Lukijafoorumi

Ystävyyttä Levillä

Iloinen 15 hengen porukka vietti hauskan pitkän viikonlopun Kylpylähotelli Levitunturissa. Osallistujia oli ympäri lääniä ja tietysti Raija Similä, joka tuli Oulusta. Raijalle suuri kiitos tapahtuman suunnittelusta ja järjestelyistä. Suuri merkitys oli myöskin Tukilinjan myöntämällä avustuksella lihastautia sairastaville osallistujille, kiitos siitä.

Kun kaikki olivat saaneet rauhassa majoittua ja vähän tutustua hotelliin, kokoonnuimme tutustumaan toisiimme ja kuulemaan Raijan ajankohtaiset kuulumiset Lihastautiliitosta ja tulevista tapahtumista. Puheenjohtajamme Matikaisen Martti kertoi Lapin Läänin Lihastautiyhdistyksen nykytilanteesta ja tulevista suunnitelmista. Tämän jälkeen oli vuorossa kylpylä, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan päivällistä hotellin monipuolisesta noutopöydästä. Ruokalevon jälkeen oli vuorossa musiikkia ja tanssia karaoken merkeissä.

Lauantaiaamuna vaelsimme sateenvarjoinemme gondolihissin ala-asemalle, ja tuulessa keikkuvat korit kiidättivät meidät ylös Panoraamahotellille tutustumaan saamelaisnäyttelyyn. Sinne oli rakennettu kattava näyttelyalue sisälle ja ulos hienoine valokuvineen, ja parituntinen meni vilahtamalla. Alas palasimme samalla gondolihissillä, onneksi ei lähestyvä ukkonen estänytkään paluuta, kuten meitä oli lähtiessä peloteltu.
Hotellilla kokoonnuimme lepohetken jälkeen takapihalle suureen kotaan. Sinne sytyteltiin tulet, jotta pääsimme makkaran paistoon ja saimme kahvi- ja teepannut kiehumaan. Useampikin halusi kokeilla muurikkalätyn paistamista. Niitä meni sitä mukaa kuin saimme paistettua. Sateen ropistessa kodan kattoon oli mukavaa ja lämmintä istuskella porontaljoilla nuotion loimussa. Ulkopelit jouduimme jättämään seuraavaan kertaan, mutta kodan hämärissä saatu vertaistuki korvasi pelit.

Innokkaimmat lähtivät kodalta vielä keilahallille, minne mennessä olikin portaita, joten aivan kaikki eivät sinne olisi päässeetkään. Muuten esteettömyys oli otettu aika hyvin huomioon, ja hotellin henkilökunta oli hyvin avuliasta. Esimerkiksi kodalle järjestyi yön aikana loistava luiska kynnykselle.
Myöhemmin illalla saivat laulajat tilaisuuden esiintyä karaokessa ja tanssilattia täyttyi pyörähtelevistä pareista, joukossa näkyi myös pyörätuolitanssia. Seuraava suurempi kokoontuminen onkin sitten tuleva pikkujoulu.
Jarmo Vattulainen