Lukijafoorumi

Piirroskuvassa naistoimittaja kynä ja kamera kädessään.

Palautetta ja kysymyksiä Tukilinja-lehdestä

Kysymys painopaperista

Hei. Ihmettelen suuresti, etteikö Tukilinja voi käyttää rahojaan mieluummin vammaisten tukemiseen ja tapahtumiin kuin tuhlata kalliiseen paperilaatuun lehden painatuksessa!?

Kyllä nekin lehdet, joissa käytetty “normaalia” ohkaista paperilaatua, tulevat ehjänä perille.

Olemme olleet tukijoita useita vuosia, niin toivoisimme harkintaa pennosien käyttöön.

Terveisin Raimo ja Irma Niemimaa

 

Hyvät lukijat

Kiitos hyvästä kysymyksestä, tätä olemme itsekin vuosien mittaan harkinneet. Voi olla, että joudummekin kunnon painopaperista ja sen mahdollistamista kirkkaista, selkeistä valokuvista luopumaan, mikäli painokustannusten kasvu ei lopu. Tähän mennessä olemme kuitenkin tyytyneet heikennyksiin sen suhteen ja etsineet säästöjä esimerkiksi painopalveluja kilpailuttamalla.

Paperi- ja digilehtien keskinäiset roolit ovat jakautumassa siten, että paperilehtien kanssa halutaan viihtyä pitkään, digilehteä käytetään nopeaan tiedonhakuun. Paperilehdet, joihin ei ole panostettu, ovat menettäneet lukijoitaan tai lakkautettu. Tämä on vaikuttanut päätökseemme pitää laadukkaasta painojäljestä kiinni.

Tärkeintä on kuitenkin, että jokainen tilaaja on valintaansa tyytyväinen. Koska moni tilaa nykyään lehtensä digitaalisessa muodossa, mekin harkitsemme digilehden liittämistä tilausvalikoimaamme. Näin tilaaja voi halutessaan säästää paperi-, paino- ja postituskuluja. Toimintaamme voi tukea myös esimerkiksi kuukausilahjoittajana.

Kiitos mielenkiinnosta, jatkamme kehittelyä ja keskustelua. Ja ennen kaikkea: kiitos pitkäaikaisesta tuestanne!

Iris Tenhunen, päätoimittaja

Kiitos lehdestä!

Kaisa Lekan piirtämä sarjakuva aina tosi hyvä, ajatuksia herättävä!

Kiitos siitä(kin).

Muutenkin lehdestä pelkkää hyvää sanottavaa 👍🏽

Terveisin Eva N.