Uutiset ja tiedotteet

Kuvassa punatakkinen hymyilevä henkilö sekä runo

Tukilinjan uutiskirje 2/2021

Hei!

Näin poikkeuksellisina aikoina harrastusten tärkeys on varmasti selvinnyt meille kaikille. Kaipaamme mielekästä ja virkistävää tekemistä – jotain ihan muuta – vastapainona eristyneelle, arkiselle puurtamisellemme vaikkapa työn tai opintojen parissa.

Tukilinja haluaa mahdollistaa harrastamisen myös vähävaraisille vammaisille ja toimintarajoitteisille henkilöille myöntämällä heille harrastusapurahoja.

Yksi apurahan saaneista on Markus Kemppi, nuori mies, jolle runojen kirjoittaminen on rakas harrastus. Niiden avulla hän on myös pikkuhiljaa löytänyt enemmän rohkeutta ilmaista omia valintojaan. Markus asuu vuokrakaksiossaan Helsingissä tuettua asumista tarjoavassa Käpytikka-talossa, ja käy työtoiminnassa IPI Kulmakuppilassa. Siellä hän harjoittelee kahvilan työtehtäviä ohjaajan avustuksella. Harrastuksesta on iloa töissäkin: hän kirjoittaa runoja myös siellä sosiaaliseen mediaan ja kotiväelle tarkoitettuihin viikkokirjeisiin.

Markuksen ensimmäinen runoteos Kirjoita onnellisia asioita ilmestyi viime syksynä. Idea syntyi, kun Markuksen luovalla alalla toimiva sisko innostui isoveljensä runoista. Kirjan julkaisemiseen kannustivat myös muu perhe sekä IPI Kulmakuppilan työporukka. Kun Markus vielä sai Tukilinjan apurahan kirjantekoon, oli aika valita laatikoissa tulvivista runoista tärkeimmät ja alkaa työstää niistä kirjaa!

Vaikka runokirja on Markuksen ensimmäinen, ei kirjoittaminen ole hänelle uusi harrastus. Markus kertoo Tukilinja-lehden jutussa (3/2020) harrastuksestaan näin: ”Lapsesta saakka olen miettinyt, että osaanko kirjoittaa runoja ja yhtäkkiä huomasin, että osaan”.

Epidemian jälkeen pidetään myös kirjan julkkarit – tietenkin IPI Kulmakuppilassa. Ja sinne ovat kaikki tervetulleita! Seuratkaahan kuppilan somea.

Näin kevään kynnyksellä on mukava lopettaa tämä uutiskirje Markuksen ensimmäiseen lapsena kirjoittamaan runoon: ”Aurinko paistaa sinitaivaalla. Linnut lentävät.”

Kevätaurinkoisin terveisin,

Sanna
Tukilinjan lahjoittajapalvelu