Lukijafoorumi

Takaisin musiikkiopintoihin

Tukilinjan tietokonehankinta mahdollisti opinnot helsinkiläiselle Esa Kälkäjälle, 39, joka opiskelee nyt Live-ammattiopistossa muusikkolinjalla. Monet aikaisemmat opiskeluyritykset ovat jääneet Esalta kesken sopeutumisvaikeuksien takia.

Usean vuoden työttömyys ja mielenterveyden ongelmat ajoivat taiteilijan vakavan syrjäytymisen vaaraan, kunnes lopulta sopiva opiskelupaikka löytyi erityisoppilaitoksesta. Huolellisesti suunniteltu oppimisympäristö ja tietokoneen tuoma apu mahdollistavat yksilöllisen opiskelun vilkkaalle ja liikkuvaiselle Esalle.

”Usein on päästävä omiin oloihinsa ryhmästä. Silloin otan läppärin mukaan ja jatkan tehtäviä jossain rauhallisessa nurkassa. Monesti myös teoriatehtävät teen kotona omassa rauhassa”, hän kertoo.

Esan tulevaisuuden suunnitelma on työllistyä opiskelujen jälkeen musiikkialalla tuottajana ja lauluntekijänä. Jatkokoulutusta mies ei ole vielä pohtinut.

”Otan ilon irti tämän hetken opiskelusta, koska pitkästä aikaa vuosiin tuntuu, että asiat ovat mallillaan.”