Kokemuksen syvällä rintaäänellä

Lahden Klubitalolla koulutetaan kokemusasiantuntijoita, jotka osaavat kertoa, millaista tukea mielenterveyskuntoutuja tarvitsee.

TEKSTI Heini Saraste

KUVAT Reijo Ruotanen

Lahden Klubitalon jäsenet Piia Suojala, Katariina Valkonen, Sami Kardel sekä Heikki Pokki ovat kaikki kokemusasiantuntijoita. He kertovat elämänsä värisävyn muuttuneen täysin klubitalotoiminnan ja kokemusasiantuntijuuden myötä. Heidän työnään on nyt käydä kertomassa eri oppilaitoksissa ja sairaaloissa elämästään ja tuoda uusia ideoita ja näkökulmia hoito- ja sosiaalityöhön.

Lahden klubitalolla aloitettiin kokemusasiantuntijakoulutus neljä vuotta sitten. Klubitalo järjestää heille työnohjausta ja edistää pääsyä asiantuntijatyöhön. Idean kantava voima on ollut klubitalon koordinaattori Nina Ristola.

”Hyvin monet koulutuksiimme osallistuneet ovat saaneet Tukilinjalta tähän tukea, esimerkiksi tietokoneen”, hän kiittelee.

Nyt hieno työllistämisidea on leviämässä muihinkin klubitaloihin.

Ihmisarvoista kohtelua

”Kokemusasiantuntijat ovat hyödyksi paitsi potilaille ja omaisille, myös hoitohenkilöstölle”, Ristola kertoo. ”Erityisesti nuorten ammattikorkeakoululaisten kouluttaminen on tärkeää, sillä heistä riippuu se, saavatko asiakkaat tulevaisuudessa sosiaalityöntekijöiltä ihmisarvoisen kohtelun.”

Vuosittain Lahden klubitalolla koulutetaan 15 uutta kokemusasiantuntijaa. Kaikki eivät siirry kentälle, mutta merkittävä osa kuitenkin.

”Joillekin puhuminen sopii hyvin, toiset toteavat, että se ei ehkä olekaan juuri heidän juttunsa”, sanoo Sami Kardel, 27.

Kaksi iloista naista kahvipöydässä.
Piia Suojala (vas.) tuli Klubitalon kokemusasiantuntijakoulutukseen 2019. Nyt hän puolestaan kouluttaa muita.

Piia kantaa soihtua

Hyvinvointivalmentaja Piia Suojala, 51, tuli Klubitalon kokemusasiantuntijakoulutukseen 2019 ja on puolestaan kouluttanut seuraavina vuosina Katariinaa, Samia ja Heikkiä.

Piian tarina puhuttelee syvästi: Ensin vammautui pikkuveli vakavasti, sitten seurasi vanhempien riitainen avioero. Sen jälkeen äiti sairastui aivosyöpään ja kuoli, kun Piia oli 23-vuotias.

”Jäin nuorempien sisarusteni yksinhuoltajaksi. En polttanut kynttilää kahdesta vaan piippua viidestä päästä.”

Lopulta Piia sairastui vakavaan masennukseen ja yritti itsemurhaa.

”Ystävä ehti ajoissa paikalle ja hälytti apua.”

Tällä hetkellä Piia katsoo olevansa jo psyykkisesti kunnossa. Hänen perheeseensä kuuluvat edelleen nuoremmat sisarukset, mutta myös aviomies – lottovoitto, joka on ollut mukana myötä- ja vastamäessä. Yhteistä taivalta on kuljettu jo liki kolmekymmentä vuotta.

Vaikea elämänvaihe opetti Piialle, että kuka tahansa voi olla välillä heikoilla – ja että siitä voi selvitä. Myytti täydellisestä, aina pärjäävästä ihmisestä on hänestä todella tuhoisa.

”Tämä on ihanaa duunia ja antaa elämään tarkoituksen.”

Lapsuudenkaverit kohtasivat

Piia kertoo klubitalon koordinaattori Ninan olleen koulutuksessa ja kokemusasiantuntijan työssä kullanarvoinen tuki.

”Kun ensimmäisen kerran tulin Klubitalolle, tajusin että olimme olleet Ninan kanssa samalla luokalla ja kasvaneet samassa pihapiirissä.”

Nina hymyilee vastapäätä. Tunnelma tuntuu turvalliselta ja hyvältä.

Nyt Nina ja Piia kiertävät työparina pitämässä yhdessä luentoja ja koulutuksia.

”Nina on mulle myös ehdottoman tärkeä taustatuki, kun joskus lyön päätäni seinään. Niin kävi, kun psykiatrian osastolla kaksi hoitajaa ei alussa hyväksynyt mua”, Piia kertoo.

Ninan avulla hän onnistui sulattamaan vastarinnan uudenlaista hoitoyhteistyötä kohtaan.

”Kuulun esimiestyöryhmään ja olen mukana kehittämässä osaston toimintaa. Välillä visiot ovat niin suuret, että jopa vähän toppuutellaan, mutta yleensä suhtaudutaan vakavasti ja myös pannaan toimeen.”

”Tämä on ihanaa duunia ja antaa elämään tarkoituksen. Voin sanoa, että olen löytänyt oman ääneni, itsevarmuuteni on kasvanut ja olen sinut itseni kanssa.”

