Ensimmäisen kerran Leo-Pekka Tähdelle ehdotettiin, että hänen elämästään ja urastaan kirjoitettaisiin kirja jo vuonna 2008, Pekingin paralympialaisten jälkeen. Tuolloin Tähti oli voittanut kolmannen paralympiakultamitalinsa ratakelauksesta. Hän kieltäytyi tarjouksesta.
Nyt paralympiakultia on kasassa jo viisi, ja elo–syyskuun vaihteessa 2020 piti suunnitelmien mukaan tulla kuudes. Sen jälkeen olisi ollut optimaalinen aika julkaista kirja, jonka tekemiseen Tähti oli kolme vuotta takaperin suostunut, kun Satakunnan Kansan toimittajat Juha Luotola ja Harri Laiho olivat häneltä asiaa kysyneet.
Porilaiset taustavoimat
”He ovat porilaisia, kuten minäkin, ja seuranneet urheilu-uraani pitkään, joten päätös oli sikäli helppo”, kertoo Leo-Pekka Tähti. ”Tuntui myös, että kirja alkaisi olla ajankohtainen, sillä siinä vaiheessa oli ajatuksena, että Tokion paralympialaiset 2020 voisi olla urani päätepiste.”
Tähden nimeä otsikkona kantava kirja ilmestyi alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti lokakuussa, vaikkei Tokion kisoja käytykään.
Koronaviruspandemia pakotti kisajärjestäjiä siirtämään paralympialaisia vuodella eteenpäin, elo-syyskuuhun 2021. Edelleen on mahdollista, että Tähti lopettaa uransa Tokion paralympialaisiin, mutta varmaa se ei ole, tuskin edes todennäköistä.
Kisavirettä riittää
”Nyt tilanne on se, että ei tiedä tuleeko Tokion kisoja ensi vuonnakaan, enkä tiedä tulevatko ne edes olemaan viimeiset paralympialaiseni. Jos seuraavat isot kisat olisivatkin vuoden 2022 MM-kisat, niin siitä olisi taas enää kaksi vuotta Pariisin paralympialaisiin”, Tähti pohtii.
”Jos kroppa on terve ja motivaatio pysyy hyvänä, en näe mitään syytä, miksi pitäisi laittaa pillit pussiin. Homma tuntuu edelleen tosi hyvältä ja on tosi rakasta minulle.”
Tähti, 37, ei ole urheilija, joka tulisi kylläiseksi kaiken voittamisesta. Hän on paitsi viisinkertainen paralympiakultamitalisti myös kaikkien aikojen nopeimman ajan 100 metrin ratakelauksessa tehnyt ihminen. Ratakelauksen 100 metrin maailmanennätys 13,63 syntyi Lontoon paralympialaisissa 2012. Neljä vuotta aikaisemmin Sveitsissä hän kelasi ajan 13,59, jota ei kuitenkaan voitu hyväksyä maailmanennätykseksi, koska kisassa ei ollut paikalla dopingtestaajia.
Urheilu elämäntapana
”Minulla ei ole mitään missiota, että pitäisi lopettaa huipulla. Ehkä enemmänkin niin, että sitten kun huomaan, että ei ole enää mahdollisuutta kilpailla mestaruudesta, pitää lopettaa. Mutta vaikka itsekriittinen urheilija olenkin, niin olisin todennäköisesti itselleni hyvin armollinen, jos urheilijan urani päättyisi vaikkapa pronssimitaliin. Olen kuitenkin saavuttanut jo niin paljon enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa”, Tähti pohtii.
Vaikka uran päätöspiste ei ole vielä näköpiirissä, vaeltavat porilaisen ajatukset välillä jo uran jälkeiseen aikaan. Tähti on ollut käytännössä ammattiurheilija läpi uransa lukuun ottamatta puolen vuoden pätkää Satakunnan hälytyskeskuksen atk-toimihenkilönä ennen ensimmäisiä paralympialaisiaan Ateenassa 2004.
Edessä valmennusura?
Tähti on kouluttautunut valmentajaksi ja ehtinyt jo valmentaakin kahta ratakelaajaa, Jesse Anttilaa ja Esa-Pekka Mattilaa. Urheilun parissa jatkaminen tuntuisi luontevalta myös aktiiviuran päättymisen jälkeen, etenkin kun urheilijan identiteetti on ollut mestarikelaajassa vahvana jo nuoresta saakka.
”En ole koskaan edes ajatellut, että olisi ollut jotain muuta vaihtoehtoa kuin olla urheilija. Tietysti jos menestys olisi ollut vaatimattomampaa, niin eihän tästä olisi minulle varmaankaan ammattia tullut. Urheilu olisi silti ollut voimakkaasti läsnä elämässäni”, Tähti toteaa.
