Upside down! Vähän päälaellaan olivat yhdeksän nuorta viikon ajan Englannin-matkallaan, muutenkin kuin vierailulla Brightonin Upside Down -talossa, missä ylösalaisessa talossa kaikki on mullin mallin. Matkaseikkailussa syitä siihen löytyi monia, mutta yksi oli ylitse muiden; englannin kieli alkoi sujua ja sen myötä itseluottamus kasvoi.
”Monelle sisäkorvaistutetta käyttävälle nuorelle kielet ovat haaste juuri kuulon takia. Vieraan kielen kuunteleminen vaatii enemmän keskittymistä jo erilaisen äänitaajuuden takia. Myös puhetta pitäisi treenata kouluissa paljon enemmän. Vaarana on, että nuoren motivaatio kielen opiskeluun ja puhumiseen laskee, mikäli keskitytään liikaa täydellisen kieliopin hiomiseen”, LapCI:n projektikoordinaattori Isa Pulli kertoo.
Sisäkorvaistutteen saaneita lapsia ja heidän perheitään valtakunnallisesti tukeva LapCI ry oli ennen koronavuosia osallistunut eurooppalaisen SI-kattojärjestön Euro-CIU:n alla toimiville nuorten European Friendship Week -leireille Englannissa, mutta leirien pääjärjestäjän lopetettua toimintansa yhdistys ei pystynyt lähettämään nuoria vastaaville leireille useaan vuoteen.
Nuorilta ja heidän vanhemmiltaan tuli kuitenkin säännöllisin ajoin kyselyitä Englannin leirin suhteen, ja niinpä Pulli lähti vuonna 2022 kehittelemään ideaa 13–17-vuotiaille SI-nuorille suunnatusta kielikylpymatkasta Englantiin. Kielimatkan tarkoituksena oli vahvistaa nuorten englanninkielentaitoja, sillä tavanomaisille kielimatkoille osallistuminen voi olla kuulovammasta johtuen haastavaa.
”Päätimme yhdistyksemme toiminnanjohtajan Janet Grundströmin kanssa, että järjestämme matkan ihan itse. Tästä reissusta tulisi ihan ainutlaatuinen. Omakustannehinnaksi tuli 300 euroa. Pyrimme pitämään hinnan pienenä, jotta mahdollisimman moni nuori pystyisi osallistumaan; loput kustannuksista saatiin katettua mahtavien sponsoreidemme Tukilinjan ja Bovalliuksen säätiön avulla.”
”Kiitos vielä Tukilinjalle tästä unelmien täyttymyksestä”, Pulli sanoo.
Uusia kavereita ja vertaistukea
Kielimatkan tavoitteena oli, että SI-nuoret näkisivät omat mahdollisuutensa englannin kielen kanssa. Matkalla laitettiin päälaelleen olettamukset SI-nuorten kielitaidosta. Nuoret huomasivat pärjäävänsä hienosti vieraalla kielellä, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Tärkeää oli myös tutustua uusiin kavereihin, saada vertaistukea ja mikä upeinta, unohtumattomat kokemukset uuden kulttuurin ja vieraan kielen keskellä.
”Sisäinen motivaatio vieraan kielen opiskeluun syntyy, kun kieltä pääsee käyttämään ja saa kivoja kokemuksia. Matkustelu antaa tähän eväitä ja ajatuksen, että voi olla mukana kansainvälisissä asioissa”, LapCI ry:n toinen projektikoordinaattori Katariina Varjonen kertoo.
Paras työmatka ikinä
Molemmat projektikoordinaattorit olivat Englannin-matkan vetäjinä. Kumpikin hehkuttaa, että matka oli heille paras työmatka ikinä, vaikka vastuu nuorista olikin suuri.
”Tunsimme osan näistä eri puolilta Suomea mukaan lähtevistä nuorista. Oli ilo todeta, miten hieno henki meidän ryhmällämme oli.”
Lontooseen saavuttuaan ryhmä meni piknikille yhdessä paikallisten sisäkorvaistutetta käyttävien nuorten ja heidän perheidensä kanssa Green Parkiin.
”Olimme tiiviissä yhteydessä brittiläisten SI-järjestöjen CICS:in ja Avuk:in kanssa pitkin kevättä. Olimme iloisia, että moni heidän aktiivijäsenistään pääsi paikalle tapaamaan meitä”, Pulli ja Varjonen sanovat.
