Sain apurahaa taidevälineisiin ja kannettavaan tietokoneeseen. Sain hankittua kaipaamani kannettavan koneen, jota käytän taidetöitteni ja valokuvieni jakamiseen netissä sekä yleensä maalausteni ja piirrosteni arkistointiin, vaikka ne ovatkin fyysisiä paperitöitä. On kiva saada pitää muistona nekin työt, jotka teen muille.
Kannettava kone on ihan eritoten kuitenkin kirjoitustyötäni varten. Minulla on hyvin monia ja monenlaisia tarinoita, joista nyt ensisijaisesti työstän kokemusasiantuntijan näkökulmasta elämäkerrallista kirjaa pitkäjänteisestä traumaterapiatyöskentelystä, jota viimeiset yli kymmenen vuotta elämästäni olen käynyt läpi kehittääkseni toimintakykyäni elämässä ja parantaakseni yleisvointiani arjessa.
Kannettava kone on tuonut minulle kovasti kaipaamani työvälineen, joka ei sido minua yhteen paikkaan kuten pöytäkone, mutta on käsille kevyempi työväline kuin ainainen kynällä kirjoittaminen.
Mielialalleni on suuri hyöty vapaudesta pitää kirjoituspäiviä vaikkapa jossain kahvilassa kaupungilla. Olen siis saanut suurta apua ja iloa kannettavasta koneesta, jonka sain apurahan ansiosta. Taidevälineet, joita sain, ovat myös olleet valtavan suuri ilo minulle. Olen jatkanut tilaustöiden tekemistä lähipiirilleni ja rohjennut hieman enemmän tuomaan töitäni julki ajatellen tilauksia voivan joskus tulla muualtakin.
Tunnen syttyneeni elämään saatuani sekä kannettavan koneen että taidevälineitä, joilla toteuttaa itseäni monilla eri tavoilla. Minulla on tasaisen jatkuvasti inspiraatioita jopa keskitalvella, jonka ennen “horrostin” saamatta aikaiseksi oikein mitään. Mikä hienointa nämä välineet ovat auttaneet minua nostamaan itsetuntoani. Nykyään esittäydyn uusille ihmisille monitaiteilijana, enkä enää työkyvyttömänä masentuneena henkilönä, joka ei tunne kuuluvansa maailmaan. Se on jännä, miten suuren muutoksen ihmisen elämään voi tehdä antamalla hänelle oikeat välineet olla aito itsensä. Olen hyvin kiitollinen tästä elämää muuttavasta avusta!
Mirja