Vammaiskulttuuripalkinto Vimma meni vuonna 2024 radiotoimittaja Miika Turuselle. Raati luonnehti voittajaa oman alansa supersankariksi, joka on työssään ja Pertin Valinnat -ohjelmassaan Radio Helsingissä tuonut monipuolista musiikkia suuren yleisön tietoisuuteen. Palkintoperusteissa korostetaan Turusen intohimoa musiikkia kohtaan ja vähemmistönäkökulmien esiin tuomista.
Palkinto olisi tuskin voinut osua parempaan aikaan, sillä suosiosta huolimatta ohjelma on tätä juttua kirjoittaessani parin kuukauden tauolla. Kulttuurialan rahoitus ei siis ole missään varmoissa kantimissa. Tapaan Turusen joulukuussa Pertin Valinta -kaupassa, jonne hän on päässyt hommiin radiotauon ajaksi.
”Kyllähän palkinto paljon helpotti rahallisesti, kun radio-ohjelma on tauolla. Ei tällaisia undergroundjuttuja helposti tueta. Onneksi tekemistä riittää nyt Pertin Valinnassa, ettei tarvitse jäädä kotiin.”
Vaikka alalla ei aina ole ruusuista, omassa kämpässään tuetussa asumisyksikössä Espoossa asuva 27-vuotias Turunen on aina halunnut tehdä töitä juuri musiikin ja median parissa. Hommat Radio Helsingissä etenivät pikkuhiljaa ammattikoulun ja harjoittelun kautta ammattilaiseksi saakka.
Turunen hymähtää, että hyväksi laulajaksikin häntä on kehuttu, mutta sanoituspuoli tökkii. Se ei ole ollut este toimittajantöissä tai zine-pienlehtien tekemisessä, jossa hän on niin ikään kunnostautunut.
”En ole mikään aamuvirkku. Musiikin parissa jaksaa kuitenkin aidosti tehdä töitä, kun päivittäin saa kuunnella uusia tekijöitä ja tutustua ihmisiin.”
Välillä improvisoidaan
Pertin Valinnat -ohjelma on pyörinyt vuodesta 2021 ja kerännyt uskollisen kuulijakunnan. Vaikka sitä ei nykyisin studiossa luontevaa Turusta seuratessa uskoisi, aluksi ajatus suorista lähetyksistä vähän jännitti. Hän oppi kuitenkin homman nopeasti yhteistyössä jo Lyhty ry:n työpajatoiminnasta tuntemansa tuottaja Onni Pohjanpalon kanssa.
Turusen omia suosikkigenrejä ovat marginaalissa oleva punk ja ska-musiikki. Tämä tietenkin kuuluu hänen ohjelmassaan. Kuuluvuusalue on laaja, ja lopputulos on saanut melkein pelkästään positiivista palautetta. Esimerkiksi keikoilla tuntemattomat ihmiset saattavat tulla kommentoimaan, että oletko sinä se tyyppi sieltä radioista.
Millainen sitten on hyvä radiotoimittaja?
”Hyvä radiotoimittaja kohtaa vieraat ihmisinä. Nollatoleranssi kaikenlaiseen syrjintään on minulle tärkeää. Ei pidä olla liian hyökkäävä, mutta ei myöskään liian itsekriittinen. Joku saattaa aina tulla sanomaan, että soitat liikaa vaikka hardcore-punkia, mutta pitää muistaa, että omat musiikkivalinnat eivät voi aina miellyttää kaikkia”, Turunen pohtii.
Suorien lähetysten kanssa saattaa tietysti sattua kommelluksiakin. Aina ei voi tietää, miten hyviä ihmiset ovat puhumaan. Toistaiseksi suuremmilta mokilta on ohjelmassa vältytty, vaikka joskus vieras on jäänyt tulematta paikalle ja silloin on jouduttu improvisoimaan.
”Mikään ei ole varmaa, ennen kuin se on varmaa, se on sanontani. Ainahan siinä on hyvässä mielessä vähän veitsi kurkulla. Onnin kanssa olemme onneksi aika supliikkeja ja voin kertoa ohjemassa esimerkiksi keikoista, jotka ovat tuoreessa muistissa. Niillä käyn noin 1–3 kertaa kuussa.”
Avustaja mukana keikalla
Turunen mainitsee lempimusiikikseen monet klassikot tai vanhan liiton bändit, kuten vaikkapa Ramonesin tai suomirockin puolelta Eppu Normaalin. Uudemmasta musiikistakin on helppo pysyä kartalla, sillä ohjelmaan lähetetään soitettavaksi jopa 20 promonauhaa kuukaudessa. Lisäksi Turunen seuraa uutuuksia Facebookista ja tekee dj-keikkaa.