Hoitaja paineissa

Katariina Valkonen, 46, valmistui mielenterveys- ja päihdehoitajaksi, mutta alkoi tehdä töitä vanhusten osastolla. Ongelmat alkoivat, kun selkä meni raskaassa työssä rikki eivätkä jalat kantaneet. Sen seurauksena särkyi myös mieli.

”Olin yksinhuoltaja ja kaksi pientä lasta vastuullani. Muistan, miten tuijotin laiturilta alas syvään veteen ja mietin, että miten syvää vesi on. Se oli raadollista aikaa.”

Monesti mielen ja ruumiin kytköksiä ei ymmärretä. Kaikilla klubitalon haastateltavilla on kokemuksia siitä, miten psyyken diagnoosin saanutta ihmistä ei kuunnella, kun hän tulee valittamaan fyysisistä oireistaan. Toisaalta fyysiset sairaudet taatusti masentavat.

Katariinasta on erittäin tärkeää oppia kuuntelemaan itseään ja omia tuntemuksiaan. ”Nytkin viikonlopun lähestyessä sanon miesystävälle, että voi tulla vaikea viikonloppu, kun on ollut töissä niin rankkaa.”

Mies käyttää kassakonetta ruokalassa.
Timo Pohjonen ja Päivi Kettunen hoitavat lounastarjoilua. Klubitalolla jokainen pääsee tekemään ja onnistumaan.

Diagnoosi omasta takaa

Katariina kärsi masennuksesta, mutta tajusi myöhemmin, että hänellä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö.

”Huvittavaa, että tein diagnoosin itse.”

Aluksi hän ei uskaltanut tunnustaa tilannetta, mutta ollessaan työkokeilussa Miete ry:ssä hän uskalsi vihdoin avata suunsa.

”Kerroin pomolleni, että olen kaksisuuntainen. Luulin saavani potkut, mutta toiminnanjohtaja Riikka Salmi sanoi, että nyt olet kyllä töissä täysin oikeassa paikassa.”

Tällä hetkellä Katariinalle tulee niin monia tilauksia luennoimaan, ettei hän enää tiedä, mitä kautta viesti on kulkenut. Hän toimii Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymässä kehittäjäasiakkaana, kokemusasiantuntijana sote-uudistuksen parissa ja kaksisuuntaisten vertaistukiryhmän vetäjänä. Lisäksi hän pitää luentoja alan opiskelijoille ja ammattilaisille.

Sokea asiantuntija

Heikki Pokki, 41, muutti muutama vuosi sitten Kouvolasta Lahteen. Jo Kouvolassa Heikki toimi epävirallisena kokemusasiantuntijana ja kävi kouluissa kertomassa sokeudesta ja itsenäisestä elämästä.

”Lahden Elo-Kololla kuulin Klubitalosta, ja viikon päästä olin virallisessa kokemusasiantuntijakoulutuksessa.”

Heikki kertoo elävänsä itsenäistä perheettömän elämää. Välillä on huonoja, välillä parempia päiviä. ”Mietin ensin sovinko tänne, kun mulla ei ole ollut kuin keskivaikea depressio, mutta Nina sanoi että tervetuloa.”

”Klubitalolla tulin nähdyksi ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni.”

Vammojen kuorma

27-vuotias Sami Kardell on nelikosta nuorin. Hän maalaa tautikirjonsa muutamalla siveltimen vedolla: Stiglerin oireyhtymä, osittainen näkövamma, osittainen kuulovamma, viisitoistavuotiaaksi mennessä 15 verkkokalvon leikkausta, lisäksi koulussa kiusaamista.

”Kärsin myös kroonisista kivuista.”

Tämän tautikirjon alla murtui sitten mieli: Sami sairastui ahdistukseen ja masennukseen. Hän sai päivittäin paniikkikohtauksia ja alkoi käydä psykoterapiassa, joka auttoi jonkin verran.

”Lab-ammattikorkeakoulun kahvilassa kuulin sitten klubitalosta. Klubitalolla tulin nähdyksi ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni.”

Klubitalon ihanan porukan ja kokemusasiantuntijakoulutuksen kautta Sami sai voimaa ja kannustusta opiskella. Nyt hän pelkän peruskoulun käyneenä opiskelee avoimessa ammattikorkeakoulussa. ”En olisi tätä ikinä uskonut: minä opiskelen.”

Ihmisarvon palautus

”Vertaistuen avulla tulin nähdyksi ja kuulluksi ja tajusin muun muassa, että minulla on samat oikeudet kuin muillakin. Ihmisarvoni on palannut, olen löytänyt ystäviä ja ennen kaikkea olen saanut voimaa puolustaa itse itseäni”, Sami kertoo.

Eräs lääkäri oli Samille hyvin kylmäkiskoinen ja etäinen.

”Kun sain ensimmäistä kertaa sanoitettua tarpeeni, hän yhtäkkiä repesi ja alkoi itkeä. Hän kertoi, että hänkin on äärirajoilla. Minä liikutuin ja aloin itkeä minäkin. Sitten kiersimme pöydän ja halasimme.”

Artikkeli julkaistu Tukilinja-lehdessä 6/2022.


Takaisin artikkelilistaukseen