Harrastan pyörätuolicurlingia ja sain apurahaa kepin ostoon ja hallimaksuihin. Aloitin jo ennen koronavuosia, mutta sitten siihen tuli katkos. Pelaan maajoukkueessa ja paricurlingia ystäväni kanssa. Viime vuonna voitimme Suomen mestaruuden 4-henkisen joukkomme kanssa. Ja b-kisoihin saimme joukkoomme vielä varapelaajan. Mutta jatkopaikkaa emme saaneet mestaruuskisoihin. Paricurlingin puolelta on kaksi pronssimitalia ja viime tammikuulta kultamitali, joka sitten avasi tiemme MM-kisoihin Etelä Koreaan. Olen juuri palannut sieltä. Ensimmäinen vuosi MM-kisoissa, joten saavutuksemme oli huikea (11/21 joukkueesta). Ja olimme Pohjoismaiden parhaimpia sekä saimme kaksi pistettä paralympialaisiin, jotka pidetään vuonna 2026. Curling on muuttanut todella paljon elämääni. Ennen en harrastanut mitään, mutta nyt hoidan kuntoani säännöllisesti. Kesällä kelailen 10–15 kilometrin matkoja kaksi kertaa viikossa. Ja harjoittelen omassa pienimuotoisessa kuntosalissani kaksi kertaa viikossa. Kuntoiluuni kuuluu myös venyttelyt ja crosstrainerilla juoksu.
Ritva