Piknikin jälkeen kaikki lähtivät yhdessä teatteriin katsomaan Mamma Mia! -musikaalia.
”Lopussa koko yleisö tanssi ja lauloi esityksen tahdissa, niin mekin. Hienoa päivää juhlistimme pizzaillallisella uusien tuttaviemme kanssa.”
Itsetunto nousi puhumalla
”Vaikka matka-aika oli lyhyt, niin opin paljon. Englannin kielen kuuntelutehtävätkin koulussa alkoivat reissun jälkeen sujua paljon paremmin”, helsinkiläinen Onni Kronberg kertoo.
”Alussa oli aika vaikeata siinä aidossa englanninkielisessä ympäristössä, mutta huomasin, että puhumalla vaan pärjäsi. Olen tottunut bongaamaan sanoja ja pelaan englanninkielisiä videopelejä, mikä varmaan auttoi.”
Mieleenpainuvimmat hetket olivat Lontoossa Harry Potter -kaupassa käyminen ja Brightonissa keilaaminen.
”Kun totuin puhumaan siellä englantia, niin nyt täällä Helsingissä, kun tarvitaan englantia, on paljon helpompaa puhua kieltä ja sanat löytyvät helpommin.”
Mukaan jäi avoimuus
”Parasta Englannin matkassa oli ryhmähenki. Kaikki tulivat toimeen keskenään ja ymmärsivät toisiaan”, vantaalainen Niko Teittinen sanoo.
”Opin avoimuutta esimerkiksi kuulolaitteeni suhteen. Kun muut ryhmäläiset olivat avoimempia kuuloimplantin kanssa, minäkin opin sitä olemaan. Nyt uskallan kertoa siitä avoimesti opettajille ja uusille ihmisille.”
”Brittien englanti oli vaikeampaa kuulla kuin amerikanenglanti, mutta se helpottui, kun tavattiin paikallisia englanninkielisiä ihmisiä, SI-oppaita ja perheitä. Aluksi olin aika hiljainen, mutta sitten kun muiden kanssa vaan puhui, niin tottui hyvin brittienglantiin.
Nauramme puhelimessa Nikon kanssa ja mietimme, kuinka paljon laulaja Käärijä ”omalla englannillaan” madaltaa kynnystä ilmaista itseään vieraalla kielellä.
Lontoossa nähty Mamma Mia! -musikaali jäi Nikon mieleen vahvasti, varsinkin sen moninaisen äänimaailman takia.
”Nyt Suomessa olen alkanut tutustua uusiin ihmisiin myös englanniksi. Ja matkailu Euroopassa alkoi kiinnostaa.”
Hauskaa aikaa englanniksi
Lontoon Madame Tussauds -vahakabinetin – missä vahanukkien lyhyys hämmästytti nuoria – ja muiden nähtävyyksien lisäksi Brightonin merenrantakaupungissa vietettiin hauskoja hetkiä uusien ystävien kanssa, englannin kielellä.
”Erilaisten sattumien kautta saimme lopuksi oman talon Brightonissa, joka kruunasi kyllä yhdessäolon vapaa-ajalla”, Pulli kertoo.
Brightonin päivät täyttyivät elämyksistä. Brighton Pierillä pelattiin kolikkopelejä, Brighton Marinan alueella keilattiin ja vietettiinpä yksi aamupäivä Seven Sisters -jyrkänteille kiipeillessä.
”Tuliaisostoksillekin ehdimme hyvin, ja oli tosi mukava nähdä, miten itsenäisesti ryhmäläiset suoriutuivat ostosreissuista”, Pulli huomioi.
Viimeisenä iltana ryhmä suuntasi Brighton Youth Centerille, missä he pääsivät tekemään graffiteja, pelaamaan biljardia, soittamaan, tanssimaan ja muuten vaan olemaan yhdessä.
”Nukkumaanmeno venyi tuona iltana melko myöhäiselle, kun pelasimme loppuillasta ja yöstä tuntitolkulla Kuka minä olen? -peliä majapaikassamme, juttelimme ja kuuntelimme musiikkia. Kukaan ei olisi halunnut leirin vielä loppuvan!”
Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 3/2024.