Kynnyksen vammaiskulttuuripalkinto Vimma jaettiin joulukuun alussa jo 15. kerran. Tällä kertaa se ja palkintoon kuuluva Tukilinja-säätiön 5000 euron työskentelyapuraha menivät tietokirjailija Salla Fagerströmille teoksesta Kymmenen kirveeniskua.
Kuten nimikin paljastaa, Fagerström tarttuu kirjassaan varsin väkivaltaiseen tosielämän rikosmysteeriin. Vuonna 1914 kuuro Ida Saarinen tuomittiin varakkaan vanhuksen Fiia Åbergin ryöstömurhasta. Mutta oliko tapaus niin yksinkertainen kuin pinnalta näyttää? Tätä selvittelee ja arkistoja penkoo itsekin viittomakielinen kuuro toimittaja Fagerström. Selvittelytyö muodostaa kirjaan toisen aikatason.
Salla Fagerström on kirjoittanut kuurojen historiasta aikaisemminkin. Hänen tuotantoonsa kuuluvat elämäkerta kuurosta vammaisaktivistista Liisa Kauppisesta (Liisa Kauppinen – Tiedän sen mahdolliseksi, 2019), Suomen Kuurojen Urheiluliiton historiikki Voitto ja kunnia (2020) sekä Alussa oli Albert – Helsingin kuurojen yhdistys 125 vuotta (2021). Kirjoja on ilmestynyt viime vuosina tiuhaan tahtiin.
Aihe löytyi lehdestä
Mutta kuinka kirjailija oikein törmäsi Ida Saariseen, joka ei ole mikään tunnettu historian henkilö?
”Vuonna 2016 sain ystävältä perintönä valtavan pinon Kuurojen lehtiä. Hän arveli minun olevan oikea henkilö niiden uudeksi omistajaksi, koska olen jo pitkään kirjoittanut tuohon lehteen. Kun sitten aloin lukea, löysin uutisen Idasta. Ihmettelin sitä kovasti, se kuulosti niin oudolta. Koskaan aiemmin en ollut lukenut kuurosta naisesta, jota syytettäisiin murhasta.”
Paljon true crime -sarjoja kuluttavana poliisin tyttärenä Fagerström huomasi pian, että tekstissä oli muutakin outoa kuin Idan sukupuoli. Henkirikoksessa uhri ja tekijä ovat yleensä tuttuja keskenään. Ida ja Fiia eivät kuitenkaan tiettävästi tunteneet toisiaan. Ja mistä Ida olisi tuon ajan kuurona henkilönä saanut tietää vanhuksen rahoista ilman tulkkia?
Omituisten yksityiskohtien vuoksi Fagerström alkoi epäillä, oliko Ida sittenkään syyllinen. Hän halusi ottaa asiasta kunnolla selvää ja kertoa epäilynsä muillekin. Lopputuloksena syntyi palkittu teos. Sen johtopäätelmät kannattaa jättää lukijoiden löydettäviksi.
Palkinto oli yllätys
Saamastaan tunnustuksesta Fagerström on selkeästi yhä hämmästynyt.
”Tämä oli kyllä täysi yllätys. Olin ihan, että anteeksi mitä, minäkö? Olen tottunut työssäni välittämään tietoa muille, en siihen, että minua palkittaisiin siitä.”
Dekkarimaisen viihdyttävästi etenevän ja taitavasti kirjoitetun teoksen suosio on helppo ymmärtää. Kirjan kahdessa tasossa kulkeva rakenne ei kuitenkaan ollut tekijälle itsestäänselvyys.
”En halunnut kirjoittaa itsestäni. Ymmärsin silti, että ihmisiä saattaa kiinnostaa tiedonkeruuprosessini ja kommunikaation esteet kuurona toimittajana. Monen huomio kiinnittyy kirjassa kuitenkin ehkä enemmän kuurojen syrjinnän historiaan kuin rikokseen, jota lähdin ratkomaan. Sitä en ihan osannut odottaa”, Fagerström kertoo.
Historiaa ei tunneta
Suomen kuurojen historiaseuran puheenjohtajana toimiessaan Fagerström huomasi, että kuurot eivät itsekään tunne historiaansa. Sitä ei opeteta kouluissa.
”Tieto on valtaa ja se valta pitää ottaa. Ei saa antaa muiden määritellä itseään. Olisi tärkeää, että myös eri vammaisryhmät jakavat keskenään tämän kaltaista tietoa ja syrjinnän kokemuksensa.”
Historiaa kirjoitetaan aina jostain näkökulmasta.
”Minulle on kirjoitusprosessin aikana ollut tärkeää, että olen tavannut ihmisiä, jotka kertovat muistavansa Idan eivätkä usko hänen syyllisyyteensä. Se tuntuu hyvältä, vaikka varmaa totuutta on lopulta mahdotonta sanoa.”
Lukutoukasta tuli kirjoittaja
Lapsena kuuroutunut Fagerström kertoo lukeneensa paljon koko ikänsä. Kirjojen pariin oli helppo uppoutua, kun kommunikaatiovaikeudet välillä turhauttivat. Tämä vaikutti myös uravalintaan. Fagerström onkin tehnyt monenlaisia kirjoittajantöitä sekä yrittäjänä että tv-käsikirjoittamisen, teatterin ja viestinnän parissa.
”Uskon, että kuuroutumisen seurauksena elämäni lähti oikeaan suuntaan. Olen saanut tehdä tosi kiinnostavia asioita. Jos olisin kuuleva, olisin varmaan jäänyt sijoilleni pikkukaupunkiin”, hän pohtii.
Koiria ja viestikyyhkyjä
Kirjoittamisen ohella Fagerströmin pitävät kiireisenä mies, kaksi lasta ja liuta eläimiä, joiden parissa hän viihtyy. Hän kasvattaa suomenpystykorvia. Kotoa Hausjärveltä löytyy tällä hetkellä kuusi koiraa, kanala sekä parvi viestikyyhkyjä. Lampaiden pitäminenkin kiinnostaisi, mutta kirjailija naurahtaa, että se tuskin olisi taloudellisesti kannattavaa.
Nyt Fagerström iloitsee, että Vimma-apurahan lisäksi myös Suomen tietokirjailijat ry:ltä tullut apuraha mahdollistaa ensi syksynä täysipainoisen keskittymisen kirjoittamiseen.
Isoisällä ADHD?
Seuraavasta teoksesta hän paljastaa haluavansa laajentaa aihepiiriään kuurojen historian ja viittomakielen ulkopuolelle. Tämäkin aihe liittyy toimintarajoitteisiin ja löytyi nyt lähipiiristä: tuleva kirja kertoo kirjailijan miehen isoisästä joka oli 1900-luvun alkupuolella lukuisia kertoja vankina kuritushuoneessa ja kuoli lopulta vain 48-vuotiaana.
Salla Fagerström uskoo, että Knut-papalla oli ADHD, sillä tästä periytyvästä piirteestä on viitteitä muuallakin suvussa. Hän haluaa tutkia, mikä voi johtaa yksilön tällaiseen kierteeseen. Ainakin rikosteema siis jatkuu.
”Minua kiinnostavat ihmisten kohtalot ja historia. Kirjoittaminen sujuu kyllä, kunhan saatavilla vain on teekuppi ja suklaata.”
Artikkeli on julkaistu Tukilinja-lehdessä 1/2024.