Olen hyvin kiitollinen myöntämästänne läppäristä, jonka sain teiltä sopivasti vähän kuin joululahjaksi. Olen nyt muutaman kuukauden ajan kirjoitellut tällä uudella apuvälineelläni tarinoita, joita itse kutsun mininovelleiksi. Niitä on ehtinyt kertyä jo useita, ja laitan teille viimeisimmän liitteenä.
Tätä tarinaa varten etsin tietoa netistä erilaisista riippuvuuksista ja muista ihmismieltä uhkaavista häiriöistä. Löytämieni tietojen pohjalta rakensin taidenäyttelyn, jonka kirjoitin sanoiksi. Halusin kirjoituksellani kertoa, ettei ole niin syvää mustaa, etteikö selviytyminen olisi mahdollista.
Kauniin kevään toivotukset kaikille Tukilinjalaisille ja Tukilinja-lehden lukijoille!
t. Heini-Maare Svensk
Ja näin novelli alkaa:
”Olen tullut Siipirikonkujalle ja seison erään tunnetun taidegallerian edessä. Tänne nuori ja lahjakas kuvanveistäjä Uuno Hujan-Hajan on koonnut ensimmäisen näyttelynsä pronssiveistoksista, jotka kertovat tarinaa erilaisista, tavalla tai toisella rikkinäisistä ihmisistä. Ihmisistä, joista jokaisella on jonkinlainen riippuvuus tai jokin muu mielenterveyttä uhkaava häiriö. Odotan tätä näyttelyä kovasti, koska tiedän Uunon tehneen paljon taustatyötä teostensa toteuttamiseksi. Ja olenhan itsekin ollut mallina yhteen veistokseen.
Astun sisään mielenkiintoisesti valaistuun ja tunnelmalliseen tilaan. Tapaan nyt ensi kertaa kaikki veistosten malleina olleet ihmiset ja totean heidän voivan hyvin, niin kuin minäkin.”