Heippa blogin lukijat!
Kesän kuuma hellejakso alkaa ilmeisesti olla takana ja ensi viikolla palataan ainakin Suomen oloissa normaalimpaan kesäsäähän. Itse en taatusti jää kaipaamaan pahimpia helteitä. Koska ihoni on hyvin kalpea, varustaudun yleensä paahteeseen neuroottisesti kilolla aurinkorasvaa, hatulla, huiveilla ja varjopaikalla. Tästä huolimatta – tai tämän takia – olo on vähän tukala. Myöskään globaalilla tasolla uutiset ikiroudan sulamisesta tundralla eivät juuri helpota oloa. Seuraavaksi törmään kiinnostavaan ja karmivaan reportaasiin Amazonin metsäkadosta. Että sellainen viikonloppu.
En varmasti saa yhden blogin aikana puiduksi niin laajaa asiaa kuin ilmastoahdistus. Ehkei minun tarvitse löytää heti vastauksia kaikken. Jotain voin kuitenkin tehdä. Voin pohtia omien kulutustottumusteni eettisyyttä, kenties etsiä sopivia avustuskohteita (esimerkiksi puiden istuttaminen ei kuulosta ylivoimaisen vaikealta vaihtoehdolta, kunhan ei itse tarvitse käydä lapion varteen) ja lisätä lukulistalleni Greta Thunbergin perheen kirjan.
Lisäksi mahdollisista näyttelyistä kiinnostaisi kovasti pian päästä katsomaan Terike Haapojan ja Laura Gustafssonin näyttelykokonaisuus Museum of Becoming, jossa pohditaan ihmisen suhdetta omaan yhteisöönsä, ympäristöön ja toisiin lajeihin. Tähän linkittyy luontevasti vammaisnäkökulma. Kokonaisuudessa haastateltavana onkin myös ystäväni, taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen. Jos Jenni-Juulian viimeisimmistä töistä haluaa pysyä kärryillä, kannattaa ehdottomasti ottaa hänet seurantaan esimerkiksi Instagramissa.
Suuret aiheet siis piinaavat mieltäni näin helteisenä sunnuntai-iltana. Helppoja vastauksia ei ole ja siksi tämä blogikin jää nyt hiukan lyhyeksi. Kuka tietää, ehkä jokin näistä ajatuksista taipuu tulevaisuudessa paremmin käsiteltäväksi runon muodossa.
-Sanni