja fyysiseen kuntoutukseen.

Hän kertoo kuurojen yhteisön Vinnytsjassa olleen melko tiivis. Kun kadulla tapasi toisen kuuron, juttua syntyi heti. Kaikki muuttui kuitenkin yhdessä yössä.

”Aloin harkita Suomeen lähtöä heti, kun sota syttyi. Nuorempi veljeni Bogdan opiskeli Suomessa ja sikäli Suomi tuntui luontevalta kohteelta.”

Nazarii alkoi etsiä netistä yhteyksiä Suomen kuuroihin ja tutkia mahdollisuuksia tulla opiskelemaan Suomeen. Hän teki tämän kaiken yksin sodan keskellä, ja on syystä ylpeä saavutuksestaan.

Suomeen yksin bussilla

Kun sotaa oli kestänyt neljä viikkoa, hän matkusti Suomeen kolmella eri bussiyhteydellä ja saapui Helsingin linja-autoasemalle 14. maaliskuuta. Veli oli vastassa.

”Aluksi asuin veljeni luona kaksi viikkoa, mutta muutin sitten Kuurojen Kansanopistoon Valkean talon asuntolaan. Nyt matka omasta huoneesta suoraan luokkaan on kolme sekuntia”, hän naurahtaa.

On kätevää, kun kaikki tarvittava on samassa rakennuksessa. Juuri ennen yhdeksää Nazarii pompahtaa ylös; ensin vaatteet päälle, sitten hammaspesu ja kahvia hakemaan, ja sieltä luokkaan tasan kello yhdeksän.

”Opimme aluksi suomalaista viittomakieltä, kirjoitettua suomea ja myös kulttuuria”, hän viittoo.

Syyskuussa Kuurojen Kansanopistossa opiskeli 13 ukrainalaista pakolaista. Erityisesti opistossa asuvat ovat tulleet läheisiksi toisilleen.

”Täällä voin keskustella omalla äidinkielelläni eli ukrainalaisella viittomakielellä toisten ukrainalaisten kuurojen kanssa”, Nazarii kiittelee.

Mitään tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia hänellä ei ymmärrettävästi ole. Monella pakolaisella on vahva aie palata kotiin Ukrainaan, kun sota vain joskus päättyisi.

Pelkoa ja epätietoisuutta

Nazariin äiti on töissä kaupassa Vinnytsjassa, isä on rintamalla. Isä ja äiti ovat eronneet.

”Olen kysynyt äidiltä moneen kertaan eikö hänkin haluaisi tulla Suomeen, mutta toistaiseksi äiti on lujasti pysynyt kannassaan, että hän haluaa jäädä kotimaahan.”

Isän turvallisuus kalvaa myös. Toukokuussa tilanne oli erittäin vaikea, kun Nazarii ei saanut häneen yhteyttä viikkoon. Hän lähetti lopulta viestin isän ystäville ja kyseli tämän olinpaikkaa. Silloin selvisi, että isä oli lähetetty rintamalle Itä-Ukrainaan. Tämä tuli täytenä yllätyksenä.

”Aloin itkeä ja pelätä tosissani.”

Suunnistus toi yhteyksiä

Nazarii antaakin kohtalotovereilleen Suomessa ohjeen: vältä joutilaisuutta. Pyri koko ajan tekemään jotain – opiskelemaan, harrastamaan. Lähde ulos ja tapaa kavereita. Älä jää neljän seinän sisään, se on vihoviimeisintä.

Keväällä Nazarii oli ulkoilemassa ukrainalaisen kaverinsa kanssa Pirkkolan urheilupuistossa. Siellä he huomasivat ihmisiä, jotka harrastivat suunnistusta. Nazarii kiinnostui. Hän alkoi kysellä muilta kuuroilta lisätietoja ja sai kontaktin suunnistusta harrastaviin suomalaisiin kuuroihin. Harrastus oli löytynyt.

Heinäkuussa järjestettiin Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteiset kuurojen suunnistuskilpailut Pajulahdessa. Nazarii oli mukana ja sai uusia ystäviä myös muista maista.

Viittomakielissä eroja

Ukrainan viittomakieli poikkeaa niin paljon Suomen viittomakielestä, että kyseessä on eri kieli. Myös sormiaakkosissa kirjaimet poikkeavat toisistaan.

”On suorastaan häkellyttävää, miten hyvin Nazarii selviää suomen viittomilla tässä haastattelussa. Hän on oppinut uuden kielen todella nopeasti”, sanoo haastattelussa apuna ollut opettaja Maria Kursi Kuurojen kansanopistosta.

Nazarii kertoo, että häntä jännitti haastattelu etukäteen, mutta kun hän kuulee että myös toimittajaa vähän jännittää, hän on valmis puhumaan kaikesta. Kuullessaan, että toimittaja on itsekin käynyt Vinnytsjassa, hänen kasvonsa syttyvät.

”Kaunis kaupunki, todella kaunis kaupunki”, huokaamme yhdessä ja silmät vettyvät.

Entä mitä toivot tulevaisuudelta? Ensi vuosi ainakin on koulunkäyntiä, mutta sitten kaikki on auki, kun ei tiedä, mitä kotimaassa tapahtuu.

”Vain Jumalalla on suunnitelma varalleni”, Nazarii vastaa.


Takaisin artikkelilistaukseen