”Sanon yleensä, että jos joku kysyy ja ehdin, niin menen soittamaan. Yksi vuoden 2024 huippuja oli Jälkeenjääneet Vihannekset-bändin kitaristin Petri Pajusen muistokeikka Vastavirta-klubilla, jossa kävin myös laulamassa yhden biisin. Ja isän kanssa Tampereella Kotelossa käytiin katsomassa Tammerfistin keikka. Tällä hetkellä vuoden kovin levy on ehkä Litku Klemetin uusin Funny Girl. Kovasti suosikit vaihtelevat.”
Isän lisäksi Turusen äiti ja sisko tykkäävät käydä keikoilla, ja koko perhe tukee muutenkin miehen uravalintaa. Ystävä, Pykimät-yhtyeen muusikko Teemu Ropponen on usein hyvää keikkaseuraa, samoin kuin henkilökohtainen avustaja.
”Ryhmäasumisessa ei aina ole kauheasti omaa rauhaa tai tarpeeksi henkilökuntaa. Avustajan kanssa pystyy tekemään paljon, niin kuin käymään keikoilla. Oma katto pään päällä on hyvä, muttei elämän tarkoitus. Ei elämä voi olla pelkkää neljän seinän sisällä olemista.”
Ikimuistoisia hetkiä
Vaikka omille muutto ja siitä seuraava vastuu jännitti, eniten se oli kiinni sopivan paikan löytymisestä. Nykyisin nuori mies joutuu kenties aiempaa enemmän miettimään raha-asioitaan ja syömisiään, mutta totta kai perhe tukee tarvittaessa. Keikkapaikkoja löytyy Espoosta, joten senkin puolesta muutos on miellyttänyt.
”Olen käynyt keikalla Espoon Kannusalissa. Olarin Ossi on uusi hardcore-keikkapaikka, jossa oli kova meno. Rap-, punk- ja jopa metallikulttuurin tyyppejä voi käydä samoissa tapahtumissa, mikä on hienoa.”
Aivan kuten musiikkivalinnoissaan, Turunen kiinnittää huomiota moniarvoisuuteen ja turvalliseen tilaan myös keikkapaikoilla ja kehuu vaikkapa Oranssi-klubia tämän osalta. Tasa-arvo on keikoilla hänen mielestään mennyt eteenpäin ja ihmiset miettivät aiempaa enemmän käyttäytymistään.
”Keikkojen pitäisi olla ikimuistoisia hetkiä, eikä niitä saisi pilata millään tappelulla tai sellaisella.”
Palkintorahoista tukea toimittajan työhön
Vimma-palkintoon kuuluvalle työskentelyapurahalle löytyy varmasti käyttöä, kun radio-ohjelmaa päästään jatkamaan ja työtä kehittämään. Turunen on aikanaan saanut Tukilinjalta apurahan kannettavaan tietokoneeseen, joka alkaa olla vanha. Asumisyksikössä on tietokone ainoastaan yhteiskäytössä. Läppäri on toimittajalle tärkeä työväline, ja nyt uuden hankinta olisi mahdollista.
Tulevaisuuden haaveena Turusella on pystyä jatkamaan töitä niin radion kuin pienlehtien ja haastattelujen parissa. Erääksi mieleenpainuvaksi haastatteluksi hän mainitsee Ratsia-yhtyeen kitaristi Juha Aunolan puhelinhaastattelun, joka onnistui pari vuotta sitten monien mutkien kautta.
Toiveissa on päästä vielä joskus puhuttamaan esimerkiksi Radiomafiasta tuttua toimittaja Virpi ”Hilu” Kytöahoa, joka on naistoimittajana alansa pioneereja. Turunen tuumii, että mahdollisessa uudessa zinessä hän voisi julkaista vuoden kohokohtia ja haastatteluja.
”Haluan ohjelmaan sellaisia vieraita, joista ja joiden musasta pidän. En hae itselleni huomiota. Kunhan pystyisi mahdollisimman pitkään jatkamaan sitä mistä tykkää. Saisi käydä keikoilla ja tehdä dj-hommia, eikä tarvitsisi olla kotona.”
Vaikka musiikki on Turusen ehdoton ykkösjuttu, hän seuraa myös urheilua, kuten sählyä ja koripalloa. Hän haluaa pysyä itsekin hyvässä kunnossa. Eniten mieltä silti lämmittää, että moni on kertonut kaipaavansa radio-ohjelmaa ja odottavansa jo sen jatkoa tammikuussa.
”Olen aika jalat maassa, en luule itsestäni liikoja. Mutta onhan se kiva, että jengi tykkää.”
Vimma-palkinto
Tukilinja-säätiö myöntää 5 000 euron työskentelyapurahan Kynnys ry:n vuosittain jakaman vammaiskulttuuripalkinto Vimman saajalle. Palkinnon saajan valitsee asiantuntijaraati, johon kuuluu myös Tukilinjan edustaja.
Aiempina vuosina palkinnon ovat saaneet muun muassa Suomea Euroviisuissakin edustanut punkyhtye Pertti Kurikan nimipäivät, näyttelijä Petri Poikolainen, sarjakuvataiteilija Kaisa Leka ja vammaispoliittinen taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.
Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 1/2025.