Niklas Röholm luonnehtii itseään 45-vuotiaaksi kirjallisuuden ammattilaiseksi. Hän on julkaissut niin omakustanteita kuin vuonna 2018 Basam Booksilta ilmestyneen Jäljillä-romaanin.
Myös elokuvat ja käsikirjoittaminen ovat aina kiehtoneet sananikkaria. Ensimmäiset elokuvaprojektit toteutettiin nuorena omalla videokameralla kavereiden kanssa.
Aloitettuaan työt Näkövammaisten liiton omistamassa saavutettavuusyritys Annanpurassa kehittämispäällikkönä tekstityksen, digitaalisen saavutettavuuden ja litteroinnin – eli äänitallenteiden puhtaaksikirjoittamisen parissa, heikkonäköinen Röholm tajusi löytäneensä uudenlaisen aiheen elokuvalle.
“Tutustuin litteroijiin, jotka ovat sokeita henkilöitä. Se työ, mitä he tekevät, on vaan niin ihmeellistä. He kuuntelevat erilaisia äänitallenteita ja puhesyntetisaattoria kahdeksan tuntia päivässä ja kirjoittavat joka sanan ylös. Kaiken kukkuraksi he heittävät hauskaa läppää keskenään, melkein parempaa kuin teatterissa tai leffassa. Heidän työnsä on kuormittavaa ja samaan aikaan suorastaan taidetta – se on kuin taikuutta.”
Leffantekoa työparina
Röholm kertoo, etteivät monet näkevät henkilöt edes aavista, mistä kaikesta litteroinnissa on kyse. Siksikin aihe tuntui tuoreelta ja kiinnostavalta. Pian hän alkoi visioida elokuvan kohtauksia työpäivän aikana.
Annanpurasta löytyi myös työpari, elokuvan näyttelijä ja toinen ohjaaja-käsikirjoittaja Christina Danielsson. Kauppakorkeakoulun opintojen lisäksi Danielssonille on vuosien mittaan kertynyt kokemusta näyttelemisestä harrastajateatterissa sekä avustavista tehtävistä tunnetuissa TV-sarjoissa ja elokuvissa. Hänkin haaveili oman elokuvan tekemisestä ja oli litteroinnista aiheena yhtä innoissaan kuin Röholm.
Käsikirjoituksen ideointi yhdessä lähti heti sujumaan ja oli hauskaa. Kertomuksessa korostuivat vammaispoliittisuus, musta huumori, kirjoitustaidon historiallinen konteksti ja 1990-luvun-luvun indie-elokuvien henki hiukan Kevin Smithin kulttiklassikon Clerksin (1994) tyyliin. Hommia tehtiin pienellä budjetilla ja enimmäkseen talkoohengessä, mutta ammattimaisesti ja laadukkaasti.
Innostuksen lopuksi syntyi tarina, jossa on markkinointitekstin mukaan kysymys ‘sokeiden litteroijien ja tekoälyn välisestä taistelusta eräänä aivan tavallisena perjantaina eräässä aivan tavallisessa toimistossa’.
Apurahasta tukea elokuvan tekniikkaan
Noin puolentoista vuoden kirjoitusurakan jälkeen oli aika siirtyä harjoituksiin. Elokuvan näyttelijäporukkaan haluttiin todellisia litteroijia, joita löytyi luonnollisesti Annanpurasta. Näin aito tunnelma ja autenttisuus pääsivät oikeuksiinsa. Kokonaisuutta harjoiteltiin ahkerasti pari kuukautta aina työpäivien jälkeen, välillä uupumuksen ja toisinaan taas riehakkuuden rajoilla. Samalla täytyi alkaa etsiä lisärahoitusta elokuvaamisen tueksi.
“Saimme onneksi Tukilinjalta apurahan elokuvantekoon. Se meni käytännössä teknisiin asioihin kuten valaistukseen, editointiin, lavastukseen ja äänisuunnitteluun. Huono äänisuunnittelu on pienen budjetin elokuvissa yleinen virhe, ääni on niin olennainen kokonaistunnelman kannalta”, Röholm avaa.
Röholm ja Danielsson ovat jatkaneet yhteistyötään ja perustaneet Synergy Films -työryhmän. Se pyrkii aidosti inklusiiviseen elokuvan tekoon, sillä ryhmän jäsenistä 70 prosenttia on itse vammaisia henkilöitä. Toinen yhteinen käsi kirjoitus on valmisteilla ja työryhmän tavoitteena on skaalata toimintaansa suuremmaksi.
Ohjaajat kehuvat parityöskentelyään. Danielsson taitaa henkilöhahmojen psykologian ja henkilöohjauksen, kun Röholmin alaa taas ovat tekniset ja tuotannolliset nyanssit. Vaikka myös elokuvan markkinointi- ja levitysvaihe on työläs, panostus on kannattanut. Litterator palkittiin Yhdysvalloissa IndieFilm-festivaalin tunnustuspalkinnolla vammaisuuden käsittelystä ja huumorista. Se on ollut Suomessa nähtävillä ainakin KynnysKino -festivaaleilla 7. joulukuuta.
“Palkinto oli tosi iso juttu koko ryhmälle. Ja on mahtavaa päästä katsomaan leffa isolta kankaalta. Työryhmäkään ei ole vielä nähnyt elokuvaa, kun odotimme mahdollisuutta nähdä se festivaaleilla”, Danielsson paljastaa.
Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 6/2024.