Tervehdys! Sain teiltä apurahan, josta edelleen kiitän.
Tämä runo on toisesta kirjastani.
Valoisaa kevättä!
Anita Kuusela, Kuopio
Hiljainen soittaja
Olen hiljaisten koskettimien soittaja,
sanoja naputtava yksinäinen.
Toivoisin saavani paperini leiskumaan,
sykkimään kuin elävän olennon.
Paperi karkaa ja tajuntani lipuu
pitkin kaukaisuuden pintaa
kirjainten kadotessa kauaksi pois.
Kun olet vuosia kadoksissa,
läsnäoloasi jo kaivataan.
Aiheutat vuorenkorkuisia
pettymyksiä, voit jäädä yksin.
Mutta pettymysten vuori
on murenevaa laatua
ja ilon pulppuavat putoukset
voimakkaampia,
kun antaa niiden tulla
eikä käytä raivaustraktoriaan
tyhjentämään ilovuorta.
Kunpa surusuusta tulisi hymysuu,
itkusilmästä kirkassilmä.
Että minä olisin minulle minä,
aivan läheisesti, vailla raja-aitoja!
Nähdä peilistä minut ja hyväksyä,
kehaista jotain ripsen mutkaa edes…
– Anita Kuusela