Tummahiuksinen keski-ikäinen nainen katsee vasemmalle, hänellä on kukkakoriste hiuksissaan. Hänen puseronsa ja kuvan tausta ovat punaisia.

Dida-festivaali Musiikkitalossa

Disability Day art & Action -festivaali lupaa taas monipuolista kulttuuriohjelmaa Helsingin sydämessä, Musiikkitalossa 3.12. klo 15-21 pidettävässä Vammaisten päivän juhlassa. Tapahtuma striimataan nettiin. Siellä jaetaan myös Vimma-kulttuuripalkinto, johon kuuluu Tukilinjan 5000 euron apuraha.

TEKSTI Sanni Purhonen

Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 6/2022

Vammaiskulttuurifestivaali Dida (Disability Day art & Action) on järjestetty Kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. jo vuodesta 2016. Tänä vuonna painoitetaan kuvataidetta, muotia ja muotoilua. Illan aikana esitellään taiteilijoita, kuullaan musiikkia ja järjestetään paneelikeskustelu otsikolla Monenlaisten minuuksien tyylit.

Verkostotapahtuman tuotantoryhmään kuuluvat Kynnys ry, Tukilinja-säätiö, Kulttuuria kaikille palvelu, Aula-työkoti ja Kulttuuriyhdistys Suomen Eucrea ry.

Taiteilijavalinnoissa on pyritty huomioimaan taidekentän monipuolisuus ja vaihtelevuus, kertoo tapahtuman toinen tuottaja Taru Perälä. Yksi tapahtuman tavoitteista on tuoda julkisuuteen mielenkiintoisia vammaisia taiteen tekijöitä.

”Taiteilijana muistat toivottavasti verkostoitumisen voiman ja tunnet, että olet samalla rivillä muiden kanssa. Jos olet aloitteleva taiteilija, DiDa-festivaali on hyvä ja kannustava alku.”

Kiinnostusta on riittänytkin.

”Saamme olla kiitollisia hakemusten runsaudesta, ne kertovat että DiDaa tarvitaan.”

Japanilaisia valokuvia

Upean kansainvälisen tuulahduksen tilaisuuteen tuo japanilaisen taiteilijan Mari Katayaman haastatteluvideo. Kiitetty näyttely Porin taidemuseossa viime keväänä oli intensiivinen johdatus hänen valokuvataiteelliseen tuotantoonsa ja taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa.

Katayaman taide ja elämä ovat kietoutuneet toisiinsa erottamattomasti. Hänellä oli syntyessään epämuodostuma ja häneltä amputoitiin lapsena molemmat jalat. Taiteilija käyttää kehoaan, kokemustaan ja kehoon liittyviä normatiivisia odotuksia tutkiessaan erilaisuutta ja identiteettiä.

Yleisöpalautteissa hänen teoksiaan on kommentoitu vaikuttaviksi, herätteleviksi ja puhutteleviksi mutta myös hämmentäviksi, oudoiksi, ahdistaviksi ja pelottaviksi.

Katayama kertoo haluavansa itse päättää, kuinka hänet esitetään kuvissa, sen vuoksi hän toimii niissä myös kuvaajana. Hänen tavoitteenaan on luoda jotain kaunista. Taiteilija esimerkiksi tarjoaa High Heels -korkokenkäprojektillaan amputoiduille räätälöityjä korkokenkäproteeseja.

Vaatteita ja valokuvia

Pariskunta Riitta Lahtinen ja Russ Palmer edustaa tyyliä ja muotoilua tekemällä omanlaisiaan, arkitaiteeksi kutsumiaan teoksia: kosketeltavia ja kuultavia vaatteita. Heidän työssään keskeistä onkin tuntoaisti. Usein muilta huomaamatta jäävät asusteen osat toimivat viesteinä. Kokonaisuuteen kuuluu myös esitys, jossa lavalla ovat Lahtinen ja kommunikaatiotyöntekijä Sanna Nuutinen Suomen Kuurosokeat ry:stä

Näkövammainen valokuvataiteilija Ismo Tilanto puolestaan kertoo, että kameran ja tietokoneen vuoropuhelu ovat opettaneet häntä luomaan taidetta jo 20 vuoden ajan. Kuvat luovat ympäröivästä maailmasta tarinoita, jotka jokainen näkee ja kokee omalla tavallaan.

Silja Tusa on tamperelainen visuaalinen taiteilija, jonka teokset tarkastelevat omakohtaisten kokemusten kautta häntä itseään suurempia teemoja, kuten identiteettiä, kipua ja elämän kaunista rajallisuutta. Tiia Tammi on puolestaan oppinut sairauden myötä, että elämän pienistä asioista pitäisi nauttia enemmän, ja se kuvastuu myös hänen teoksissaan.

Oopperaa, räppiä ja poppia

Kuvataiteen ja runouden lisäksi festivaaleilta on lupa odottaa hienoja musiikkiesityksiä. Vammaisten päivän kansainvälisyyttä korostaa taitava Aizhan Sultan, jonka esityksiin kuuluu niin oopperaa, teatteria kuin kazakstanilaista kokeellista musiikkiperinnettä huumorilla höystettynä.  Helsinkiläinen räppäri MC Zen ja hänen kollektiivinsa Urbaani Unelma tarjoavat hyväntuulista ja energiaa nostattavaa livemeininkiä, joka taipuu hiphopin ohella ajoittain rockin puolelle. ”Teemme katumusiikkia ynnä muuta jännää”, kertoo MC Zen.

Monelle television The Voice of Finland: Senior -kilpailusta tuttua Leena Hästbackaa kuullaan myös. Hän hurmasi kotikatsomot perinteisillä iskelmätulkinnoillaan ja sijoittui kisassa kolmanneksi Michael Monroen joukkueessa.

Juhlintaa Intiasta asti

Ei sovi unohtaa myöskään, että Vammaisten päivän juhlinta rantautuu Helsingin lisäksi muihinkin kaupunkeihin Dida goes to cities -hankkeen kautta. Tervehdyksiä Musiikkitaloon luvataan ainakin Oulusta, Torniosta, Jyväskylästä ja Intian Duncasta!

”Muutama vuosi sitten sain idean ja sanoin sen vahingossa ääneen. Kysyin kollegaltani, miksei vammaisten päivä ole joka päivä? Siitä syntyi Dida goes to cities”, muistelee Taru Perälä.

Kenelle Vimma-palkinto?

Dida huipentuu jälleen Kynnyksen Vimma-kulttuuripalkinnon jakoon. Tavoitteena on palkita sellaisia taideteoksia, taiteellista toimintaa tai taidetapahtumia, joissa vammaisuus ja toimintarajoitteisuus on tuotu yhteiskunnalliseen tietoisuuteen ja keskusteluun tavalla, joka on herättänyt laadullaan positiivista huomiota.

Viime vuonna palkintoraati huomioi näyttelijä Petri Poikolaisen. Kenet palkitaan Tukilinjan 5000 euron työskentelyapurahalla tänä vuonna, se selviää vasta Dida-festareilla. Kannattaa siis tulla tänäkin vuonna mukaan juhlimaan joko paikan päällä tai striiminä!


Takaisin artikkelilistaukseen