Koti myös Espanjassa
Leo-Pekka Tähden elämä on lähes koko urheilu-uran ajan jakautunut kahtia Suomen ja Espanjan välillä. Espanjassa hän on pelannut talvikausina toista lajiaan, pyörätuolikoripalloa, korkealla tasolla ja saanut samalla hyvät ympärivuotiset harjoitteluolosuhteet ratakelaukseen.
Nyt Espanjaan Tähteä vetää myös elämänkumppani, espanjalainen Merche. Hän oli yksi suurimmista syistä siihen, että Tähti pysytteli alkuvuonna Espanjassa kesään saakka, vaikka koronatilanne oli siellä keväällä paljon Suomea huonompi.
Tähti joutui käyttämään luovuutta, jotta pystyi harjoittelemaan pienessä asunnossa ulkonaliikkumiskiellon aikaan. Voimaharjoittelua Tähti kertoi tehneensä välillä jopa siten, että nosteli Mercheä kuin levytankoa.
”Se että elämänkumppani on espanjalainen, on tietysti yksi tärkeimpiä syitä, miksi olen siellä paljon, mutta uran jälkeen taas mahdolliset työkuviot voivat tuoda Suomeenkin. Haaveena olisi löytää sellaista työtä, jota pystyy tekemään sekä Espanjasta että Suomesta käsin”, Tähti sanoo.
Tukilinjasta vauhtia
Urheilija-apurahan ja sponsorisopimusten ansiosta Tähti on pystynyt keskittymään urheilemiseen ilman suurempia taloudellisia ongelmia, mutta uran alkuvaiheissa tukirahat piti kerätä pienistä puroista. Tähti sai aikoinaan Tukilinjaltakin tukea isänsä kehittelemän kelaustuolin kustannuksiin.
Isä Pekka Tähti on normaalien urheilijan isän velvollisuuksien lisäksi ollut myös mukana rakentamassa ja kehittelemässä poikansa kelaustuoleja.
”Olemme faijan kanssa aika toimiva parivaljakko, joka sanoo asiat porilaiseen sävyyn suoraan. Faijalla on tosi hyvä tekninen silmä ja minä tiedän tasan tarkkaan, mitä haluan kelaustuolilta. Jos tilaat tehtaalta tuolin, niin heillä on aina omat standardimittansa, ja vaikka antaisit kuinka tarkat mitat sinne, niin se ei ikinä tule juuri sellaisena kuin toivoit”, Tähti sanoo.
Mieti, mitä sanot
Kirjassa kerrotaan kammottavista mielipiteistä, joita Leo-Pekan vanhemmat joutuivat kuulemaan perheen ulkopuolisilta henkilöiltä vastasyntyneeseen, liikuntavammaiseen lapseensa liittyen.
Suomalainen yhteiskunta on vajaassa 40 vuodessa ottanut asenneilmaston osalta isoja harppauksia eteenpäin, ja osaltaan Leo-Pekka Tähti on ollut näkyvyydellään edesauttamassa tätä.
”Totta kai se tuntuu hienolta, jos vammaisen lapsen vanhemmat nyt ajattelevat, että jos Tähti on tehnyt tuon, niin kyllä meidänkin poika tai tyttö pystyy samaan”, Tähti toteaa.
”Kun olin itse nuori, ei televisiosta näkynyt paljon paraurheilijoita, ainoastaan paralympialaisten koostelähetyksissä. Tänä päivänä nuoren paraurheilijan polulla on aika paljon suotuisammat lähtökohdat kuin itselläni, ja se on hieno asia.”
Ura pikakelauksella
Ratakelauksen viisinkertaisen paralympiakultamitalistin Leo-Pekka Tähden elämästä ja urasta kertovan kirjan piti ilmestyä Tokion paralympialaisten jälkeen. Pandemia siirsi kisoja vuodella eteenpäin, mutta kirja julkaistiin silti.
Kirjan kirjoittajat Juha Luotola ja Harri Laiho juoksuttavat Tähden tarinaa kronologisesti, mutta väistävät puuduttavan saavutus saavutukselta etenemisen taitavasti pudottelemalla väliin kiinnostavasti kirjoitettuja teemaosuuksia. Teksti etenee parhaimmillaan sujuvasti kuin Tähden kelaus 100 metrin suoralla.
Tähti on hyvin urheiluorientoitunut ihminen, joten kirjoittajien on täytynyt tasapainoilla pitääkseen kirjansa riittävän kiinnostavana myös lukijoille, joille urheilu ei ole kaikki kaikessa. Tässä on onnistuttu kohtuullisen hyvin, ja Tähti kertoo avoimesti mm. lyhyeksi jääneestä avioliitostaan.
Ja kyllä, nykypäivän urheilijaelämäkerran tapaan kirjasta löytyy myös kännisekoiluista kertova osio. Mutta ei, se ei ole yhtä värikäs kuin esimerkiksi Kimi Räikkösen elämäkerran vastaava luku.