”Nämä pitäisi seuraavaksi vaihtaa”, sanoo Heli Heiskanen ja nostaa sähköpyörätuolin kumirenkaita kotonaan Espoossa. Samalla hän vilauttaa punaista Tampereen Kooveen pelipaitaa ja siinä valkoisena loistavaa pelinumeroa 85.
Tuoli ja paita liittyvät Heiskasen harrastukseen sähköpyörätuolisalibandyyn eli SPT-salibandyyn – tuttavallisimmin ”sähkärisäbään”. Salibandy on ollut Heiskasen rakas laji jo pitkään, mutta pystypeleistä enemmän SPT-salibandyn puolelle hän on siirtynyt sen jälkeen, kun liikuntakyky heikkeni selkäleikkauksen seurauksena ja selkäydinvammaan viittaavat oireet ovat jatkuneet.
Nykyään hän käyttää arjessaankin paljon pyörätuolia, vaikka pystyy kävelemään lyhyitä matkoja ja myös pelaamaan pieniä aikoja pystyssä sekä salibandyä että toista lajiaan jalkapalloa. ”Pahimpien korona-aikojen jälkeen hurahdin SPT-salibandyyn kunnolla. Siinä on vauhdin hurmaa! Se, että pääsee edelleen pelaamaan, vaikka jalat eivät kanna kokonaista ottelua, on mahtavaa”, Heiskanen kertoo.
Pelituoli kuntoon omalla työllä
Heiskanen on kaudella 2023–2024 päässyt pelaamaan SPT-salibandyn kotimaista Finlandia-sarjaa, sillä tärkein peliväline, lajiin räätälöity sähköpyörätuoli löytyy kotoa. Nyt tuoli on taas siinä kunnossa, että se kestää otteluissa. ”Aluksi minulla oli lainatuoleja, sitten ostin oululaiselta pelaajalta hänen vanhan tuolinsa. Enää siitä ei ole jäljellä kuin runko – kaikki muu on vaihdettu muutaman vuoden mittaan uusiin osiin”, Heli naurahtaa.
Heiskanen on ammatiltaan huonekalupuuseppä, ja paneutuu pelituolinsa paranteluun useimmiten itse. Joskus hän työstää tuolia talonsa kellarivarastossa jopa yömyöhään. Tuolia on ollut myös pakko opetella korjaamaan, koska apua työstöön ei ole helppo saada, ja muille maksaessa menisi lisää rahaa muutenkin kalliissa harrastuksessa. ”Ylöjärvellä olisi yksi kaveri, joka on tuolin kanssa auttanut, mutta sinne ei noin vain lähdetä. Jos hän taas tulisi pääkaupunkiseudulle, palkkiopyyntö kasvaisi liian suureksi. Siksi yritetään läheisteni kanssa tehdä tuolin osalta mahdollisimman paljon itse.”
Kallista välineurheilua
Tällä hetkellä Heiskanen käyttää samaa pelisähköpyörätuolia sekä salibandyssa että jalkapallossa. Haaveissa on hankkia vielä erityisesti jalkapalloon räätälöity tuoli, mutta sellainen maksaa jo yli 12 000 euroa. ”Pelituolilla on suuri merkitys. Jos tuoliin tulee häikkää, pelit jäävät pelaamatta. Viimeksi juuri Kooveen turnauksen jouduin istumaan sivussa, kun ei löytynyt lainatuolia, eikä oma ollut kunnossa.”
Heiskanen laskee, että pelkkä turnaukseen osallistuminen toisella paikkakunnalla on 700–800 euron reissu. Yli 100-kiloisen pelituolin kuljettaminen ei ole yksinkertaista, ja tuolin ylläpitokulujen lisäksi kauden aikana on maksettava taksimatkoja, majoituksia, pelipassit ja vakuutukset. ”Startti-stipendi tuli todella hyvään saumaan, sillä on saanut jumalattoman paljon tuoliin liittyviä kuluja kuitattua tänä keväänä. En esimerkiksi olisi päässyt osallistumaan Oulun turnaukseen, ellen olisi stipendirahoilla saanut tuolia kuntoon ja pystynyt sitten omilla rahoilla maksamaan matkakulut.”
Urheilu imaisi mukaansa aikuisena
Kilpailumielessä harrastamiensa lajien lisäksi Heli Heiskanen käy uimassa rentoutuakseen. Aina 36-vuotias ei ole ollut näin urheilullinen. Lapsena hän ei tykännyt etenkään koululiikunnasta, mihin vaikutti myös rankka koulukiusaamistausta.
Heiskanen lähti kuitenkin kavereiden houkuttelemana lopulta kokeilemaan salibandya, ja joukkueurheilun maailma imaisi hänet kunnolla mukaansa myöhemmin parikymppisenä. ”Pelaan aina joukkueelle ja saan pelikavereista voiman lähteä pelaamaan. On hienoa pelata yhdessä joukkueissa, joissa on erilaisia pelaajia – eri tavoin vammaisia pelaajia, autismin kirjolla olevia tai niitä, jotka eivät muista syistä voi pelata vammattomien joukkueissa.”
Heiskanen kertoo olevansa suorapuheinen ja räväkkä persoona, jonka ei ole aina ollut helppo löytää paikkaansa joukkueissa. Nyt peli kuitenkin luistaa Tampereen Kooveen kanssa salibandyssa sekä HJK:n jalkapallon erityisryhmässä.
Empaattiselle urheilijalle joukkuetovereiden onnistumiset menevät usein omien edelle. ”Kerran annoin puolustaessani pelikaverin tehdä maalin ja sain siitä iloni. Meillä oli hyvä treeni takana, oltiin syötelty paljon ja tiesin että hän tykkää erityisesti tehdä maaleja. Minäkin tykkään maaleista ja mitaleista, mutta en ole semmoinen urheilija, että olisi aina itse pakko voittaa. Tärkeintä on tehdä joukkuetoverini tyytyväisiksi.”
Taktiikka tuntuu toimivan myös joukkueen kannalta, sillä huhtikuun lopussa Heiskasen ja muiden Kooveen pelaajien kaulaan ripustettiin Finlandia-sarjan pronssimitalit.
Kirjoittaja on Suomen Paralympiakomitean viestintäpäällikkö.
Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 3/2024.