Blogilinjalla: Markku

Nuori mies hymyilee ulkona, pipo päässä.

Älä luovuta!

Hei, olen Markku. Sairastuin psyykkisesti 10-vuotiaana. Ei ole kiva juttu, kun tietää sairastavansa sairautta, joka ei välttämättä koskaan lähde pois. En valinnut sairautta, se tuli monen epäonnisen sattuman kautta.

En voi sanoa, että olisin onnellinen, mutta onko kukaan? Ihmissuhteissa en ole mielestäni kovin hyvä. Muiden on vaikea ymmärtää minun haasteitani. Mutta ei sitä pidä itseään liikaa soimata, sen olen huomannut. Kaikki asiat vain eivät mene niinkuin haluaisi. Se on kuin jonkinlainen elämän laki.

Hyvä yleisö! Pitkän harkinnan ja pohdinnan jälkeen olen silti päättänyt jatkaa elämää ja katsoa, mitä se tuo tullessaan.

Tähän mennessä minulle on tullut aika paljon huonoja kokemuksia, jotka vaikuttavat elämänasenteeseeni. Ei ole helppoa, kun tiedostaa omat heikkoudet, joiden kanssa joutuu elämään. Tuntuu että päättelykykyni on myös toisinaan surkeassa tilassa. Se, miten näen asiat, ei ole ihan koko totuus. Vääristynyt ajattelu saa minut kuvittelemaan, että melkein kaikilla on jotain minua vastaan. Harmittaa, että on usein vaikea ottaa katsekontaktia enkä tiedä miksi.

Jos teillä lukijoilla on samankaltaisia kokemuksia tai pettymyksiä, lukisin mielelläni niistä. On lohdullista ajatella, että on muitakin, joilla on jonkinlaisia mielenterveysongelmia. Kaikki ongelmat eivät näy ulospäin, mutta sairauden kanssa on aika haasteellista elää.

Jos joku sanoo:”Luovuta jo”, rohkaisen sinua: Älä missään nimessä luovuta! Elämä saattaa vielä antaa jotain merkittävää, vaikka ei aina siltä tunnu. Elämää ei kannata kuluttaa katkeruuteen ja itsepetokseen, koska se menee kuitenkin eteenpäin, halusimme tai emme.

Kävin ulkoilemassa, oli tosi hyvä keli kävellä. Tein joitakin havaintoja. Vastaantulevien autojen ohittaminen mietitytti, vaikkei mitään kummallisia tai negatiivisia tilanteita tullut. Lenkki meni oikeastaan ihan hyvin. Lenkin lopussa kiinnitin huomiota mieheen, joka teki lumitöitä. Näin miehen kulkevan kolan kanssa lumikinoksen taakse ja sen jälkeen pistävän päänsä esiin kinoksen takaa. Satuin naurahtamaan ääneen, ja mies tuijotti minua yllättäen takaisin. Heti mietin: Teinkö itsestäni jollain tavalla naurettavan tässä tilanteessa? Mutta sitten ajattelin, ettei koko tapauksella ollut suurta merkitystä minun elämälleni.

Ei ole itsestään selvää mikään, jos kaiken kyseenalaistaa. Minulle tulee välillä erikoisia pakkoajatuksia kulkiessani asioilla kaupungilla. Tuntuu myös, että jotkut niin sanotut terveet ihmiset tosiaan kettuilevat meille huonompiosaisille, kolmosluokan kansalaisille.

Musiikin kuuntelu on minulle todella hyvä ja tärkeä juttu. Olen soittanut kitaraa lapsena, mutta kitaransoiton opettaja ei jaksanut opettaa vasenkätisyyteni vuoksi. Myöhemmin soitin trumpettia, mutten jaksanut enää harjoitella. Nykyään on kiva soittaa sähköpianolla omaksi ilokseni.

Minun innostavia harrastuksia ovat myös sarjakuvien ja tarinoiden kirjoittaminen, se tuo iloa myös sarjakuvien lukijoille. Sarjakuvissa seikkailevat hedelmähahmot, banaani ja omena ja tomaatti. Piirrän ajankohtaisista ja vakavista aiheista, mutta on kiva tehdä myös humoristisia sarjakuvia. Julkaisen niitä myös.

Haluan sanoa teille rakkaat lukijat: Älkää etsikö asioita, jotka eivät tee hyvää mielelle, se ei ole pitemmällä tähtäimellä hyvä juttu. Minä esimerkiksi joskus ostin liikaa pakkomielteen vallassa, aina piti saada jotakin uutta, ja arvatkaa mitä: tavaroiden ostaminen ei edes tehnyt minua onnelliseksi. Olin silti yhtä tyhjä sisältä päin.

Sanotaan että jossakin kohti elämässä tulee ahaa-elämys, jolloin tajuaa, miten asiat oikeasti ovat. Nyt se on tainnut tulla minulle. Olen saanut kavereita, vaikka en ole panostanut tähän asiaan. Toiset asiat, joita kauheasti yrittää, menevät pieleen, toiset asiat onnistuvat loppujen lopuksi kuin itsestään.

Ystävällisesti,

Markku Raatikainen 🙂